Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

1.4.2003
KEINOHEDELMÖITYKSEN ETIIKKA

Maailman eniten käytetty keinoalkuinen hedelmöitysmenetelmä eli IVF-hoito keksittiin Englannissa. Ensimmäinen koeputkilapsi syntyi heillä vuonna 1978.

Keinohedelmöityksessä hormonihoitojen ja koeputkihedelmöityksen tuloksena aikaansaadut hedelmöittyneet munasolut siirretään kohtuun siirtoletkun avulla. Raskauden takaamiseksi kohtuun saatetaan siirtää enemmän kuin yksi, jopa viidestä kuuteen hedelmöittynyttä munasolua, jolloin monisikiöraskauden riski lisääntyy.
Monisikiöraskaus voidaan ehkäistä poistamalla kohdusta ”ylimääräiset” alkiot. Sen voidaan kuitenkin katsoa olevan eettisesti kyseenalaista. Nimenomaan Englannissa on kohtuun kiinnittyneiden ylimääräisten sikiöiden tappaminen myrkkyruiskeella herättänyt vahvaa eettistä vastarintaa.


Yhdysvalloissa kohtuun siirrettäviä alkioita voi olla vieläkin useampia. Tällaisella toiminnalla pyritään lisäämään raskaustakuuta myös kilpailevien klinikoiden rinnalla.

Miten Suomessa menetellään?

Koeputkihedelmöityksen alkuaikoina Suomessakin saatettiin siirtää kohtuun kolme alkiota. Kun raskauksien aikaansaamisessa alettiin onnistua ja monisikiöraskauksien osuus nousi, alettiin siirrettävien alkioiden määrän vähentää. Nyt Suomessa tehdään pääsääntöisesti yhden tai kahden alkion siirtoja. Joissakin harvoissa tapauksissa kolme alkiota. Osakeskeytyksiä ei Suomessa siis ole jouduttu tekemään muutamiin vuosiin.

- Meillä tämä on koettu kovin eettisesti hankalaksi ja potilaalle stressiä aiheuttavaksi päätökseksi, sen takia siirrettävien alkioiden määrä meillä on mahdollisimman pieni, kertoo Oulun yliopistollisen sairaalan erikoislääkäri Hannu Martikainen.

- Sillä jos meillä on yksi hyvälaatuinen alkio niin raskauden todennäköisyys on yli 40% potilasryhmästä ja se on jopa parempi kuin luonnollisesti. Kahdella alkiolla raskauden todennäköisyys voi nousta vielä jopa lähelle 50%. Silloin ero yhden ja kahden alkion siirron välillä ei ole kovin iso.

Useampien alkioiden siirrossa liian monen kiinnittyneen alkion poisto tapahtuu 10 raskausviikon seutuvilla. Silloin sikiöt ovat jo muutaman sentin pituisia ja kaikki kehon osat ovat ultraäänellä havaittavissa.

- Osakeskeytyksessä kaliumkloridia ruiskutetaan sikiön sydämeen niin, että saadaan sydämen toiminta lakkaamaan ja siten saadaan elintoiminnot loppumaan, erikoislääkäri Martikainen kertoo.

Sikiöt poistuvat tämän jälkeen itsestään. Tapahtuma saattaa kuitenkin saada aikaan keskenmenon, jolloin kaikki sikiöt poistuvat. Näin myös tulehdusriski kasvaa.

Siitä, onko 10 viikon ikäinen sikiö jo ihminen, oma persoonansa, voidaan Martikaisen mukaan olla monta eri mieltä.

- Itse näkisin tämän kahden viikon rajan. Silloin minun mielestäni voitaisi puhua jo yksilöstä, hän sanoo.

Englannissa vuonna 2001 tuhottiin hormonihoitoihin liittyvissä monisikiöraskauksissa yhteensä 49 sikiötä.

toimittaja:SIRKKU KIANTO


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
Alkuun Sivun alkuun