Elokuva/Fiktio

Takaisin

Varastettu kuolema

(Suomi 1938, 84')

Sunnuntaina 12.10.2008 klo 19.00

YLE Kuvapalvelu/Varastettu kuolema
Jörn Donnerin suosikkielokuvien sarja "Carte blanche à Jörn Donner" jatkuu Suomi-klassikolla Varastettu kuolema (1938). YLE Teeman Kino Klassikossa nähtävä kotimainen elokuva kertoo vuosisadan alun tsaarinvaltaa vastustavien aktivistien toimista.

Elokuvan on ohjannut 28-vuotiaana talvisodassa kaatunut Nyrki Tapiovaara, jota pidetään jonkinlaisena suomalaisen elokuvan toteutumattomien mahdollisuuksien symbolina. Tapiovaara ehti ohjata viisi elokuvaa, ja Varastettu kuolema oli hänen toinen ohjaustyönsä esikoisteos Juhan (1937) jälkeen.

Varastettu kuolema käsittelee Venäjän sortovallan alla maanalaista työtä tekeviä suomenruotsalaisia itsenäisyystaistelijoita vuonna 1905. Käsikirjoitus on sovitettu Runar Schildtin novellista Lihamylly, joka sijoittuu vuoden 1918 kansalaissotaan, mutta Tapiovaara siirsi elokuvan tapahtumat sortovuosiin.

Teoksessa on avantgardistinen viritys sekä monia suomalaisen elokuvan kuuluisimpia kuvia, joissa varsinkin Erik Blombergin kamera saa ilmaisevan asun. Esimerkiksi kohtaus, jossa rakastavaiset pakenevat valkoisen pyykin täyttämän takapihan lävitse, on kuuluisa.

Nuorekkaan kokeilumielen alla olevassa piilotekstissä on painokkuutta ja tiivis yhteys oman ajan merkityksiin, kuten "oikeissakin" historiallisissa elokuvissa aina on: pimeydestä valoon -teema, suuret toiveet siitä, että kansallinen vapaus ratkaisee kaiken, unet, vapaus, rakkaus, kuolema, jopa ikuinen ja ajallinen.

Pääosissa nähdään Tuulikki Paananen ja Ilmari Mänty kapinallispariskuntana sekä toisessa miespääosassa Santeri Karilo.

Takaisin

Ohjaus: Nyrki Tapiovaara

Pääosissa: Tuulikki Paananen, Santeri Karilo ja Ilmari Mänty

Katso Donnerin mietteitä valitsemistaan elokuvista:
Substanssia ja sormenjälkiä - Jörn Donnerin suosikkielokuvat