Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

7.1.2003
MUKSUN MUKANA - UUSPERHEESSÄ

Rajalinin uusperheessä eteinen täyttyy kengistä joka toinen viikonloppu, kun kaikki uusperheen lapset ovat paikalla. Äiti, isä ja kuusi lasta aiemmista liitoista sekä yksi yhteinen lapsi ovat Rajalinin uusperheen jäsenet joka toinen viikonloppu. Tomi-isän neljästä lapsesta kaksi asuu muina aikoina äitinsä luona ja Johanna-äidin molemmat lapset asuvat muina aikoina isänsä luona.

Uusperhe määritellään parisuhteeksi, jossa jo suhteen alusta lähtien on mukana vähintään yksi lapsi. Kaikista maamme lapsiperheistä uusperheitä on vajaa kymmenes. Suomessa on jo yli 47 000 uusperhettä ja niissä elää noin 97 000 lasta.

- Se on semmonen romanttinen tarina tietysti, kaksi eronnutta löysi toisensa. Se on täysin erilainen kuin tavallinen. Paljon erilaisia ihmisiä on jo olemassa ennen suhteen aloittamista, joten siinä ei voi luoda täysin uutta. Se suhde täytyy rakentaa entisen pohjalle, kertoo uusperheen äiti Johanna Rajalin.

Lapsen kannalta uusperhe on uusi ja outo tilanne. Joku on tullut perheeseen ilman lupaa kysymättä. Yleisin muoto uusperheen muodostumiselle on se, että äidin ja lapsen / lasten muodostamaan perheeseen tulee mies. Johannan ja Tomin uusperhe syntyi, kun kaksi eronnutta löysivät toisensa. Uudet elämänkumppanit herättivät lapsissa monenlaisia reaktioita.

- En oo silleen aatellu, että Johannaa sanois äitiksi. Oon 16 vuotta sanonut omaa äitiä äitiksi, ei oikeen pysty muuttamaan sitä enää, kertoo Thomas Rajalin uusperheen vanhin lapsi.

Rajalinin uusperheeseen syntyi reilu vuosi sitten ensimmäinen yhteinen lapsi ja toinen syntyy keväällä 2003. Uudet sisaret yhdistävät perhettä. Uusperheen uudessa suhteessa ei voi vain ajatella parisuhdetta, sillä jo olemassa olevat lapset ja muut henkilöt on huomioitava. Johannan mukaan kaikki ovat sopeutuneet jo uuteen tilanteeseen.

- Kaikki on pikkuhiljaa sopetunu siihen. Ei se heti kyllä loksahtanut kohdalleen. Se vaati aikaa. Kyllä se sitten menee omalla painollaan. Mutta en voi sanoa, että se mitään helppoa on aluksi.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän perheneuvoja, teologi, Matti Pihala tekee työtään myös uusperheellisten kanssa. Hän ei ole huomannut, että uusperheellisillä olisi enemmän ongelmia kuin muillakaan.

- Uusperheellisillä ongelmat ovat hivenen erityyppisiä kuin ns. ensimmäisessä parisuhteessa. Uskon vakaasti, että uusperheen vanhemmat tekevät oikein lapselle aloittaessaan uuden suhteen. Lapsen kehityksen kannalta on tärkeätä, että lapsella on sekä isä että äiti. Uudesta isästä, vaikka hän ei olekaan lapsen biologinen isä, tulee lapselle hyvin tärkeä ihminen. Lapsen kannalta on tärkeää, että he saavat elää kahden aikuisen perheessä.

Lisätietoja: Suomen uusperheellisten liitto ry
www.suomenuusperheellistenliitto.fi
puh. 02 - 250 2543



Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
Alkuun Sivun alkuun