|
25.2.2003 Vanhat ihmiset haluavat asua kotonaan, joissa heitä on nykyään entistä enemmän ja entistä huonokuntoisimpina. Sairauksien ohella yksi heidän suurimmista ongelmistaan on turvattomuuden tunne ja yksinäisyys. Varsinkin ne vanhukset, joiden omaiset asuvat eri paikkakunnilla jäävät todella yksin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana laitoshoitopaikkoja on Suomessa vähennetty. Kunnat ovat karsineet kotihoitoa , vaikka niin ei suunnitelmien mukaan pitänyt käydä.
Kotihoidossa Helsingissä Kotihoidossa olevien vanhusten määrä on Helsingissä kasvanut , koska esimerkiksi sairaaloiden hoitoajat ovat lyhentyneet ja niinpä kodeissa on entistä enemmän huonokuntoisia vanhuksia. He tarvitsevat apua aamulla, päivällä ja illalla. Tilanteen muuttumisen on nähnyt työssään myös sairaanhoitaja Anne Kuusenaho Helsingin Kaakkoisessa sosiaali- ja terveyskeskuksessa. - Muutaman vuoden sisällä kotona hoidettavien asiakkaiden määrä on kasvanut kovastikin. Suuntaushan on se , että sairaaloilla ovat omat kriteerit miten pitkälle he potilasta hoitavat, erikoissairaanhoidolla etenkin. He purkavat potilasjonoa aluesairaaloihin ja aluesairaaloista tulee tietysti avopuolelle, elikkä se taas kuormittaa sekä kotisairaanhoitoa että kotipalvelua. Tämän työn haasteellisuus ja työmäärä on kasvanut muutamassa vuodessa aika paljon Iltapartio Iltapartio on monen vanhan ja sairaan ihmisen apu ja turva. Helsingin Laajasalossa seurasimme sairaanhoitaja Anne Kuusenahon ja lähihoitaja Sirpa Rantalan työtä yhtenä perjantai -iltana. Tällä alueella kotipalvelu ja kotisairaanhoito tekevät työtä yhdessä.
Lähihoitaja
Sirpa Rantala olettaa illasta tulevan kiireisen, koska asiakkaita
on 15.Liikkeelle he lähtevät klo 18:00 ja tavoitteena
olisi saada asiakkaat nukkumaan klo 21 mennessä. He käyvät
joidenkin asiakkaiden luona yhdessä ja joidenkin luona erikseen.
Työ on lähinnä lääkkeenhoidollisia avustuksia
- haavanhoitoja, diabeetikkojen insuliinipistoksia, muistamattomille
vanhuksille lääkkeenantoa , mutta myös iltapalan
valmistamista, iltapesussa auttamista ja joidenkin vanhusten auttamista
sänkyyn. Työn jakaminen on mahdollista, koska osa Helsingin Laajasalossa työskentelevistä lähihoitajista on saanut ns. lääkkeenjako- ja insuliinin pistoluvat ts .he voivat tehdä samoja asioita kuin sairaanhoitajat. Yksinäisyys ja pelot - Lähinnä he miettivät , että tullaanko me ollenkaan, kertoo sairaanhoitaja Anne Kuusenaho vanhusten peloista.
- Osa
pelkää kaatumista, osa miettii saako lääkettä
ajallaan. Toisaalta ne pelot eivät aina ole näin konkreettisia,
vaan taustalla on yleistä ahdistuneisuutta. Sukulaiset ja omaiset
ovat kenties kaukana eli se yksinäisyys lyö sieltä
tavallaan läpi. - Asiakkaan
ei myöskään aina ole helppo puhua omaiselle esimerkiksi
kuolemasta ja yksinään olemisesta, korostaa lähihoitaja
Sirpa Rantala. - Kun
me esimerkiksi käydään illalla , niin antaahan se
turvallisuutta ja estää ehkä sairaalahakuisuutta. Molemmat pahoittelevat sitä, ettei heillä ole tarpeeksi aikaa olla asiakkaan luona. He ovat usealle vanhukselle ainoa kontakti kodin ulkopuolelle.
Turvapuhelin Kaatuminen on monen vanhuksen pelon aihe eikä turhaan, sillä moni on sen henkilökohtaisesti kokenut. Esimerkiksi Harald, yksi illan asiakkaista kertoi, että hän oli lähes viisi tuntia kylpyhuoneessa kaatuneena ennekuin apu tuli. Hänellä on nyt käytössä turvapuhelin. Hän pitää sen käyttöä yksinkertaisena ja helppona. - Ei siinä suurta taitoa tartte, painaa napista ja huutaa kovasti apua. Harald
tuntee myös suunnatonta yksinäisyyttä. - Mitään
muuta ei voi tuntea. Suuren osan päivää minä
olen täällä yksin. Haraldilla on ollut aivoinfarkti , puhuminen ja liikkuminen ovat hänelle vaikeita Hän kertoo, ettei hän selviä ilman kotipalvelun ja kotisairaanhoidon apua , mutta toive olisi seuraava : Jos ”tytöillä” olisi enemmän aikaa olla hänen luonaan, juoda vaikka kuppi kahvia.
- Turvalaitteita
on useammankin vanhuksen kotona ja osa vanhuksista mielellään
käyttääkin niitä ,kertoo sairaanhoitaja Anne
Kuusenaho. - Kun heille annetaan turvalaite, heitä opetetaan sitä käyttämään. Valitettavasti usealla vanhuksella on muistamattomuutta, etteivät he välttämättä ymmärrä käyttää turvalaitetta. Anne Kuusenaho korostaa, että apua saa hälyttää pienimmästäkin syystä. Sitä ei ole kielletty, päinvastoin sitä yritetään heille tähdentää. Illan viimeinen Kello on jo kymmenen illalla ,kun lähihoitaja Sirpa Rantala antaa lääkkeet 82 vuotiaalle Dorikselle, auttaa häntä ilta pesussa ja nukkumaan.
- Niin
iloinen ja tyytyväinen olen kun iltapartio käy täällä.
Minä saan nyt olla kotona, kiittelee Doris. - Ilta oli kiireinen. Onneksi hälytyssoittoja ei tullut, eikä ketään tarvinnut laittaa sairaalaan. Siinä mielessä ilta oli tavanomainen. Toimittaja: RITVA KIVELÄ
|
