Olet tässä

Levylautakunta 14.12.2013

Jorma Hietamäki, Sami Yaffa ja Tomi Saarinen

Kuva: YLE

Basistilegenda Sami Yaffa kiertää maailmaa Michael Monroen kanssa, ja ehti kiertueen päätyttyä istahtaa kuuntelemaan levyuutuuksia yhdessä YleX:n uuden ohjelmapäällikön Tomi Saarisen ja Radio Suomen musiikkipällikön Jorma Hietamäen kanssa.

OHJELMASSA KUULTIIN NÄITÄ ARTISTEJA

Indican perustivat koulukaverit v. 2001. Mystis-romanttista poprokkkia soittavan tyttöbändin ensimmäinen albumi 'Ikuinen virta' saavutti platinamyynnin. Nyt aikuisiksi kasvaneet muusikot julkaisevat kuudennen levynsä. Tammikuussa 2014 ilmestyy 'Akvaario', josta julkaistaan samaan aikaan myös englanninkielinen versio.Indicahan on keikkaillut Euroopassa, joten verkot on myös kansainvälisillä vesillä. > Indica kotisivu

Loner Fin on viisivuotias, monen rokkikokoonpanon (Don Huonot, Kyyria, Havana Black) veteraaneista koostuva helsinkiläinen yhtye. Bändi julkaisee ensimmäisen levynsä alkuvuodesta ja sen kustantamiseen on käytetty yhteisörahoitusta. Musiikillisesti vannotaan 70-lukulaiseen ihanteeseen, jolloin genrerajat eivät olleet niin tiukkoja ja samalla levyllä saattoi olla heviä ja kantria. > Loner Fin netissä

Antti Kokkomäki & Tammikuun lapset on folkahtavaa rokkia soittava kaksi vuotta sitten perustettu turkulaisyhtye. Antti Kokkomäki oppi kitaransoiton ja biisinteon alkeet edesmenneeltä enoltaan, esikoislevyllä 'Alaska' on itse asiassa yksi enon joskus tekemä sanoitus, jonka Antti sävelsi. Bändin valttikortteja ovat kauneus ja herkkyys, biiseistä tulee mieleen Egotrippi ja Atletico Kumpula. > Antti Kokkomäki ja Tammikuun lapset netissä

Katriina Honkanen on näyttelijä ja laulaja/lauluntekijä Vantaalta. Muusiikkiura alkoi 90-luvulla ja samoihin aikoihin hänestä tuli koko kansan tuttu TV-sarja Metsoloissa. Katriinan edellinen varsinainen levy oli aikaisemmin tänä vuonna ilmestynyt Joutomiehiä, joka oli näytelmämusiikkia. Helmikuussa 2014 tulee Katriinalta musiikkiteatteri Kapsäkkiin uusi musiikkinäytelmä yhdessä Tuija Rantalaisen kanssa. > Katriina Honkasen kotisivu

Toni-Marie Iommi on Black Sabbathin kitaristin Tony Iommin tytär, jonka äiti on amerikkalainen malli. Hän on aloittelemassa musauraansa täällä Suomessa, jonne neidon toi se tavallinen tarina eli rakkaus. Hän oli kihloissa Him:in kitaristin kanssa. Helmikuun lopussa julkaistavan ensilevyn taustavoimat ovat suomalaista huippua - Lasse Kurki ja Jukka Immonen. > Toni-Marie Iommi netissä

Appiukko on järvenpääläinen v. 2007 perustettu yhtye, joka uskoo omakustanteisiin eikä levy-yhtiöihin. Heidän kolmannen levyn nimi on hyvin suomalainen 'Roudan alta kukkii'. Suurin osa yhtyeen jäsenistä on koulutukseltaan teatterialalla, ja heidän edellinen levynsä oli alun perin teatteriproduktiosta; yhtyeen musiikkiin perustuva ”duunarimusikaali” Syrjään jääneiden päivä esitettiin pari vuotta sitten Metropolia ammattikorkeakoulun produktiona. > Appiukko netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1.Toni-Marie Iommi: Parade (T-M.Iommi - L.Kurki - J.Immonen) 21
Sami:Mimmin laulusoundi on todella makea, biisi oli ylituotettu, jolloin tuottaminen vie pois biisin sisällöstä
Tomi:Tämän tunnen, on soitossa YleX:llä, syntynyt osin suomalaisin voimin, perus pop-biisi puettuna raskaampiin vaatteisiin, tarttuva ja tunnistettava biisi ja laadukas tuotos
Jorma:Hyvä poppibiisi, joka kuitenkaan ei olisi ilman massiivista kuorrutusta kovin kummoinen, pidin kuitenkin tästä raskaammasta sovituksesta

2.Appiukko: Tehtaan jälkeen oikealla (sä A.Wuokko sa L.Martinaho) 19
Sami: Hämmentävää! En ole ikinä kuullut mitään tällaista! Pitäsi kuunnella uudestaan - teksti ihan dadaa, pianojuttu siinä keskellä ihan outo, pakko antaa täydet!
Tomi:Biisissä tapahtui paljon outoa, oli kuin Ultra Brata ilman hyvää kertsiä. Oli paljon tekstiä ja naiveja riimejä. Toimisi jossain teatteriesityksessä.
Jorma: Mielenkiintoisia ratkaisuja biisin rakenteessa, melko kotikutoista, jopa koomisia elementtejä, välillä aina massiivisia kohtauksia.

3.Loner Fin: New Thing (M.Vehkaoja) 16
Sami:Pidin soundimaailmasta, tuotanto kitaran suhteen jännittävä. Tämä oli pelotonta, siitä tykkäsin. Biisi kuitenkin kliseinen.
Tomi:Biisi omassa perusrock -genressään ei mitenkään ihmeellinen. Suomen bändikämpät täynnä tällaista musaa soittavia bändejä. Ei tästä seuraavaa maailman menestystä tule.
Jorma: Oli sotkettu mukaan paljon vanhan liiton elementtejä, kitara mourusi persoonallisesti

4.Indica: Älä kanna pelkoa (Jonsu - R.Spremberg) 13
Sami:Sanat ei kertonu mulle mitään. Koko biisi kuin ennalta määrätyt formulakisat, ei mitään yllätyksiä
Tomi: Heti alussa tuli 80-luvun vibat mieleen. Laulajan ääni epätyypillinen ja jännä. En eka kuuntelulla tajunnu sanoja, putosin ekan säkeen jälkeen kärryiltä.
Jorma:Ei herättänyt suurta innostusta mutta ei myöskään vastustusta. Kohtalaisen ammattitaitoista, mutta aika itsestään selvää tuotantoa.

5.Antti Kokkomäki & Tammikuun lapset: Meteoriitti (A.Kokkomäki) 10
Sami: Rakastan akustisia instrumentteja, ne kiehtoi, sanat tavallaan hauskat. Biisi ei kuitenkaan lähtenyt lentoon, olisi pitänyt tapahtua enemmän ja aikaisemmassa vaiheessa.
Tomi:Akustinen soitto ja teema aluksi mielenkiintoinen, pitkä tarina ei noudattanut perinteisen pop-biisin kaavaa, olis varmaan toiminut teatteriesityksessä hyvin, jotain näyttämöllistä tässä oli.
Jorma:Alussa lauluharmonia hyvin beatlesmainen. Teksti jännästi täynnä arkirealismia. Biisi ei jotenkin edennyt mihinkään.

6.Katriina Honkanen: Varpunen jouluyönä (K.Honkanen) 9
Sami:Meinasin nukahtaa! Tällaista musaa inhoan kaikkein eniten, ylipateettista laulua
Tomi:Tuli tästäkin teatterifiilis, ylipateettista mutta tunnelma avautui ja kertoi onnistuneesti tarinan ja tunnelman
Jorma: Omassa pateettisuudessaan pysäytti kuuntelemaan. Ihan en tekstistä tajunnu, mikä oli melankolian pohjimmainen syy. Viulisti oli mielenkiintoinen.

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä