Olet tässä

Pyöreä pöytä: Lopetetaan pelkääminen

julkaistu 29.1. klo 12:36, päivitetty 31.1. klo 12:40
Pauli Aalto-Setälä johtaa Taustapeilin Pyöreää pöytää Radio Suomessa.

Pauli Aalto-Setälä johtaa Taustapeilin Pyöreää pöytää Radio Suomessa.

Kuva: Yle / Kalevi Rytkölä

- Koemme yhteisyyttä häpeän kautta.
- Pidetään 100-vuotisbileet, joissa ei pelätä.
- Mihin lapsia tarvitaan?
- Miten sosiaalisen median ja netin käyttö muuttaa aivoja?

Luotisuoran lähetyksen keskustelijoina ovat Kaarina Hazard, Pekka Seppänen ja Maija Vilkkumaa.

Taustapeilin Pyöreässä pöydässä puheenjohtajana on Pauli Aalto-Setälä.

Kaarina Hazardin mielestä suomalaiset eivät ole valmiita itsenäisyyteen. Sen osoittaa hänen mielestään suhtautuminen brittiläisen The Guardianin uutiseen, jossa kerrotaan - leikillisesti ja hellästi - Pohjoismaiden huonoista puolista. Uutinen uudesta opaskirjasta oli nostettu Iltalehden lööppiin, ja Kaarinan mielestä suomalainen media on perso tällaisille jutuille, joissa meistä ei pidetä.

- Se on meille kuin turvarätti. Emme ole kypsiä itsenäiseksi kansaksi, joka pystyisi muodostamaan omia kantoja. Me olemme kyökkikansa, joka on kasvanut kahden ison kansan välissä. Milloin pääsemme tästä eroon?
- Emmekö voi kokea yhteenkuuluvuutta ilman häpeän tunnetta?

Pekka ehdottaa, että kun Suomi täyttää 100 vuotta, pidettäisiin bileet, joissa ei enää olla epävarmoja.

Pyöreä pöytä puhuu myös lapsille annetusta määräysvallan määrästä ja netin käytön vaikutuksesta aivotoimintaan.

Pekka Seppänen haluaa puhua Helsingin Sanomien uutisesta, jossa väitetään lasten päättävän yhä useammin perheen asioista. Hän tunsi piston sydämessään. Keskustelussa vilahtevelevat mm. sanat vastuu, syyllisyys, autoritaarisyys, työn teko, tarpeellisuus, nykyvanhemmat.

Maija Vilkkkumaa kysyy, miten sosiaalisen median ja netin käyttö muuttaa aivojen toimintaa. Keskustelussa löydetään sekä uhkia että kehitystä.
- Ennen vanhaan lukeminen ja urheilu olivat turhia juttuja, niihin käytetty aika oli pois talon töistä, muistaa Pekka.

Suora lähetys keskiviikkoisin klo 17.30-18.00.

Lue lisää:

>> Iltalehti: Suomea ryöpytetään brittimediassa
>> The Guardian: Dark lands: the grim truth behind the 'Scandinavian miracle'
>> HS: Lapsi päättää yhä useammin perheen ostoksista
>> NPR: A Parenting Paradox: How Kids Manage To Be 'All Joy And No Fun'
>> Yle: Tutkimus: Nettiriippuvaisten aivot kutistuvat

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot
Muualla Yle.fi:ssä