Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

1.10.2002
Satu Huhta aloitti
uuden elämän 120 kilosta

Satu Huhta on pudottanut painoaan niin monta kertaa, että hän arvelee tuntevansa kaikki mahdolliset laihdutuskonstit. Tänä syksynä hän on päättänyt aloittaa pysyvän elämänmuutoksen, joka tähtää painonpudotukseen nykyisestä 120 kilosta. Satu ei edes puhu laihduttamisesta, vaan hyvän olon löytämisestä. Tähän kuuriin ei kuulu vaakoja eikä kaloritaulukoita, vaan erilaisia terapioita ja oman psyyken tutkimista.

Akuutti seuraa säännöllisin väliajoin talven yli, miten Sadun elämänmuutos sujuu.
Koska Satu on ollut jo nuoresta alkaen pyöreä tyttö, painoa on kertynyt tasaisesti mutta varmasti. Kun yhden vuoden aikana tuli 15–20 kiloa lisää, elimistö antoi hälytysmerkin.

– Viime keväänä sain yhtenä päivänä autolla ajaessa hirvittävän päänsäryn, ja näkö meni toisesta silmästä hetkittäin, Satu kertoo pelottavasta hetkestä.

Lopulta Satu päätyi sairaalan ensiapuun. Diagnoosi oli järisyttävä: aivoverenkierron häiriö, tarkemmin lievä aivoinfarkti. Järisyttävä eritoten siksi, että Satu oli silloin vain 26-vuotias.

– Kyllä se oli totinen paikka. Pyysin jopa sairaalapappia luokseni. Tajusin, että voisin yksinkertaisesti tappaa itseni syömällä. Ja minulla on sentään kaksivuotias lapsikin!

YLIPAINO SINÄNSÄ EI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ
TERVEYSRISKI

Satua hoitava neurologi Jyrki Ollikainen Taysista antoi jo sairaalassa selkeän ohjeen:

– Laihduta. Jätä vastuu konetutkimuksista meille, mutta luultavasti sinä itse olet avainasemassa.

– Olisin tarvinnut samanlaista tukea lääkäriltä jo kauan sitten. Että joku olisi sanonut asiat suoraan ja selvästi mutta kuitenkin kannustaen eikä syyttäen, Satu kiittää lääkärinsä asennetta.


Jyrki Ollikaisen mukaan monissa sairauksissa ylipaino sinänsä ei ole välttämättä suuri terveysriski. Kaikki on kuitenkin suhteellista; todellinen liikalihavuus lisää ennenaikaisen kuoleman tai invaliditeetin riskiä.

LIHAVUUS VANHENTAA 20 VUODELLA

Lihavuus altistaa ihmisen verenpainetaudille, diabetekselle ja sydänsairauksille. Tutkimusten mukaan elämänlaatu heikkenee yhtä paljon kuin jos ihminen olisi olisi 20 vuotta vanhempi.
Amerikkalaisessa noin 10 000 henkilön tutkimuksessa selvitettiin lihavuuden merkitystä yhteiskunnalle, ja todettiin lihavuuden olevan viinaakin suurempi terveysriski (Uutispalvelu Duodecim 10.4.2002).

Yhteiskunnan kannalta lihavuus on ennen kaikkea kalliimpi terveysriski kuin alkoholi tai tupakka. Lihava ihminen sairastaa kaikenlaista. Alkoholistit ja tupakoitsijat kuolevat nopeammin, pois verorahoja kuluttamasta.

Neurologi Jyrki Ollikaisen mielestä amerikkalaisten asetelma ei lopulta palvele yksilöä hänen henkilökohtaisissa pyrkimyksissään.

– Sitä paitsi jos alkoholisti juo elämänsä aikana kuution puhdasta viinaa, hän on kyllä hoitonsa veroissa jo maksanut.

Toimittaja: Marita Salonen

Sadun elämänmuutosta voi seurata osoitteessa:
www.yle.fi/terveys

Kaikki Akuutissa olleet Aito Unelma -jutut:

Aito Unelma - taistelu alkaa 1.10.2002
Aito Unelma ja kilojen kirous 5.11.2002
Aito Unelma ja joulun houkutukset 17.12.2002
Aito Unelma ja uusi ruokavalio 11.3.2003


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
Alkuun Sivun alkuun