Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

10.9.2002
Varusmiesten kunto heikentynyt hälyttävästi

Varusmiesten kunto on laskenut hälyttävästi viime vuosien aikana. Parhaiten kunnon repsahtamisen huomaa cooperin-juoksutestien tuloksista. Reilu kymmenen vuotta sitten maamme puolustajat pinkoivat kahdentoista minuutin aikana reilun parisataa metriä enemmän kuin nykyiset sotilaamme.

Monelle varusmiespalvelusta suorittamaan tulleelle ensimmäinen kova fyysinen koetus on täyspakkauksen, eli äärimmilleen täyteen ahdetun repun, taisteluvyön sekä rynnäkkökiväärin kantaminen marssilla.

- Minulla oli aika kohtalainen kunto, kun tulin armeijaan. Ensimmäisen kerran kun nostin täyspakkauksen selkään, niin ajattelin, että ei tätä voi kantaa mihinkään, kertoo ohjusmies Kainuun prikaatista.

Puolustusvoimissa sotamiesten heikentyvästä kunnosta saatiin hälytys neljä vuotta sitten. Kantahenkilökunnan oli pakko aloittaa salamasota nuorten miesten ja naisten rappeutuvaa kuntoa vastaan. Vaikka nuorisoa lamaannuttava päävihollinen löytyykin pelikonsoleista ja tietokoneista, täytyi varuskuntien upseerien myöntää, että myös kasarmien aitojen sisäpuolellakin piili vaara, sillä kolme vuotta sitten armeijassa liikuntakoulutusta oli vain 20 tuntia viikossa. Nyt urheilun määrä on noussut tuplaten. Puolustusvoimilla on tarkoitus ottaa varusmiesten hiipuvasta kunnosta tyrmäysvoitto nostamalla liikuntakoulutuksen määrä 60 tuntiin viikossa.

- Nyt harrastetaan niitä liikuntalajeja, mitä nuoriso suosi elikkä palloilulajeja, voimailulajit, verrattuna entisiin hiihtoon ja suunnistukseen ollaan monipuolistuttu huomattavasti, kertoo liikuntaupseeri


Edelleenkin puolustusvoimissa kaikki liikuntaharjoitukset tähtäävät taistelukoulutuksissa ja marsseilla jaksamiseen. Vielä muutama vuosi sitten pitkiltä marssien ja taisteluharjoitusten jälkeen varusmiesten piti itse huolehtia palautumisesta fyysisesti rankan tarpomisen jälkeen.

- Entisiin aikoihin poiketen törmätään sellaisiin sanoihin kuin lihashuolto, venyttely, aamujumppa, rentoutumisharjoitus. Varmasti vieläkin on kehittämistä, koska tämä levon ja rasituksen määrä on se joka ratkaisee, että rasitusvammoja ja loukkaantumisia ei tule. Ongelmana on se ehditäänkö raskaasta palveluksesta ja harjoituksista palautua riittävästi. Siihen pitää meidän kiinnittää entistä enemmän huomiota, painottaa liikuntaupseeri

Toimittaja:
MARKUS LIIMATAINEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun