|
25.3.2003
Entisessä Itä-Saksassa kilpaurheilijat olivat etuoikeutettu ryhmä. Myös Birgit Boese tunsi olevansa onnekas. Kuula lensi yli 12 metriä, ja valmentaja povasi 13-vuotiaalle suojatilleen loistavaa tulevaisuutta. - Alussa valmentaja kehui, että sinulla on parhaat mahdolliset mittasuhteet. Jo nyt olet ikäistesi paras DDR:ssä, vaikka tuskin olet aloittanut harjoittelua. Alussa urheilijan annettiin ymmärtää, että hän on jotain erikoista ja suurenmoista, muistelee berliiniläinen Birgit Boese. Pienet siniset pillerit romuttivat terveyden Valmentaja syötti Boeselle pieniä, sinisiä pillereitä ja kertoi niiden olevan vitamiineja ja mineraaleja. Autoritaarista valmentaa urheilijan ei sopinut vastustaa, jos mieli menestyä urallaan. Harjoittelu oli kovaa ja kurinalaista. Birgit Boesen lupaava kilpaura loppui kuitenkin pian jalkavaivojen vuoksi. Seurasta hänet heitettiin ulos kuin vanha rukkanen. Kuten monelle muullekin urheilijalle uran päättyminen oli traumaattinen kokemus. Lopettamispäätöksen jälkeen Birgit Boesea kiellettiin edes keskustelemasta urheilijaystäviensä kanssa. Ystävät yrittivät tavata salaa, mutta ystävätär pelkäsi paljastuvansa. - Tunsin itseni epäpersoonaksi, suorastaan rikolliseksi. Se oli kestämätöntä, muistelee entinen urheilijalupaus. Vuosia myöhemmin Birgit Boese haki hoitoa lapsettomuuteensa. Tuolloin gynekologi kertoi, että valmentajan syöttämät pienet siniset pillerit olivat todennäköisesti olleet anabolisia steroideja. Muuten hoidon epäonnistuminen ei ollut selitettävissä. Koska elettiin DDR:n aikaa, lääkäri ei voinut puuttua Birgitin ongelmiin sen enempää. Nykyisin entisen kuulantyöntäjän terveys on täysin raunioina. - Minulla on sydän- ja verisuonitauti, sydänheikkoutta. Minulla on rytmihäiriö ja hyvin, hyvin korkea verenpaine. Aineenvaihduntani on sekaisin, myös selkärankani ja polveni ovat mennyttä kalua.
Birgit Boesen elämäntehtävänä on nyt auttaa kohtalotovereitaan eli urheilijoita, joille DDR:ssä syötettiin hormoneja heidän tietämättään. Entinen kuulantyöntäjä johtaa dopinguhrien neuvontakeskusta Berliinissä. Moni DDR:n entinen kilpaurheilija potee sydän- ja verenkiertoelinten sairauksia, maksavaurioita ja syöpää. Hedelmättömyys ja impotenssiongelmat ovat yleisiä. Vaivojen yhteyttä dopingin käyttöön on kuitenkin vaikea todistaa. - Valitettavasti ei ole tehty tieteellistä tutkimusta, mitä haittoja missäkin tapauksessa voi ilmetä. Tieteellisesti ei ole todistettu, että kuinka monta prosenttia tai kuinka monta sairaustapausta suoraan tai epäsuorasti on seurausta dopingin käytöstä. Lisää tietoa kaivataan myös siitä, onko dopingin käytöllä ja päihderiippuvuudella yhteyttä. Moni Boesen tapaamista entisistä urheilijoista potee päihderiippuvuutta. Pitkä ja raskas matka menneisyyteen Birgit Boese auttaa urheilijoita myös vahingonkorvaushakemusten tekemisessä. Viime kesänä liittopäivät nimittäin päätti, että dopingin uhrit voivat hakea korvausta. Sen suuruus vaihtelee 2000 eurosta 4000 euroon. Hakemusten jättöaika umpeutuu reilun viikon päästä, mutta anomuksia on tehty vasta muutamia kymmeniä. Boese uskoo, että postittaminen jää monelta hakijalta viime tippaan. Todisteiden penkominen 20-30 vuoden takaa on useille raskas ja pitkä matka menneisyyteen. Todisteita urheilijat joutuvat etsimään seurojen ja urheilujärjestöjen arkistoista, lääkeresepteistään ja sairaskertomuksistaan.
- Milloin urheilija on aloittanut, oliko hän urheilukoulussa, mihin kisoihin hän osallistui tai mihin kaaderiin hän kuului. Koko urheiluhistoria on käytävä läpi, ja sen jälkeen arvioidaan dopingin käytön todennäköisyys tai epätodennäköisyys, kuvailee Boese paperisotaa. Korvauksen perusteeksi riittää huomattava terveyshaitta. Lisäksi yhteys dopingin käytön ja sairauden välillä on oltava todennäköinen. Jos urheilija oli alle 18-vuotias doping-aineita saadessaan, hänen on helpompi todistaa, ettei syönyt niitä tietoisesti. Käsittelijöiden vaikea tehtävä on päättää, moniko hakemus täyttää vaatimukset. Urheilijalle rahaakin tärkeämpi on usein vaikeiden kokemusten läpi käyminen. Moni on tähän saakka hävennyt ongelmiaan ja etsinyt virheitä omasta käyttäytymisestään. - Yritän täällä neuvontakeskuksessa vakuuttaa urheilijoille, että heidän tarinansa vain heijastaa järjestelmää. Vain käymällä läpi kokemuksensa, urheilija voi päästä niistä eroon ja katsoa eteenpäin, selvittää Boese. Neuvontakeskuksen toiminta lopetetaan Virallista tietoa dopingin käyttäjien määrästä DDR:ssä ei ole. Joidenkin arvioiden mukaan käyttäjiä olisi ollut jopa 10 000. Näistä noin tuhannen arvellaan kärsivän vakavista sairauksista. DDR:n urheilijoiden käyttämä Oral – Turinabol oli anabolinen steroidi, jota valmisti yhtiö nimeltä Jenapharm. Birgit Boese kuvailee ainetta haitallisemmaksi kuin nykyisin urheilussa käytetyt aineet. DDR:n urheilijoista vain muutama kärysi - kiellettyjen aineiden käytöstä, koska urheilijoita testattiin usein. Jos tulokset osoittautuivat positiiviseksi, kilpailumatkalle lähtenyt urheilija saatettiin noutaa pois lentokoneesta. Syyksi selitettiin esimerkiksi passi- ja viisumiepäselvyydet. Neuvontakeskus on evästänyt yli 300 urheilijaa jäljittämään omaa dopinghistoriaansa. Valtion rahoittaman neuvontakeskuksen tarina alkaa kuitenkin olla ohi, sillä se suljetaan tämän kuun lopussa. - Ensin urheilijalle ojennetaan auttava käsi, ja perustetaan neuvontakeskus. Liian lyhyen ajan päästä tuo käsi kuitenkin vedetään takaisin ja sanotaan, että sinun on tultava toimeen yksinäsi. Viimeiset 20 – 30 vuotta ovat osoittaneet, että urheilijat eivät tule toimeen yksin, arvostelee Boese.
Dopingin käytöstä entisessä Itä-Saksassa on kirjoitettu kirjoja. Valmentajia ja lääkäreitä on tuomittu kiellettyjen aineiden syöttämisestä urheilijoille. Myös Birgiet Boesen valmentaja on tuomionsa saanut, mutta mitä koko surullisesta tarinasta pitäisi oppia. Toivon,
että nykyisin harjoittelevat urheilijat oppisivat virheistä
ja kieltäytyisivät doping-aineista. Tätä me
tavoittelemme, huokaa Boese. Lisätietoja
antidoping -työstä Saksassa Toimittaja: MARJA PAAVILAINEN
|
