Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

19.11.2002
AIKA ON NUHAN PARAS LÄÄKE

Jokaisessa perheessä on varmaan hoivailtu nuhaista lasta ja valvottu risaisia öitä rohisevien nenien ja köhivien kurkkujen säestyksellä. Tuttua touhua, mutta joka kerta yhtä piinallista niin lapsille kuin vanhemmille.
Tarvitaanko antibioottia? Ja mikä se köhinä ja rohina oikein on?

-Yskä häätää ja puhdistaa hengitysteistä taudinaiheuttajia ja on tavallaan osa sitä paranemisprosessia. Nuha on osoitus limakalvoilla olevista viruksista, joita keho syrjii erilaisilla välittäjäaineilla. Myös kuume häätää tautia pois ja on osa tätä paranemista, kertoo Oulun yliopistollisen sairaalan erikoislääkäri Tero Kontiokari.

Lääkärin mukaan yskä ja nuha paranee tavallisesti sillä, että annetaan sille tarpeeksi aikaa. Oireita voi yrittää hoitaa kotikonstein ja vaikka yskänkin kuten nuhan kuuluu toimia kehossa, voi yöunia helpottaa esimerkiksi yskänlääkkeellä. Pikkuvauvojen nenän karstoja voi liuottaa apteekista saatavilla keittosuolatipoilla. Antibiootin auvoiset ajat flunssalääkkeenä ovat ohi, jollei taustalla ole todellista taudin pesää kuten keuhkokuumetta tai korvatulehdusta.

-Nuhakuume tai yskä yleensä ei tarvitse antibioottia. Antibiootti joidenkin tutkimusten mukaan jopa voi pitkittää oireistoa. Ainakin se tekee seuraavan hoidon ongelmalliseksi. Mitä enemmän kylvämme ympäristöön antibioottia, sitä vaikeampaa on selvitä niiden bakteerien kanssa, jotka ovat sen antibioottikylvyn läpi selvinneet, Tero Kontiokari teroittaa.

-Höyryhengitys auttaa jos hengitysteissä on ahtautta. Kurkunpääntulehduksissa kylmähöyryhengittäminen voi helpottaa oloa. Kurkunpääntulehdushan on yks yskän muoto. Siinä Se on sellainen hylkeen tai koirien haukkumista muistuttava erikoinen yskä ja siinä ainakin kylmän höyryn hengittäminen auttaa jonkun verran.

Nuha-arjen askareissa

Jarno Uhren ja Jaana Rissasen nuori perhe käy läpi perinteistä pienen lapsen nuha, yskä ja kuumeaikaa. Seitsemän kuukauden ikäisen Jimi-pojan osana on opastaa nuoripari jälleen räkänokkien valtakuntaan. Mennyt kesä antoi jo hieman esimakua nuha-arjesta, jolloin poika sairasti ensimmäisen nuha-kuumeen. Nyt Jimi on ollut tukkoinen viitisen päivää. Pahin nuha alkaa jo hellittää, mutta vielä rohisee pieni poika niin päiväunilla kuin öisin.

-Yöt ovat olleet väsyttäviä Jimin itkuisuuden ja kitinän takia. Sängyn päänpuoleisen päädyn nostaminen korkeammalle on osoittautunut oivaksi keinoksi. Jimin rohina on siten helpottunut, Jaana-äiti kertoo.

Vanhemmat kertovat Jimin olleen sairastamisen aikana kovin vaisu, mutta rauhaton. Vettä poika on juonut reilusti enemmän kuin normaalisti. Äidin syli kelpaa entistä useammin kun taas terveenä Jimin ja isän yhteistä aikaa lohkaisevat usein palloleikit.

Jimi kävi flunssan alussa lääkärissä, josta matkaan saatiin tutut kotihoito-ohjeet ja yskänlääkeresepti. Keuhkoputkia laajentava lääke on auttanut Jimiä niin että hengitys rohisee päiväunillakin hieman vähemmän. Kuume alkaa hellittää ja olokin olla paranemaan päin. Yskä ja nuha on nyt väistymässä ja pojalla riittää taas potkua päiväleikkeihin.

Lasten erikoislääkäri Kontiokari muistuttaa pienten lasten flunssaepidemiasta, jonka odotetaan iskevän tyypillisesti joulun tienoilla. Siihen on vielä aikaa ja Jimi ehtii hyvin kerätä voimia uusia nuharyöppyjä vastaan.

Toimittaja: SIRKKU KIANTO


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
Alkuun Sivun alkuun