Viettelysten ilta
(Gycklarnas afton, Ruotsi 1953, 89')
Sunnuntaina 28.9.2008 klo 19.00
"Carte blanche à Jörn Donner" -sarjan aloittaa Ingmar Bergmanin harvemmin nähty ohjaus Viettelysten ilta. Sen päättää Stanley Kubrickin ensimmäinen ison budjetin mestariteos Kunnian polut.
Ingmar Bergman aloitti uransa tekemällä yhteiskunnallisia elokuvia nuorista ihmisistä, joiden unelmat törmäsivät karuun todellisuuteen. Vuonna 1953 valmistuneessa Viettelysten illassa Bergman ensimmäistä kertaa käänsi katseensa suoraan ihmisten sieluun.
Bergmanin julma näkemys ihmisluonteesta ei kuitenkaan miellyttänyt kriitikkoja, jotka murskasivat elokuvan. Sen epäonnistuttua myös taloudellisesti Bergman palasi muutamaksi vuodeksi tyylikkäiden komedioiden pariin, kunnes hän uudelleen palasi raadollisten sielunmaisemien pariin elokuvassaan Seitsemäs sinetti.
Viettelysten ilta on kertomus kiertävästä sirkuskokooonpanosta, jonka kaikki jäsenet ovat jollakin tapaa toisistaan riippuvaisia ja siten toistensa vankeja. He kaikki haluavat jättää seurueen ja etsiä tahollaan onnea ja vapautta, mutta irtautumisyritykset johtavat aina vain suurempaan nöyryytykseen. Seurue pysyy koossa, sillä sen jäsenten yrittäessä irtautua siitä käy ympäröivä maailma heidän kimppuunsa vielä julmemmin.
Viettelysten illan pääosassa nähdään Harriet Andersson, Åke Grönberg, Hasse Ekman, Anders Ek ja Gunnar Björnstrand.
Otteita Jörn Donnerin arviosta vuonna 1954:
"Ingmar Bergman, ruotsalaisen elokuvan merkillinen nero, on kypsymässä yhä syvempään ihmiskuvaukseen. (...) Elokuvaa voisi nimittää balladiksi, kansantarinaksi, kympin romaaniksi. Se on raaka, välillä verinenkin, ja se kertoo rakkaudesta, joka voittaa yli haavojen ja ristiriitojen.
Kuinka aidosti Bergman osaakaan kuvata tällaista rappeutunutta, synkkää ympäristöä. ja hän tuntee sitä kohtaan rakkautta, siinä hänen suuruutensa. Hän ei vihaa näitä henkilöitä, jotka vihamielinen yhteiskunta on ajanut kulkemaan teitä pitkin. Hän rakastaa heidän vikojaan ja pyyteitään, hän kehittää heistä tarina, joka johtaa myönteiseen, eteenpäin vievään lopputulokseen. (...)
Yksi huomautus pätee tähänkin elokuvaan, kuten kaikkiin Bergmanin tekemiin: (...) hän välittää liian vähän siitä, minkä hän kertoo, liiaksi siitä, millä tavalla hän kertoo. Mutta hän muuttuu alituisesti, kehittyy, siinä hänen suuruutensa. Filmikerronnan mestari hän joka tapauksessa on."
(Jörn Donner, 1954)
Ohjaus: Ingmar Bergman
Pääosissa: Åke Grönberg, Harriet Andersson ja Hasse Ekman
Katso Donnerin mietteitä valitsemistaan elokuvista:
Substanssia ja sormenjälkiä - Jörn Donnerin suosikkielokuvat