Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

10.12.2002
TARKKUUTTA
LÄÄKKEIDEN KÄYTTÖÖN

Lääkkeiden yhteisvaikutuksia eli interaktioita tutkitaan jatkuvasti. Tietoa tarvitaan, sillä hyvien vaikutusten lisäksi lääkkeillä voi olla myös haittavaikutuksia. Kun kahta tai useampaa lääkettä käytetään samanaikaisesti, ne saattavat eri mekanismeilla muuttaa toistensa vaikutuksia, toisinaan jopa vaarallisesti.On hyvin tärkeää, että hoitava lääkäri saa tiedon kaikista potilaan käyttämistälääkkeistä ja että lääkkeitä käytetään annettujen ohjeiden mukaisesti.

Reseptilääkkeiden osalta tieto onkin helpompi saada välitettyä, mutta apteekista vapaasti saatavat itsehoitolääkkeet ovat juttu sinänsä. Niitä kun on totuttu ottamaan jos johonkin vaivaan. Päänsärkyyn ja muihin kolotuksiin ostetaan tavallisia tulehduskipulääkkeitä kymmenillä miljoonilla euroilla joka vuosi. Kun lääkettä saa ilman reseptiä, kynnys sen ottamiseen on alhainen - sillä ei ajatella olevan suurempia haittavaikutuksia. Todellisuus on aivan toista. Tulehduskipulääkkeet heikentävät esimerkiksi useiden verenpainelääkkeiden tehoa.

- Koko lääkehoidon kenttää ajateltuna se on varmaan yksi tärkeimpiä asioita sen takia, että yli puoli miljoonaa suomalaista syö verenpainetautilääkkeitä, kertoo farmakologian professori Olavi Pelkonen Oulun yliopiston farmakologfian-toksikologian laitokselta.

- Tunnetusti verenpaine on kontrollissa ehkä vain 10-20%:lla potilaista. Verenpaineen hoitotasapaino on huono juuri sen takia, että tulehduskipulääkkeiden käyttö on varsin yleistä.

Tulehduskipulääkkeet myös heikentävät mahan ja suolen limakalvon suojamekanismeja ja lisäävät ruoansulatuskanavan verenvuotoriskiä. Pahimmillaan voi syntyä vuotava vatsahaava. Erityisen haitallista on useamman tulehduslääkkeen päällekkäiskäyttö. Siitä syystä reseptikipulääkkeen kanssa ei koskaan pidä ottaa itsehoitokipulääkettä. Vatsaystävällisempi vaihtoehto parasetamol taas voi yliannosteltuna aiheuttaa kohtalokkaan maksavaurion.

Luonnonrohdokset yhtä arvaamattomia

Lääkkeiden vaikutukset voivat todellakin olla varsin yllättäviä. Siinä missä joku kumoaa toisen valmisteen vaikutuksen kokonaan, joku toinen saattaa tehostaa sitä. Niin sanottu luonnonlääkitys on samassa asemassa. Jopa greippimehu voi lisätä esimerkiksi verenpaine- ja kolesterolilääkkeiden vaikutusta.

Koska huomattava osa lääkkeistä, olivat ne sitten resepti tai luonnon rohdoslääkkeitä, metaboloituu eli muuntuu maksassa olevien erityisten entsyymien avulla sellaisiksi yhdisteiksi, joilla ei ole lääkevaikutusta, seuraukset vaikkapa raskaudenehkäisyn osalta hämmästyttävät.

- Mielialaan käytettävä rohdosvalmiste mäkikuisma on sellainen, jokavaikuttaa monien ehkäisypillereiden nopeampaan poistumiseen ja siitä seurauksena voi olla raskaus, huomauttaa professori Pelkonen.

Myös epilepsialääkkeet alentavat e-pillereiden tehoa. Jotkut epilepsialääkkeet jouduttavat myös unilääkkeiden poistumista maksasta, ennen kuin niiden vaikutus edes ehtii alkaa. Mäkikuisma jonkun muun masennuslääkkeen kanssa nautittuna aiheuttaa myrkytyksen ja hiivasienen hoitolääkkeillä ja kolesterolilääkkeillä voi olla vakavia seuraamuksia keskenään. Esimerkkejä yhteisvaikutuksista siis riittää.

Koska vain potilas itse parhaiten on selvillä siitä, mitä lääkkeitä tai vaikkapa luontaistuotteita hän käyttää, kannattaa eri valmisteiden ominaisuuksiin tutustua itsekin. Lääkärien lääketuntemus on hyvä ja sitä pyritään pitämään yllä koulutuksilla ja informaatiolla, joten asiantuntevaa opastusta yhteisvaikutuksista saa niin pakkausselostuksista kuin lääkäreiltä.

Yllättävien yhteisvaikutusten karsimiseksi on lisäksi kehitelty tietokonepohjaista varoitussysteemiä. Kun lääkäri tulevaisuudessa kirjoittaa reseptiä potilaalle, näkee hän päätteeltä, mitä muita lääkkeitä potilas käyttää. Tietokonejärjestelmä varoittaa mahdollisista yhteisvaikutuksista. Kätevää, mutta ottaako kone silloin vastuun ihmisestä?

- Tai tietokoneohjelmantekijät, tuumii professori Olavi Pelkonen.

- Periaatteessa jos lääkäri haluaa ja joutuu tarkistamaan yhteisvaikutusten mahdollisuudet, hänellähän on käytössään lääkeopas Farmaca-Fennica. Kyllä potilaankin sitten on syytä lukea ne pakkausselosteet ja katsoa minkä laatuisia lääkkeitä voi ottaa yhdessä tämän kyseisen lääkkeen kanssa ja minkälaisia taas EI!

Toimittaja: SIRKKU KIANTO


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
Alkuun Sivun alkuun