25.2.2003
NEUROOTTISET HÄIRIÖT

Neuroosit ovat suhteellisen lieviä mielenterveyden häiriöitä. Ne aiheuttavat kuitenkin henkilökohtaista kärsimystä ja voivat rajoittaa suurestikin elämää. Puhekielessä käsitettä neuroosi käytetään laajasti. Usein kuulee viitattavan neuroottisuuteen henkilön ylettömän järjestyksenhalun tai tiettyjen luonteen- ja persoonallisuuden piirteiden yhteydessä.

Psykiatriassa neuroosi-käsitteen käyttö on viime aikoina huomattavasti vähentynyt. Itse asiassa uusimmassa amerikkalaisessa psykiatrisessa tautiluokituksessa sana ei esiinny enää lainkaan. Suomessa käytössä olevassa kansainvälisessä tautiluokituksessa on vielä yksi luokka sairauksia, joita kutsutaan neuroottisiksi stressiin liittyviksi ja somatoformisiksi sairauksiksi.

Käsite on kuitenkin siinä määrin vakiintunut psykologisessa ja psykiatrisessa kielenkäytössä, että tämän nimikkeen alla voidaan käsitellä tiettyjä psykiatrisia häiriöitä. Neurooseiksi luokiteltujen erilaisten oireiden ja häiriöiden välillä ei ole kuitenkaan selvää yhteistä nimittäjää.

Alunperin ”neuroottiseksi” oletettiin ihminen, jolla on vikaa hermostossa. Neurooseista puhuttiin jo 1700-luvulla ja tunnetuksi käsitteen teki Sigmund Freud. Neuroottisista häiriöistä katsotaan kärsivän noin 10-20 % aikuisväestöstä, psykoottisista häiriöistä noin 1-2 %. Neuroosi on psykoosia lievempi häiriö. Neuroosin ja psykoosin selvin ero on todellisuuden tajun säilymisessä. Neuroosista kärsivä tiedostaa esim. suunnattoman pelkonsa mutta ei voi oireelleen itse mitään. Hän saattaa itse pitää oireitaan järjenvastaisina ja elämää haittaavina. Neuroosista kärsivä valittaa usein itse häiritseviä tunteitaan ja pahaa oloaan.

Ahdistaa!

Ahdistuneisuus on varmasti jokaiselle tuttu tuntemus. Sen arvellaan toimineen tärkeänä varoitussignaalina ihmisen evoluutiossa. Häiriönä ahdistuneisuudesta voidaan puhua silloin, kun se jatkuu tarpeettoman kauan tai kun siihen ei ole todellista uhkaa ja se alkaa haitata jokapäiväistä elämää.

Ahdistuneisuushäriöiksi luetaan:

• yleistynyt ahdistuneisuus
  
• paniikkihäiriöt
  
• kammot eli fobiat
  
• pakkoajatukset ja –toiminnot
  
• sosiaalinen ahdistuneisuus
  
• trauman jälkeiset stressireaktiot

Paniikkihäiriö

Ahdistuneisuus on vireystilan vaihtelua, jossa ääripäinä ovat raukea levollisuus ja hätääntynyt paniikki. Paniikkihäiriöstä diagnoosinimikkeenä on alettu puhua vasta 1980-luvun lopulta lähtien.
Paniikkikohtaus voi yllättää ihmispaljouden keskellä, ruuhkabusseissa tai tavarataloissa.
Paniikkihäiriölle on tyypillistä, että ihminen saa äkillisiä, erittäin voimakkaita ja intensiivisiä ahdistuskohtauksia, joihin liittyy paniikinomainen kuoleman tai sekoamisen pelko. Pitkittyessään ahdistus muodostaa itseään ylläpitäviä noidankehiä. Ihminen alkaa reagoida myös omiin reaktioihinsa. Ahdistuneisuus lisää ahdistusta.

Pakko-oireinen häiriö

Helsingin yliopiston psykiatrian professorille, ylilääkäri Hasse Karlssonille neuroottiset häiriöt ovat tuttuja.

- Paniikkihäiriön lisäksi toinen tärkeä ja hirvittävän invalidisoiva sairaus on pakko-oireinen häiriö, jossa ihmisellä on pakkoajatuksia eli ns. obsessioita. Hänen on pakko esim. toistaa joitain lukusarjoja mielessään. Tai sitten esiintyy pakkotoimintoja eli kompulsioita, joka tarkoittaa sitä, että on tiettyjä rituaaleja, jotka on pakko aina tehdä samalla tavalla.

Pahimmillaanhan tämä on sellainen tila, joka invalidisoi ihmisen ihan kokonaan. On henkilöitä, jotka käyttävät vaikkapa käsien pesuun kahdeksan tuntia päivässä ja jos se keskeytyy ihan lopussa niin he joutuvat aloittamaan koko homman uudestaan. Silloin se tarkoittaa tietysti, että tällainen ihminen on normaalielämän asioihin täysin toimintakyvytön.

Pakkomielteet ovat vieraiksi koettuja, usein uhkaavia tai pelottavia ajatuksia tai mielikuvia, jotka sitkeästi palaavat mieleen uudestaan ja uudestaan. Jäiköhän liesi päälle? Tarkistamispakko kuuluu pakkotoimintojen ryhmään.

- Pelko siitä, että tekee jotain, joka aiheuttaa suuren katastrofin, että jättää levyn tai silitysraudan päälle, mikä sytyttää tulipalon. Tai unohtaa pistää oven lukkoon, jolloin joku pääsee ryöstämään asunnon. Muutaman kerran tarkistaminen ei tietysti tee sitä ilmiötä sairaudeksi, mutta on ihmisiä, jotka esimerkiksi käyvät 20 kertaa kotoaan lähtemisen jälkeen tarkistamassa, että onko se levy varmasti pois päältä. Silloin voidaan kyllä puhua sairaudesta, kertoo ylilääkäri Hasse Karlsson.

Pakkotoiminnat voivat olla rituaalista puhdistautumista, tunteja kestävää suihkussa käyntiä. Siivousintoinen perheenäiti tuskin pitää päivittäistä suursiivoustaan neuroottisena. Oleellista onkin, kuinka paljon siivoaminen alkaa rajoittaa jokapäiväistä elämää, toteaa Karlsson.

- Silloin kun puhutaan pakko-oireisista häiriöistä, johon usein liittyy lian tai bakteereiden tai infektoitumisen, tartunnan saamisen pelko, niin siihen saattaa liittyä tietysti tällaista ylenpalttista siivousta. Mutta sairaus se on vasta silloin, kun se saa ihan kohtuuttomat mittasuhteet ja sotkee muiden asioiden hoitamista. Eli kun ihminen sanoo olevansa varmaankin neuroottinen, koska haluaa, että on siistiä ja ehkä siivoaakin enemmän kuin muut ihmiset, ei se vielä tarkoita, että hän on sairas.

Sosiaalisten tilanteiden pelko

Melko yleinen häiriö on sosiaalisten tilanteiden pelko, kansanomaisesti kahvikuppineuroosina tunnettu. Useimmat kokevat ennalta jännittämistä, jos edessä on vaikkapa esitelmän tai alustuksen pitäminen yleisön edessä. Jännittäjä alkaa tarkkailla itseään ja pelkää käsiensä ja äänensä vapisevan. Pelkäämäänsä tilanteeseen joutuessaan ihminen huomaa jännittämisensä, pelko toteutuu ja hän alkaa vapista. Häiriö on kysymyksessä silloin, kun ihminen alkaa voimakkaasti vältellä tilannetta eikä enää selviydy tehtävistään ja eristäytyy kotiinsa.

Fobiat

Fobioissa pelko kohdistuu tiettyyn selkeään kohteeseen kuten eläimeen, ihmiseen, esineeseen tai tilanteeseen. Lievä vastenmielisyys esimerkiksi hämähäkkejä kohtaan ei vielä ole fobiaa. Sitä se on vasta, kun pelko hämähäkin kohtaamisesta saa pysyttelemään sisällä kauniina kesäpäivänä tai tarkistamaan sängyn ja kaappien aluset huoneeseen tultaessa. Fobia on epärealistisen voimakasta ja järjenvastaistakin pelkoa, joka johtaa pelon kohteen tai pelkoa aiheuttavien tilanteiden välttämiseen. Pahimmillaan myös fobiat rajoittavat ja kapeuttavat elämää.

Hypokondria

Moni murehtii omaa terveyttään. Hypokondriaksi kutsutaan tilaa, jossa ihminen on täysin vakuuttunut sairastavansa tautia, jota ei vielä ole todettu.

- Jos ajattelee lääketieteessä käytössä olevaa tapaa luokitella, niin sairauksien pelkoa ei luokitella tähän ryhmään kuuluvaksi. Se on kuitenkin luonteeltaan niin samanlainen, että sitä voidaan pitää neuroottisena häiriönä. Hypokondrialle on tyypillistä, että ihmisellä ei oikein ole mitään oireita mutta hän tarkkailee omia ruumiintoimintojaan, normaalit tuntemukset hän tulkitsee sairauden oireiksi, ahdistuu niistä voimakkaasti ja pystyy usein vieläpä nimeämään sairauden, jota pelkää sairastavansa. Joissakin tapauksissa ne ovat jollain tavoin synnillisiksi tai kielletyiksi asioiksi miellettyjä tauteja. Ennen pelättiin kuppaa ja nykyisin HIV-tartuntaa. Pelko voi sinänsä olla täysin aiheetonta, mutta tällaiset mittasuhteet saadessaan se on hyvin tuskallista ihmiselle itselleen.

Mikä neurooseja aiheuttaa?

- Seuraava lääketieteen nobel voitaisiin antaa psykiatrialle, jos meillä olisi valmiit selitykset näille kaikille oireille. Teorioitahan on monenlaisia, sanoo professori Hasse Karlsson.

- Mulla on sellainen käsitys, että neuroosit eivät ole yksi ryhmä siinä suhteessa, että kaikkien neuroosien syyt olisivat kaikki saman kaltaisia. On esimerkiksi näyttöä siitä, että osa pakko-oireista, varsinkin lapsena alkavista pakko-oireista, luultavasti johtuu streptokokki-infektiosta. Tiettyjen infektioiden seurauksena tällaiset autoimmuunimekanismit käynnistyvät ja saattavat vaikuttaa tiettyjen aivojen osien toimintaan. Ehkä temperamenttitekijätkin vaikuttavat, tiedetään että perinnöllisyydellä on altistava vaikutus esim. masennustiloille. Mutta luonnollisesti luulen, että suurin osa allekirjoittaa sen, että suurin syy tavallisimmille neurooseille ovat ympäristötekijät eli kasvuolosuhteet, traumaattiset kokemukset, tilanteet, jossa ihmisen itsetuntoa ei ole ravittu vaan heidät on pistetty matalaksi.

- Suuri osa näistä neuroosiryhmän häiriöistä on sellaisia, joista osa on ohimeneviä itsestään ja joista suurimpaan osaan ihminen voi saada aika hyvän avun erilaisilla käytössä olevilla hoitomenetelmillä. Jos ajattelee erilaisia masennusoireita, erilaisia ahdistusoireita ja foobisia oireita, niin suurinta osaa ihmisiä voidaan auttaa joko psykoterapian keinoin tai sitten lääkityksen keinoin.

Osa neuroottisista häiriöistä, kuten vaikea pakko-oireinen häiriö, voi kroonistuessaan olla vaikeasti hoidettavia.

- On oikeastaan kaksi hoidollista keinoa: käyttäytymisterapia ei-lääkkeellisistä hoitomuodoista toimii parhaiten. Ihminen ikään kuin vähitellen altistetaan sille asialle, johon pakkotoiminta liittyy. Toimintaa ikään kuin poisehdollistetaan. Myös uusista masennuslääkkeistä isoilla annoksilla on selvästikin joillekin potilaille hyötyä.