Elokuva/Fiktio

Takaisin

(La notte, Italia 1961, 116')

Sunnuntaina 2.11.2008 klo 19.00

YLE Kuvapalvelu/Yö
Jörn Donnerin suosikkielokuvien sarja, "Carte blanche à la Jörn Donner", jatkuu elokuvalla Yö (La notte).

Elokuva on mestariohjaaja Michelangelo Antonionin kuvaus yhdestä vuorokaudesta toisistaan vieraantuneen avioparin elämässä.

Otteista Jörn Donnerin arvioista:

"Hänen teoksissaan oli kirkkaan syysilman tunnelmaa, tarkkaa maailman havainnointia ja ajatusten terävyyttä, joka oli harvinaista muuallakin kuin elokuvan piirissä. Mutta mitä enemmän näin hänen elokuviaan ja ajattelin hänen näkyjensä maailmaa, sitä suuremmassa määrin hänen taiteestaan tuli mysteerio, elämän mysteerio, kokonaan valtaansa ottava ja täynnä outoja kysymyksiä. Saatoin sanoa, mitä hän teki, miksi hän teki niin. Silti näissä jaksoissa oli jotakin enemmän kuin hänen tarkoituksensa, ennen näkemätöntä, tuskallista kauneutta. Hän on, ymmärsin vähitellen, kysyjä ennen muita, elokuvataiteilija, joka on onnistunut toteuttamaan sen mistä romaanikirjailijat uneksivat, annetun aineiston täydellisen hallinnan. (...)
En epäröi tunnustaa, että jokainen Antonionin elokuva on vaikuttanut minuun kaksinkertaisesti: osaksi älyllisenä elämyksenä, yhä syvemmälle todellisuuteen ulottuvien tutkimusmatkojen enteenä, osaksi tavalla joka saattaa vaikuttaa epäajanmukaiselta, nimittäin opettamalla jotakin ihmisestä."
(Jörn Donner, 1961)
"Yö käsittelee Seikkailun tavoin elämisen vaikeutta. On sivuseikka, kumpaa näistä elokuvista pitää parempana. Tärkeätä on, että nämä kaksi teosta enteilevät elokuvan historiassa aikaa, jolloin tämä väline yhä voimakkaammin ja yhä syvemmin voi kuvata sielun maisemaa, kuten Resnais tekee elokuvassaan Viime vuonna Marienbadissa. (...)
Antonionin henkilöt analysoivat usein itseään, puhuvat elämästä ja maailmasta. Parhaiten heidän elämäänsä pääsee kuitenkin perehtymään aivan yksinkertaisesti tarkastelemalla Antonionin kuvia. Ne ovat tiukasti suunniteltuja ja aina täynnä tarkoitusta. (...)
Antonioni ei yritä kuvata eikä kertoa samalla tavalla kuin elokuvassa yleensä tehdään. Hän yrittää valaista sielun todellisuutta. (...)
Aikamme länsimainen sivilisaatio (...) on vastuussa Yön kuvaamasta kuivettuneisuudesta ja eristäytyneisyydestä. (...) Elokuvan aikana ei siis ole tapahtunut mitään, ja juuri se on hirveätä. Siksi Yö on moderni tragedia. (...)
"Elokuvan tekeminen on minulle elämistä", Antonioni sanoo ja tarkoittaa ehkä sitä, että se, mitä hän tekee, on itsetuntemuksen haaste sekä hänelle itselleen että meille katsojina. En osaa ajatella elokuvataiteelle oikeampaa tehtävää. Hänen kuvillaan on kyky viipyä kauan muistissa. uskoakseni se merkitsee sitä, että ne viipyvät kauan myös elokuvan historiassa."
(Jörn Donner, 1961)

Takaisin

Ohjaus: Michelangelo Antonioni

Pääosissa: Jeanne Moreau, Marcello Mastroianni ja Monica Vitti

Katso Donnerin mietteitä valitsemistaan elokuvista:
Substanssia ja sormenjälkiä - Jörn Donnerin suosikkielokuvat