yle.fi

Kuvauspaikat ja kuvia tekemisestä

Uutta sarjaa suunnitellessa on eräs tärkeä vaihe löytää uudet kuvauspaikat. Pirunpellon tapahtumat keskittyvät kuvitteelliseen Tyrisevän kuntaan. Tyrisevälle täytyi löytää keskusta, jossa kunnantalo, pankki, baari ja kylänraitti ovat sopivassa yhteydessä toisiinsa. Lähikuntien keskustoja kierreltiin ja Kurun keskusta vaikutti sopivalta. Kun ystävälliset Kurulaiset vielä lupasivat meille kunnantalon, ja baarin sisäkuvauksiin olimme myös todella tyytyväisiä. Pankin sisäkuvat teimme eräässä juuri lopettaneessa pankissa ennen kalusteiden purkamista.

Sarjassa suuressa osassa ovat soramontut. Tärkein on Huukon monttu, jossa täytyy näkyä, että soravaroja on riittämiin. Pienempien loppuun kaluttujen Sorjosen ja Asserin monttujen täytyi erottua tästä ja myös toisistaan. Upea Huukon monttu löytyi Viljakkalasta, Sorjosen monttu Suodenniemeltä ja Asserin monttu Halkivahasta. Tarinassa ne ovat kaikki saman harjun ympärillä.

Tyrisevän tärkein työnantaja on Tyrjän Betoni. Ylöjärven Parman tehtaille pääsimme kuvaamaan näitä kohtauksia ja Parman työntekijät vielä suostuivat olemaan mukana kuvissa työntouhussa. Kaikki työkuvat ovat siis aitoja, mikä onni meille ja katsojille.

Sarjassa on paljon henkilöhahmoja, joten ainakin osalle heistä tarvitaan myös koti. Tärkein ja persoonallisin talo tarvittiin kuolleelle Huukolle. Huuko oli sorayrittäjä, mutta myös taiteilija, hän teki eläessään vapaa-aikanaan romuveistoksia ja eleli muutenkin melko boheemisti. Tätä varten etsittiin taloa, jonka pihapiiri ei olisi liian hoidettu. Ja etsinnän tulos palkittiin, Säijästä löytyi upealla paikalla juuri sopiva talo ja ystävälliset omistajat sallivat meidän kuvausryhmän tulla sekoittamaan heidän elämänsä viikoksi. Romuveistoksia ei ollut valmiina, vaan lavastaja ja lavastemestari toteuttivat ne.

Asserille ja Annille sopiva talo kuorma-autotalleineen löytyi Pinsiöstä. Kievarin sisarusten tila, samoin kuin Torikan tila löytyivät upeiden maisemien keskeltä Hämeenkyröstä. Kievarin talon strutsit eivät olleet käsikirjoituksessa, mutta koska ne olivat tilalla, ne otettiin kuviin mukaan. Torikka on tarinassa sikalan omistaja, talo jossa Torikan kohtaukset kuvattiin, oli sen sijaan lypsykarjatila, joten kuvissa näkyvä porsas jouduttiin lainaamaan. Ystävälliset omistajat ja paikkakuntalaiset olivat meille suurena apuna kuvausjärjestelyissä.

Sarjassa on lisäksi paljon ajoja ja tapahtumia ulkona, kaikki paikallistettiiin läheltä Tamperetta. Ja vaikka sarjan päähenkilö Tommi Jussila on kotoisin Espoosta, emme siellä edes käyneet.

Lähetä linkki

Esitysaika

Uusia Pirunpelto-jaksoja kuvataan syksyllä 2009.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 30 vrk ajan tv-esityksen jälkeen. (1. jakso 7 vrk)
> Areenaan

Elävä arkisto


Katso näytteitä Heikki Luoman aiemmista maalaiskomedioista
> Peräkamaripojat
> Vain muutaman huijarin tähden

Teksti-tv