|
4.3.2003 Uudelle uljaalle teknoajan ihmiselle synnytys on outo, primitiivisten voimien hallitsema epämiellyttävä tapahtuma, jonka ulkoistamiseksi omasta kehosta ja tunnemaailmasta erilliseksi, muiden hoitamaksi tapahtumaksi on onneksi tarjolla tiedettä ja tekniikkaa. Niinpä keisarinleikkaukset ja vahva kipupuudutus yleistyvätkin nopeasti.
Kätilö Kirsti Koski Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä on monien muiden kätilöiden tapaan ihmeissään: synnytyksestä on tulossa yhä vahvemmin tekniikan ja lääketieteen operaatio, jossa äidin ja perheen kokemus jää ylikorostuneen lääketieteen jalkoihin: - Jos lähdetään siitä, että synnytys on normaali, elämään kuuluva tapahtuma eikä sairaus, niin en ymmärrä sitä, että jo 60-80 prosentissa synnytyksissä tarvitaan lääketieteen apua, sanoo 30-vuotisen uran tehnyt Koski, joka valmistelee synnytyksen muutoksesta filosofian pro gradu –työtä. Asiat ovat kiepsahtamassa mielenkiintoisella tavalla taas kerran ylösalaisin. Parikymmentä vuotta sitten äidit ja isät aktivoituivat luonnonmukaisemman ja aktiivisemman synnytyksen puolesta. Kirjaston hyllyistä löytyy yhä tähän aikaan kirjoitettuja aktiivisen synnytyksen oppaita, joissa korostetaan mm. kivun hallintaa hengityksen ja rentoutuksen avulla. Isät tulivat mukaan synnytykseen. Nyt tämä ”harharetki” on päättymässä ja äidit palaavat omasta halustaan entistä passiivisempina sairaalasänkyyn: - 70-luvulla äidit makasivat passiivisena sängyssä, koska he eivät saaneet nousta. Sitten isät tulivat mukaan synnytykseen ja äidit nousivat sängystä. Heitä hierottiin, joku kuunteli musiikkia, toinen käytti akvarakkuloita. Nyt he ovat palanneet sänkyyn ja osa taitaa toivoa, ettei tarvitsisi tehdä yhtään mitään! Kätilöt ovat panneet merkille uuden synnyttäjäsukupolven ilmaantumisen saleihin. Tämän ajan synnyttäjä on usein tiedollisesti yli- mutta henkisesti alivarustautunut. Nettiviisaus ei autakaan uudessa tilanteessa, jossa olisi ennen kaikkea antauduttava omassa kropassa jyllääville luonnonvoimille. Nousevaa pelkoa pyritään hillitsemään syntymää kontrolloimalla. Niinpä nykysynnyttäjä vaatii jo ovelta täyden kivunlievityksen uskaltamatta edes kokeilla, miltä ainutlaatuinen elämäntapahtuma tuntuisi ilman sitä. Koski ei ihannoi synnytyskipua, mutta kun jo 2/3 ensisynnyttäjistä saa vahvan, anestesialääkärin selkäydinkanavaan antaman epiduraali- tai spinaalipuudutuksen, tietää se selkeää synnytystilanteen muuttumista. Äidit on sidottu - ainakin niissä sairaaloissa, joissa käytössä on kipupumppu – sänkyyn. Kuitenkin juuri liikkuminen, mihin kipu pakottaa, on synnytyksen etenemisen kannalta tärkeää: naisen lantioon tulee liikkumisen avulla lisätilaa. Jos ei liikuta, kohdunsuu voi avautua epätasaisesti. Koski toivoo, että automaattista epiduraalia ainakin kehitettäisiin menettelynä sen verran, että kohdunsuun avauduttua ja ponnistusvaiheen alettua suojeltaisiin äidin lihastuntoa. Tunnottomalla alapäällä on vaikea tietää mihin suuntaan ponnistaa. Kunnon kivunlievityksen olemassaolo on kätilöiden mukaan joka tapauksessa upea asia, koska toisaalta on äitejä, jotka voivat sen avulla synnyttää alateitse. Ongelmalliseksi tilanne muuttuu siksi, että tämä mahdollisuus muuttuu nyky-synnyttäjän mielessä hänen oikeudekseen: minun on saatava epiduraali! Stakesin tilastojen mukaan 85 prosenttia synnyttäjistä sai jotakin kivunlievitystä 2001 ja ensisynnyttäjistä 94 prosenttia. Heistä vahvan kivunlievityksen epiduraalin sai 65 prosenttia. Keski-Suomen keskussairaalassa kaikista synnyttäjistä joka viides sai epiduraalin 1997, mutta viime vuonna jo 45 prosenttia.
Kohta joka viides synnyttää sektiolla Vuonna 2001 keisarinleikkaus eli sektio tehtiin 17 prosentille kaikista synnyttäjistä. Suunniteltuja niistä oli noin puolet eli 8 prosenttia. Ensisynnyttäjistä sektion sai toissa vuonna 20 prosenttia. Sairaaloiden väliset erot ovat yllättävän suuret. Suomesta löytyi toissa vuonna puolenkymmentä sairaalaa, joissa n. joka kolmas ensisynnyttäjä sai lapsensa sektiolla. Eniten niitä tehtiin Raahen tk:ssa, 39,1 prosentille ensisynnyttäjistä, ja vähiten naapurissa Oulun Oulaskankaalla eli 10,2 prosenttia. Suhteellisesti eniten sektioita tehdään pikkusairaaloissa, joissa lukua nostavat ns. perjantaisektiot: koska viikonloppuna ei ole leikkausmahdollisuutta, osa äideistä leikataan varmuuden vuoksi. Vähän samasta syystä joissakin Latinalaisen Amerikan maissa vajaa puolet synnyttää sektiolla. Sektio on suuri kirurginen toimenpide, joten sairaaloissa yhä enemmän pohditaan, onko oikein, että niiden määrien annetaan nousta. Tietyissä tilanteissa sektio on perusteltu, arviot tästä määrästä vaihtelevat yhden ja kahdeksan prosentin välillä synnytyksistä. Esimerkiksi Hollannissa tehtiin vielä 1990 vain 7,4 prosentille synnyttäjistä sektio, mutta sielläkin luvut ovat nyt nousseet 11 prosentin tuntumaan. Suomessa sektiot nousivat nopeasti 70-luvulla: kuudesta 12 prosenttiin. 50- ja 60 –luvuilla kasvua oli kolmesta kuuteen prosenttiin. Mielenkiintoista on huomata se, että suunnitellut sektiot eivät juurikaan kasva, mutta suunnittelemattomien määrä kasvaa, varsinkin ensisynnyttäjien ryhmässä. Yhä useammin jo aloitettu alatiesynnytys vaihtuukin sektioon. Esimerkiksi Keski-Suomen keskussairaalan vuosien 2000-2001 ensisynnyttäjistä sai Stakesin tilastojen mukaan 137 eli 6,6 % suunnitellun sektion, mutta 317 eli 15,3 %:n päätyi suunnittelemattomaan sektioon. Enimmillään tässä sairaalassa jo 23 % ensisynnyttäjistä on synnyttänyt sektiolla. Jokaiselle em. sektioista löytyy peruste (synnytys ei etene, äidin väsymys, lapsen sydänäänet ym), mutta voi kysyä, kuinka usein on kyse siitä, että kun sektiosta on tullut yhä ”luvallisempi” toimenpide, siihen vain ajaudutaan: se on jo mielen pohjalla valmiina odottamassa? Prosessi käynnistyy vahvasta kivunlievityksestä, joka tekee äidistä passiivisen ja päätyy sektioon, joka päättää ”muiden käsiin” annetun synnytyksen? Hiukan sektiolukujen kasvua selittävät luonnolliset syyt, kuten synnyttäjien keski-iän kasvu (Suomessa on Pohjoismaisen vanhimmat synnyttäjät) ja hedelmöityshoitojen myötä nousseet monisikiöraskaudet, mutta vain vähäisessä määrin. Suurin selittäjä on ”synnytyskulttuurin” aika hurjalta tuntuva muutos: tavallinen synnytys alkaa tuntua monesta äidistä ja isästä liian ”brutaalilta” ja pelottavalta tapahtumalta! Kasvojen
menetys pelottaa
Kätilö Kirsti Koski kertoo, että kontrolloimisen halu kasvaa synnyttäjien keskuudessa. Moni pelkää esimerkiksi kasvojensa menettämistä synnytystilanteessa: huutamista, ulosteen pääsyä, itkemistä. Kun kaikki halutaan kontrolloida, suunnitella ja tietää etukäteen, voi synnytys olla pelottava tilanne: sen kulkua on mahdoton tietää etukäteen, vaikka mitä tekisi. Tämän päivän epäjumalakin, tieto ja tietoverkot, hylkää ratkaisevalla hetkellä. Kunnollisella synnytysvalmennuksella voitaisiin tehdä todella paljon turhien pelkojen hälventämiseksi. Valmennuksen tehosta kertovat mm. Helsingin Naistenklinikan Nyytti-ryhmät synnytyspelkoisille äideille: viisi kertaa ennen synnytystä kokoontuvat ryhmät ovat auttaneet äitejä mm. rentoutusopein niin hyvin, että kun alunperin 90 % äideistä halusi sektiota, heistä on päätynyt 90 prosenttia alatiesynnytykseen. Se on vielä sujunut lopulta nopeammin ja vähemmin ongelmin kuin ns. normaalisynnyttäjillä. Synnytysvalmennuksen määrä on Suomen neuvoloissa karsittu minimiinsä, joten olisikohan aika satsata sinne? Yhden säästyneen sektion (leikkaussali, anestesialääkäri, kirurgi ym) hinnalla ostaisi jo monta tuntia valmennusta!
Toimittaja:
JAAKKO LUOMA
|
