Elokuva/Fiktio

Takaisin

Substanssia ja sormenjälkiä - Jörn Donnerin suosikkielokuvat

Sunnuntaina 27.9. klo 18.45

Koko kansan elokuvakerho YLE Teema tarjoaa syksyllä Kino Klassikossa ohjaaja, kirjailija, tuottaja Jörn Donnerin suosikkielokuvia. Donner sai Carte blanchen eli vapaat kädet valita sarjaan kahdeksan suosikkielokuvaansa.
YLE Teeman edellisen kerran Aki Kaurismäki sai valita suosikkielokuviaan ja toivoi voivansa seuraavaksi nähdä "Jörn Donnerin käsityksen kohtuullisesta ohjelmistosta kohtuuttomassa maassa". Donner vastaa komeasti haasteeseen: valikoimassa on muun muassa Antonionin, Menzelin, Flahertyn ja Wajdan mestariteoksia.

"Carte blanche à Jörn Donner" -sarjan aloittaa Ingmar Bergmanin harvemmin nähty ohjaus Viettelysten ilta. Sen päättää Stanley Kubrickin ensimmäinen ison budjetin mestariteos Kunnian polut.

Suosikkielokuvien sarja alkaa televisiossa Donnerin haastattelulla. Donner puhuu elokuvan tilasta ennen ja nyt sekä esittelee sarjan ensimmäisen elokuvan Viettelysten ilta. Hän kommentoi kaikkia valintojaan televisiossa aina ennen kunkin elokuvan esitystä. Donnerin ajatuksiin voi tutustua myös alla olevista videoklipeistä. Haastattelija on Kati Sinisalo.

Kun Donnerilta kysyttiin, haluaako hän vielä kirjallisesti kommentoida valintojaan, hän totesi: "Puhukoot hyvät elokuvat puolestaan."


Annetaan niiden puhua.

"Nuoruudessani elokuvat eivät olleet läsnä. Koska olen aina kirjoittanut, niin kirjoitin sitten elokuvasta."
Elokuvan maailmaan kirjoittamalla

"...ranskalaisen uuden aallon ohjaajat, Truffaut ja Godard, eivät käyneet filmikouluja, mutta istuivat Ranskan filmimuseossa katsomassa elokuvia..."
Nykyelokuva on teknisesti hienoa, mutta missä on substanssi?

"Seuraan jonkin verran nykyelokuvaa, ei kaikki ole huonoa."
Poikkeus vahvistaa säännön...tai toisin päin.

"Suomalaisessa elokuvassa eletään edelleen eräänlaista nollatilannetta, eli järjestelmä on mätä"
Vaikuttavan elokuvan tekeminen on vaikeaa.

"...Viettelysten ilta on yksi Bergmanin tärkeimpiä elokuvia. Jos sen Bergmanille olisi mennyt sanomaan, se olisi ärsyttänyt häntä..."
Viettelysten illasta kaikki motiivit, jotka löytyvät myös hänen myöhemmästä tuotannostaan.



"Tutustuin hyvin varhaisessa vaiheessa italialaiseen elokuvaan. Michelangelo Antonionin elokuvakerronnassa on jotain mystistä, jota on vaikea kertoa pikakelauksella."
Antonionin ihmishahmoihin sisältyy mystiikkaa

"Dokumenttielokuvan ja fiktion suhde on mielenkiintoinen."
Täysin dokumentaarisen elokuvan tekeminen on aika hankalaa.

"Hitchcock on kerronnan mestari. Piste."
Muukalaisia junassa

"Wadja mursi sovinnaisia käsityksiä menneisyydestä ja Puolasta."
Tuhkaa ja timanttia

"Voidaan katsoa Menzelin elokuva Husakin diktatuurin muistoksi."
Tarkoin vartioidut junat.



"Kunnian polut on Stanley Kubrickin parhaita elokuvia."
On kiintoisaa nähdä jotain sellaista jolla on sanottavaa.

"Elokuvasivistys ja historian tunteminen ei ole pakollista, mutta saattaa auttaa."
Nollasta voi aloittaa, jos on tarpeeksi lahjakas.

Takaisin






Viettelysten ilta
Sunnuntaina 28.9. klo 19.00

"Carte blanche à Jörn Donner" -sarjan aloittaa Ingmar Bergmanin harvemmin nähty ohjaus Viettelysten ilta (Gycklarnas afton).

Aran-saarten mies
Sunnuntaina 5.10. klo 19.00

Klassinen draamadokumentti Irlannin länsirannikolla sijaitsevan karun ja meren piiskaaman saaren asukkaista ja heidän ikuisesta taistelustaan elantonsa puolesta.

Varastettu kuolema
Sunnuntaina 12.10. klo 19.00

Kotimainen klassikkoelokuva kertoo vuosisadan alun tsaarinvaltaa vastustavien aktivistien toimista.

Muukalaisia junassa (K11)
Sunnuntaina 19.10. klo 19.00

Jännityksen mestarin Hitchcockin huipputeoksiin lukeutuva elokuva on tarina tennistähdestä, jolle junamatkalla ehdotetaan murhien vaihtamista.

Tuhkaa ja timanttia
Sunnuntaina 26.10. klo 19.00

Klassikkoteos kertoo Puolan vastarintaliikkeen ja kommunistipuolueen välienselvittelyistä toisen maailmansodan loppuhetkinä.


Sunnuntaina 2.11. klo 19.00

Mestariohjaaja Michelangelo Antonionin kuvaus yhdestä vuorokaudesta toisistaan vieraantuneen avioparin elämässä.

Tarkoin vartioidut junat
Sunnuntaina 9.11. klo 19.00

Oscarilla palkittu tragikomedia junanlähettäjän ujon apulaisen varttumisesta aikuisuuteen saksalaismiehityksen aikaan.

Kunnian polut
Sunnuntaina 16.11. klo 19.00

Kubrickin sodanvastainen mestariteos, jossa kolme ranskalaissotilasta joutuu I maailmansodan aikana sotaoikeuteen pelkuruudesta syytettynä.