Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
29.1.2002
Miehen tiellä 

Nykypäivän isä – Jani Sievinen

Mitä on olla nykyisä? Mitä siihen sanoo kahden vilkkaan pojan isä, huippu-uimari Jani Sievinen. ”Aivan fantastista”, kertoo meille Jani Sievinen.

- Neljä vuotta sitten, kun tulin isäksi, niin uudet portit aukesivat elämässä. Lasten kasvaessa isänä oleminen on toki muuttunut. Nuorempi pojista on kulkenut ja kasvanut luontevasti tässä mukana. Toisen kanssa on ollut helpompaa kuin esikoisen kanssa, kertoo Sievinen ylpeänä kahdesta pojastaan.

Moninkertainen uinnin arvokisamitalisti arvioi itsensä ”ehkä sellaiseksi lepsuksi isäksi”.

- Annan poikien kyllä tehdä monesti monenlaista. Toki joskus tulee sellaisia tilanteita, missä on oltava tiukkanakin. Sitten kun joutuu suuttumaan sitä syyttää helposti itseään.

Sievisen oma isä on ollut hänen henkilökohtainen valmentajansa koko hänen uransa ajan. Se on tuonut omia erikoispiirteitä Janin omaan isäsuhteeseensa.

- Oma isäsuhteeni on muuttunut aikojen varrella. Voin sanoa, että meistä on tullut tosi ajan myötä hyvät ystävykset. Tämä ystävyys on syventynyt ja parantunut vuosien myötä. Sellainen isä-poika suhde ja isä-poika tilanteet ovat jääneet viime aikoina vähiin. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että meillä on ollut pitkään työsuhde.

Janin mielestä oma isä on pojalle aina tärkeä henkilö, niin myös hänelle. Sievinen on aina kunnioittanut omaa isäänsä paljon. Kiireinen huippu-urheilija joutuu harjoittelemaan ja olemaan muutenkin aika paljon pois kotoa. Siitä Jani tuntee huonoa omatuntoa.

- Monesti on kyllä huono omatunto siitä, että ei ehdi olla tarpeeksi lasten kanssa. Yritän panostaa poikiin aina silloin, kun on aikaa. On kyllä myönnettävä, että yleensä sunnuntaiaamuisin tekee mieli nukkua. Nämä veijarit heräävät aina aikaisin. Onneksi telkkarista tulee silloin paljon lastenohjelmia.

Tässäkin Miehen Tiellä –sarjan jaksossa esiintyy asiantuntija. Psykologi Tony Dunderfelt toteaa, että isyys on tehtävä, ei mikään pakko. Jokainen isä saa tänä päivänä pohtia ja päättää itse minkälainen isä haluaa olla. Enää ei ole pakko olla tietynlainen isä.

Toimittaja
OSKU LAUKKANEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun