Lontoon skidit

Osa 2/6, Ohjaus: Markku Heikkinen

Katso jakson esittelyvideo 

- Vuonna -79 tai -80 jos suomussalmelainen nuori tunnustautui punk-rokkariksi, se ei tarkoittanut, että hänen koko elämänsä oli pilalla, kertoo säveltäjä Osmo Räihälä. Punk-liike levittäytyi koko Suomeen. Kuka tahansa saattoi laittaa bändin pystyyn asuinpaikasta, yhteiskuntaluokasta ja iästä riippumatta. DIY!

- Ettekö te nyt jumalauta nää mihin tämä maailma on menossa. Tämähän kaatuu omaan mahdottomuuteensa, selventää viihdetaiteilija Joel Hallikainen punk-kapinan viestiä, joka ajoi lavoille Raisiolaisia nuoria.

- Kyllä me näytettiin ihan seinästä revästyiltä, ei ollut mitään kovin näyttävää lookkia, eikä lava-showta eikä mitään. Slipoverissa basistikin heilu punk-keikalla, kuvailee kuvataiteiden tohtori Jyrki Siukonen tavallisten punk-bändien ilmettä. Tärkeintä oli tekemisen meininki ja sitä löytyi isojen kaupunkien lisäksi pieniltä paikkakunnilta. Vaikka punk-liikkeen aallot lieventyivät Suomeen ennätettyään, ei liikkeen vaikutus jäänyt pieneksi tai huomaamattomaksi.

DIY -do it yourself oli punk-liikkeen tunnus. Yritteliäisyys ja itse tekeminen ja tiensä raivaaminen oli tunnusomaista punk-bändeille. Bändi harrastusta mahdollistettiin Kainuussa marjanpoiminnalla jos vanhemmat eivät suostuneet ostamaan kitaraa.

Ei ollut vahvistimia eikä muita laitteita, mutta puhumalla saatiin levytyssopimuksia.
Kuntien nuorisotoimet vaikuttivat paljon punk-bändien elinolosuhteiseen ja yhteistä näkemystä jouduttiin välillä hakemaan hyvinkin etäältä.

Pienet bändit saivat musiikkiansa kuuluville radioon tai levyraatiin tai pienkustanne levyille. Yrittäminen toi tulosta ja yritykselle saatiin jonkinlaista vastinetta. Pienlehdistä tuli nuorten oma äänitorvi. Niitä syntyi hartiavoimin ympäri Suomea. ”Mä asun Juupajoella, mä oon jumissa täällä. Täällä ei ole ketään muita punkkeja kuin minä, apua!” Tällaisia viestejä tuli esimerkiksi Kimmo Miettisen luotsaamaan Hämeenlinnalaiseen Hilse -lehteen. Lehdet levitettiin nyrkkipostissa niin laajalle kuin mahdollista. Suomen punklehdet saivat maailmankin mittakaavassa suuren suosion.

Keikkailu oli pieniluontoista pienillä bändeillä, mutta sisulla he puskivat läpi keikalta toiselle. Suurta tähteä ei monestakaan bändistä tullut, mutta menestyksen haistaminenkin riitti monelle.

Jaksossa bändi- ja pienlehtitoimintaa muistelevat: Jyrki Siukonen, Osmo Räihälä, Joel Hallikainen, Kimmo Miettinen.

Lontoon skidit-jakson ovat käsikirjoittaneet Markku Heikkinen ja Ari Matikainen.

Ohjaus Markku Heikkinen, tuotanto Kino Kombinat Oy

Lähetä linkki

Esitysaika

Punklandia YLE Teema kanavalla alkaen maanantaina 14.1.2008 klo 21. Uusinta sunnuntaisin klo 16.