Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

14.5.2002
Nainen ja hormonit, osa 1: tytöstä naiseksi

Kaikki alkaa jo kohdussa

Jo silloin kun lapsi hedelmöittyy, alkaa tapahtumasarja, joka automaatiolinjan tavoin vie xx-kromosomit omaavan sikiön tytöksi. Siihen, että munasarjat alkavat kehittyä tarvitaan kaksi x-kromosomia. Tytön hormonitoiminnan kehittyminen vaatii munasarjojen synnyn. Sen sijaan munasarjat eivät ole välttämättömät siihen, että tytölle kehittyvät kohtu ja emätin. Jos sikiöllä on pelkää y-kromosomi, se ei kehity elinkelpoiseksi, vaan tarvitsee myös x-kromosomin parikseen. Kivesten muodostuminen edellyttää y-kromosomin läsnäoloa ja näin syntyy poika.

Odotusaikana vauvan hormonit eivät vaikuta äitiin. Esimerkiksi äidin pahoinvointia ei ole enemmän tai vähemmän riippuen siitä kumpaa hän odottaa, poikaa vai tyttöä. Sen sijaan äidin hormonitoiminnalla on vaikutusta kehittyvään lapseen. Jos äidillä on veressään liikaa insuliinia, lapsi kasvaa kookkaaksi. Ja jos äidillä on liikaa mieshormoneja veressään, lapsi näyttää syntyessään pojalta, vaikka onkin tyttö.

Hormonit pikkutytön elämässä

Hormonit ovat siis läsnä tytön elämässä ihan alusta asti. Myös muut hormonit kuin sukuhormonit ovat tärkeässä asemassa. Kasvuhormoni säätelee kasvua, kilpirauhashormoni aineenvaihduntaa, insuliini vaikuttaa sokeritasapainoon, adrenaliini tulee apuun hätätilanteissa. ja näiden lisäksi on lukuisa joukko muita hormoneja, jotka säätelevät elimistön toimintaa. Estrogeeni eli naishormoni muodostuu pääasiallisesti munasarjoissa. Sen herättelee toimintaan pikkuaivojen etuosasta erittyvä gonadotropiini.

Kasvun seuranta kertoo pikkutytön elämässä paitsi kasvuhormonin toiminnasta, myös tytön kehittymistä naiseksi. Hidastunut kasvu kertoo murrosiän viivästymisestä ja liian aikainen kasvupyrähdys varhaisesta murrosiästä. Lasten hormonihäiriöiden erikoislääkäri Hanna-Liisa Lenko kertoo, että vanhempien kannattaa lähteä lapsen kanssa lääkäriin, jos huomaa selvät merkit ennenaikaisesta kehityksestä. Tämä tarkoittaa sitä, että 4-5 vuotiaan pikkutytön rinnat alkavat kehittyä ja hänelle tulee jo karvoitusta. Ennenaikainen murrosikä on onneksi harvinaista. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 85 000 tyttöä kohti on 4 tyttöä hormonijarrutuksessa. Silloin keinot murrosiän hidastamiseen löytyvät hormonihoidosta.

Murrosikäisestä naiseksi

Tytöillä itsellään yleisin huoli on, että murrosikä ei ala yhtä aikaisin kuin kavereilla. Murrosikä on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi tapahtuma kuin kuukautisten alkaminen. Murrosikä alkaa aivoista. Kuukautiset ovat varsin myöhäinen tapahtuma murrosiässä. Paljon on jo ehtinyt tapahtua ennen kuin ensimmäiset ulkoiset merkit, rintojen ja karvoituksen kasvu, näkyvät. Kuukautiset alkavat noin kahden vuoden kuluttua siitä kun rinnat alkavat kehittyä. Jos mitään merkkejä ei näy tytön ollessa 12 -vuotias, on syytä lähteä lääkäriin. Silti täytyy muistaa, että murrosikä on myös hyvin paljon riippuvainen perintötekijöistä, jotka tyttö perii molemmilta vanhemmiltaan. Tyttö ei siis automaattisesti kehity samoin kuin äiti aikoinaan, vaan myöhäinen tai varhainen murrosiän alkaminen saattaa periytyä isän geeneistä. Kun epäillään häiriötä, tutkitaan tyttö tarkasti. Röntgenkuva käden luista kertoo missä vaiheessa lapsen kasvu on. Onko kasvulle vielä tilaa tai onko se jostakin syystä jo pysähtynyt. Verikokeet kertovat hormonitilanteen.

Aina silloin tällöin julkisuudessa puhutaan, kuinka murrosikä aikaistuu ja aikaistuu. Hanna-Liisa Lenkon mukaan viimeisten 20 vuoden aikana näin ei ole tapahtunut. Keskimääräinen kuukautisten alkamisikä on pysynyt noin 13 ja puolessa vuodessa. Sen sijaan meidän kulttuurimme on muuttunut. Pikkutytöistä tehdään yhä aikaisemmin ja aikaisemmin naisen kuvia. Hanna-Liisa Lenkon mielestä näin ei saisi olla, vaan pikkutyttöjen pitäisi saada kehittyä omaan tahtiinsa. Leikkiä nukeilla tarpeeksi pitkään ja näyttää pikkutytöltä.

Murrosiässä hormonitasapaino vaihtelee. Tämä vaikuttaa paitsi ulkoisiin tekijöihin myös tytön ajatteluun. Juuri siksi mieliala ailahtelee – hillitön nauru voi ykskaks muuttua itkuksi tai raivoksi. Kaikki tämä kuuluu asiaan. Kahden vuoden kuluttua kuukautisten alkamisesta hormonitoimintakin alkaa tasaantua. Jo silloin tyttö on fyysisesti valmis äidiksi. Mielialatkin tasaantuvat: tyttö itse ja ympäristö huomaavat tilanteiden rauhoittuvan. Nuoruusiän prosessi jatkuu kuitenkin vielä useita vuosia tämän jälkeen. Ajattelu ja tunne-elämä kehittyvät edelleen. Ja milloin oikeastaan nainen onkaan lopullisesti valmis? Vielä 70-vuotiaskin kutsuu ystäviään tytöiksi.

Asiantuntija
Hanna-Liisa Lenko
Lasten hormonihäiriöiden erikoislääkäri
TAYS

Toimittaja
MAARIT VIRKKULA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun