Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

16.10.2001
Tautinen homma osa 8: Innovatiivisuus

Turun kirjekuoritehdas Oy oli mukana Työterveyslaitoksen tutkimushankkeessa Innovatiivisuus työpaikoilla. Tutkimus on julkaistu myös kirjana. Sosiologi Saija Koskensalmi, yksi tutkijoista, arvioi innovatiivisuutta seuraavasti:

- Innovatiivisuuden merkitys korostuu työelämän ja ympäristön jatkuvien muutosten takia. Haasteet kasvavat ja muuttuvat nopeasti ja innovatiivisten työyhteisöjen on helpompi vastata niihin. Osana tätä kehitystä on tietysti myös globalisaatio.
- Toisaalta siirryttäessä tiimityöhön kehittämisvastuuta on siirretty työntekijöille entistä enemmän. Tiimeille annetaan kehitys- ja muita tehtäviä, jotka täytyy itse ratkaista. Uusiin tehtäviin ei ole olemassakaan toimivia ratkaisuja.

Jos luovuus tukahdutetaan ja aloitteet torjutaan, voivat taustalla Saija Koskensalmen mukaan olla ainakin seuraavat innovatiivisuutta ehkäisevät tekijät:

  • Huono tiedonkulku
  • Organisaation hierarkkisuus
  • byrokraattisuus
  • Päätöksenteon keskittäminen
  • autonomian puute
  • Epäonnistumisesta rankaiseminen
  • Turvattomuus
  • Liiallinen samankaltaisuus
  • suppeat näkökulmat
  • Muutosvastarinta: perinteissä pitäytyminen
  • vanhaan nojaaminen
  • Tiukat tehtävärajat
  • resurssien ja yhteistyön puute
  • Innovaatioita ei pidetä tärkeinä
  • Epäpätevä johto / henkilöstö
  • Väsyminen, jaksamisongelmat
  • Huono ilmapiiri - vie energiaa eikä innosta

Turun kirjekuoritehdas Oy:n toimitusjohtaja Fredrik Lindeman sanoo, että Innovointiprojektin aikaansaamia muutoksia olivat muun muassa seuraavat:

  • Suoremmat "putket" tehtaalla, osastojen väliset yhteydet parantuneet
  • Suorat yhteydet asiakkaisiin
  • Varastosta asiakasyhteys mikäli toimitusaika muuttuu
  • Painomateriaali asiakaspalvelusta suoraan reproon, ei enää tuotannonsuunnittelun kautta, E-posti eri työpisteisiin tuotannossa
  • Asiakaspalvelukoulutus koko porukalle
  • Asiakaspalautteet verkossa
  • Viitetiedot rahtikirjaan, puh.no , henkilöt
  • Tuotannossa vapaat kädet:
    - pekkaspäivien sopiminen
    - työvuorojen järjestäminen
    - vastuuhenkilöt
  • Aloitesäännöt on uusittu
  • Perehdyttämisohjelma uusille työntekijöille
  • Palkkausmuodon vertailu / OP- PK
  • Virkistystoimintaa aktivoitu
  • Tehdaslaajennus, varastotoiminnan järkeistäminen
  • ATK-koulutus
  • AS 400 ja PC
  • Keskuksen tuuraus
  • Akkujen huolto- ja kunnossapitokoulutus
  • Etikettitulostus, hankittu erillinen kone

Oheinen luettelo ei toimitusjohtajankaan mukaan ole täydellinen, ja lisäksi toimittajakin on lyhentänyt listaa. Mutta onhan siinä mallia aluksi. Työn iloa!

Toimittaja
HANNU PARONEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun