Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
15.1.2002
Vakavasta sairaudestako 
myyntivaltti

Postin markkinoima Potilas-Onni -vakuutus on tarkoitettu kaikille 18:n ja 54 ikävuoden välillä oleville - Suomessa asuville terveille ihmisille. Potilas-Onni mainosesitteet hätkäyttävät mm. nuoren syöpäpotilaan hahmolla.

Potilas-Onni kampanjan on vakuutuksenottajille räätälöinyt Suomen Posti ja kansainvälinen GE Vakuutus. Ge Vakuutuksen toimitusjohtajan Erja Virtanevan mukaan vakuutuskauppa on käynyt hyvin.

- Varsinkin nelikymppisten ikäryhmä on löytänyt vakuutuksen. Myyntikäyrä on ollut koko ajan koahoava, joten olemme hyvin tyytyväisiä tuotteeseemme.

Potilas-Onnin myyntiä helpottaa Postin henkilöstöpolitiikka. Kun henkilökuntaa on vähennetty, niin palveluajat ovat pidentyneet. Jonossa asiakas ehtii miettiä, että jos se syöpä iskisi minuunkin. Helsingin
pääpostin jonossa seisova Anna ei silti ole innostunut Potilas-Onnista.

- Minulla on jo henkilökohtainen vakuutus, ja mielestäni nykyisen sosiaaliturvan pitää riittää. Ei kiinnosta.

Nuori ihminen sairastuu harvoin syöpään

Suomessa vuosittain syöpään sairastuu alle nelikymppisistä yksi tuhannesta. 55-vuotiaana sairastuneita on miehistä neljä ja naisista seitsemän prosenttia. 75-vuotiaana miehistä joka kolmas ja naisista joka neljäs on
jossain elämänsä vaiheessa sairastunut syöpään.

Syöpärekisterin ylilääkärin Risto Sankilan mielestä vakuutuksen kohderymällä 18:n ja 54:n vuoden ikäisillä ihmisillä syöpään sairastumisen riski on kovin pieni.

- Riski-ikä alkaa oikeastaan siinä, kun vakuutuksen yläikäraja menee umpeen.
Mielestäni Potilas-Onnin - esitteissä käytetyissä syöpäpotilaiden kuvissa
on hieman pelottelun makua.

Potilas-Onni oikeuttaa korvaukseen, jos vakuutuksenottajalla ilmenee vakava
sairaus aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua vakuutuksen alkamisesta.

HIV ei oikeuta korvaukseen

Potilas -Onnissa korvaukseen oikeuttavat vakavat sairaudet ovat: syöpä,
sydäninfarkti, sepelvaltimoiden ohitusleikkaus, munuaisten vajaatoiminta, aivohalvaus sekä suuri elinsiirto. Korvaussumma vaihtelee vakuutusmaksusta riippuen 100 000 ja 500 000 markan välillä.

Potilas-Onni panee vakavat myös sairaudet eriarvoiseen asemaan. Korvausta ei makseta, jos sairaus aiheutuu esimerkiksi alkoholista , aids- tai HIV-tartunnasta

Vast ikään julkaistun tutkimuksen mukaan Suomen sosiaaliturvaturva on laskenut alle EU-maiden keskiarvon. Vakuutusväen keskuudessa vitsaillaankin, että yhteiskunta on se paras myynninedistäjä. Niin kauan
kuin budjettia leikataan enemmän kuin potilaita, vakuutuskauppa käy.

Toimittaja
JUHA GRANATH


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun