Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

3.12.2002
APTEEKISTA AINA HALVIN LÄÄKE

Jos eduskunnan käsittelyssä oleva lakiehdotus menee läpi, pitää apteekin vaihtaa ensi vuodesta lähtien lääkärin määräämä lääke aina halvimpaan vaihtokelpoiseen eli kemiallisesti samanlaiseen lääkevalmisteeseen.

Malli jo käytössä muualla

Tämä ns. geneerinen substituutio on voimassa yhdeksässä EU-maassa, Norjassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa. Sillä tavoitellaan edes pientä hillintää nopeasti käsistä karkaavissa lääkekuluissa. Suomessa lääkekulut ovat vuodessa 1,5 miljardia euroa eli ne ovat n. kaksinkertaistuneet vajaassa 10 vuodessa. Lääkkeiden vaihdolla saatavat säästöt on arvioitu isoimmillaan 45 miljoonaksi euroksi vuodessa.

Geneerisellä substituutiolla pyritään tuomaan hintakilpailu lääkemarkkinoille yhteiskunnan pakolla. Lääkemarkkinat eivät toimi normaalisti, koska halvimmat tuotteet eivät välttämättä ole ostetuimpia: lääkärit eivät ole niitä ryhtyneet kirjoittamaan, vaan tottumuksesta tai muusta syystä määräävät entisiä rohtoja. Potilaat eivät niitä ole uskaltaneet tai osanneet pyytää, ja toisaalta paine säästöön voi olla pieni, jos lääkkeet ostetaan sairasvakuutuksen piikkiin.

Sama lääke, eri nimi

Lääkevaihto perustuu siihen, että markkinoille on tullut jo suhteellisen paljon ns. geneerisiä lääkkeitä. Nämä lääkkeet ovat alkuperäisten lääkkeiden kopioita, joiden tekeminen on tullut mahdolliseksi sen jälkeen, kun alkuperäisten patenttisuoja on loppunut. Patentti myönnetään lääkemolekyylille (vaikuttava aine) yleensä 20 vuodeksi. Varsinainen lääke ehtii nauttia patentin suojasta 5-10 vuotta, jolloin hinnassa voidaan kerätä kehittelykuluja.

Geneeriset lääkkeet ovat yleensä alkuperäisiä 10-30 % halvempia. Akuutin jutussa olivat esimerkkinä samaa simvastatiinia sisältävät kolesterolilääkkeet, joista kallein maksaa 101,63 euroa ja halvin 69,82 euroa eli eroa on kolmannes, 32 euroa. Ibuprofeenia sisältävissä särkylääkkeissä (Burana ym) ero on tätäkin suurempi, vaikka aine on samaa.

Lääkkeiden vaihtoa johtaa ja valvoo lääkelaitos, joka laatii luettelon vaihdettavista lääkkeistä ja toimittaa sen apteekeille. Listalle ja vaihdon piiriin ei oteta lääkkeitä, joissa täysin turvallista vaihtoa ei voida taata. Ainakin insuliinit, rytmihäiriölääkkeet, epilepsialääkkeet ja psykoosilääkkeet ovat jäämässä pois. Vaihdettavan lääkkeen on oltava siinä määrin sama valmiste kuin alkuperäinen-kin, ettei esimerkiksi sen imeytymisessä saa olla yli 20 prosentin eroa.

Lääkäri voi estää lääkkeen vaihdon lääketieteellisin tai hoidollisin syin. Esimerkiksi muistihäiriöisen, epäluuloisen tai hyvin pitkään jotain lääkettä käyttäneen vanhuksen lääke voidaan näin jättää entiselleen. Asiakas voi puolestaan ilman perusteluja estää apteekissa lääkkeen vaihdon ja maksaa korkeamman hinnan. Hän saa silti sv-korvauksen maksamansa hinnan mukaan.

Lääkärit vastustavat

Kaikissa maissa lääkärit ovat ensi alkuun olleet lääkkeiden vaihtoa vastaan ja ensimmäisinä vuosina pyrkineet kieltämään lääkkeiden vaihdon. Myös Suomen lääkäriliitto vastustaa lakia, koska sen mielestä saavutettavat hyödyt hukkuvat lisääntyneeseen työhön, kun rohtoja käydään vaihtelemaan ja asiaa ihmisille selvittämään. Lääkkeen vaihto myös sekoittaa potilaita.

-Lääkäriliitto muistuttaa, että periaatteiltaan tässä menettelyssä puututaan asioihin, jotka keskeisesti kuuluvat lääkäri-potilassuhteeseen. Tällainen puuttuminen horjuttaa luottamusta, jolla on merkittävä osa paranemis-prosessissa, sanoo liitto julkilausumassaan.

Tosiasiassa vain harvat lääkehoidot tänä päivänäkään toteutuvat lääkärin suunnittelemalla tavalla. Hyvin yleistä on, että potilas jättää kalliit lääkkeet ostamatta tai syömättä, mutta ei kerro asiasta lääkärille. Selvitysten mukaan potilaat häpeävät rahattomuuttaan, eivätkä kerro siitä lääkettä kirjoitettaessa. Tämä salaaminenkin ilmeisesti vaikuttaa potilaan ja lääkärin väliseen luottamukselliseen suhteeseen. Myös samojen, mutta erimerkkisten lääkkeiden päällekkäissyönti on mahdollista vanhusten keskuudessa jo nyt, varsinkin, jos vanhuksella ei ole omaa lääkäriä.

Muutoksia luvassa

Lääkelain muutoshanke ja geneerinen substituutio on jo nyt pannut lääkemarkkinat elämään. Hinnat ovat selvästi laskusuunnassa. Toisaalta asiakkaat ovat aktivoituneet vaatimaan halvempia lääkkeitä ja lääkärit ovat aivan viime aikoina niitä myös ryhtyneet lopultakin vapaaehtoisesti myös kirjoittamaan. Viime vuonna kahden kalleimman amoksisilliini-antibiootin yhteenlaskettu markkinaosuus putosi 74 prosentista 27 prosenttiin. Toisaalta vielä suuremmat säästöt saadaan, kun lääkärit palaavat kirjoittamaan vanhaa, koeteltua V-penisilliiniä hienojen laajakirjoisten antibioottien sijaan - ja vielä suurempi säästö, kun he jättävät turhan antibioottikuurin kokonaan kirjoittamatta.

Se varsinainen lääkekulujen alentamis-keskustelu taitaa olla vielä edessä: ongelmana on se, että yhä tiukemmilla indikaatiolla patistetaan aloittamaan kallis ennaltaehkäisevä lääkehoito yhä useamassa isossa kansansairausryhmässä - vaikka papalle ja mummolle ei jäisi lääkelaskun jälkeen enää ylimääräistä lanttia elämiseensä.

Toimittaja: JAAKKO LUOMA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
Alkuun Sivun alkuun