Olet tässä

Iskelmä-Suomi

Kotimaisen iskelmän tähdet ja tekijät esittelyssä sunnuntaisin klo 13.06. Ensimmäinen osa 3.2.2013.

Radio Suomen Iskelmä-Suomi-kokonaisuus on 40-osainen henkilökuvasarja suomalaisen iskelmän tähdistä ja taustavaikuttajista.

Sarjassa kurkistetaan iskelmän kulissien taakse ja kerrotaan tositarinoita siitä, kuinka suomalainen iskelmäkulttuuri on rakennettu ja mistä se on saanut voimansa.

Tähtien kimalluksen vastapainona on paljon raakaa työtä ja usein aika kalliita laulujen lunnaita. Mitä iskelmätaiteilijat ovat uransa puolesta uhranneet? Mitä on olla tähti? Miksi toiset sortuvat viinaan? Miksi toisista tulee legendoja? Miltä tuntuu ajaa neljä miljoonaa kilometriä Suomen teitä, jotta tanssivalla kansalla olisi hetken hyvä olla? Kuka tekee iskelmät?

Iskelmän perimmäisiä kysymyksiä ovat ratkomassa iskelmäsukupolvien edustajat Erik Lindströmistä Suvi Teräsniskaan ja Paula Koivuniemestä. Sarjan avausjaksossa pääosassa on rakas renttu Irwin Goodman, jonka tulkitsemat elämän makuiset modernit kupletit olivat mullistamassa 1960-luvun Suomea. Toimittajana Pekka Laine.

  Kuuntele

Palvelu ei ole tällä hetkellä saatavilla

Muualla Yle.fi:ssä