Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
26.3.2002
Miehen tiellä 

Miksi toiset meistä saavat sen ”rähinäviinapullon”? – rock-muusikko Tommi Läntinen

Miksi alkoholi ei sovi joillekin? Miksi joillakin niin sanotusti ”mopo keulii”, kun alkoholi astuu kuvaan? Mikä on kohtuukäyttöä? Pelikorttien ja vakavan aiheen ympärillä keskustelee tässä Miehen tiellä sarjan jaksossa rock-muusikko Tommi Läntinen.

- Voi olla, että kysymys on siitä, että vedetään yksikertaisesti liikaa tai että jollekin alkoholi ei vaan sovi. On ikävää, että väärät kelat lähtevät pyörimään päässä ja negatiivisuus ja väkivaltaisuus saavat vallan. Maailman sivu on tapahtunut ikäviä asioita silloin kun tällaisessa tilassa ottaa esimerkiksi puukon käteensä, juttelee Läntinen.

Kortinpeluun kossupullon sekä puukon verhoamassa pyöreässä pöydässä keskustelu siirtyy seuraavaksi siihen, miksi toisissa tulee ilmi ihan outo kaveri alkoholin nauttimisen yhteydessä.

- Onhan se naurettavaa, että pitää esittää jotakin, tai niinkin siinä voi käydä, että se todellinen minä tulee sieltä esiin. Se on kauhean sääli, että niinkin mukava aina kuin alkoholi on, aiheuttaa toisille semmoisia reaktioita, Läntinen pohtii.

- Kai se kohtuullinen käyttö on sitä, että viina ei vie miestä tai naista. Ja niin, ettei se ole pakonomaista eikä elämä rakennu sen ympärille. Jos näin on, silloin se on jo ongelmatasolla. Niissä tapauksissa se vaikuttaa jo omaan ja muidenkin elämään, jatkaa Tommi Läntinen.

Entä mitä Läntiselle tulee mieleen korttipakan hahmoista?

- Sotilas on insinöörikaveri, joka lähti juhlimaan ja otti shotteja, salmareita ja kaljaa ja on tänään ihan hiljaa.

- Rouva juo siideriä. Hän on tosi viehkeä, hän tiesi rajansa.

- Kuningas taas on konjakkimiehiä, niin kuin näkyy. Muutama konjakki on otettu, mutta onneksi hän vähän golffaa niin homma pysyy tasapainossa.

- Jokeri on se iloinen soittaja, jolla on ihan hallussa toi juttu. Hän osaa mitoittaa sen oikein. Niin kuin huomaatte soitto soi ja noi muut diggaa.

Psykologi Tony Dunderfelt kertoo, että mies usein täyttää tyhjää, huonoa oloaan usein päihteisiin. Silloin kun on epäonnistuttu tai on väsynyt on helppo turvautua alkoholiin, ettei tarvitse kohdata voimattomuutta, epäonnistumista. Tilastojen mukaan vankiloissa istuvien henkilöiden rikoksista 90% on tehty päihteiden vaikutuksen alaisena, se on surullista.

Toimittaja
OSKU LAUKKANEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun