28.1.2003
HAMMASTAHNOISSA HYVIÄ JA HUONOJA AINESOSIA

Hammastahnoja ilmestyy kauppojen hyllyille nykyään niin tiuhaan tahtiin, etteivät sen paremmin kuluttajat kuin hammaslääkäritkään pysy perässä. Nykypäivän kaksi-, kolmi-, neli- tai monitehotahnoissa on makua, väriä ja paljon erilaisia ainesosia - myös aineita, joiden terveysvaikutuksia ei tunneta, muistuttaa professori Jorma Tenovuo Turun yliopiston hammaslääketieteen laitokselta.

- Hampaiden pesun yhteydessä hammastahnoja aina jonkun verran niellään, joutuu kurkusta alas, suolistoon, imeytyy elimistöön ja tietysti myös pääsee lavuaarin kautta vesistöihin. Minun mielestäni hammastahnoissa pitäisi viimeiseen saakka välttää käyttämästä aineita, joiden ominaisuuksia ja käyttäytymistä ihmisen elimistössä ei tarkkaan tunneta.

Eräs vielä tutkimaton aine on triklosaani, jota löytyy monen eri valmistajan hammastahnoista. Pakkausten mukaan triklosaani auttaa ienongelmissa, mutta professori Tenovuo jättäisi aineen pois turhana ja jopa vaarallisena.

- Triklosaani on synteettinen laboratoriossa tehty yhdiste, joka muistuttaa kemiallisesti hyvin paljon voimakasta ympäristömyrkky dioksiinia. Triklosaanilla onkin parin viime vuoden aikana havaittu rajuja vaikutuksia erityisesti vesistöihin.Ympäristöviranomaiset ovat sitä mieltä, että nyt pitäisi pohtia vakavasti triklosaanin kieltämistä kokonaan ympäristösyistä. Minusta se on hieno asia, mutta jollakin tavalla tuntuu surkuhupaisalta, että olemme hammastahnan käyttäjinä olleet triklosaanin koekaniineja.

Triklosaanin lisäksi hammastahnoista voisi Tenovuon mukaan poistaa mm. vaahtoavat pesuaineet sekä valkaisuun tarkoitetut peroksidituotteet. Jos terve suu ei kerran ihmetahnoja tarvitse, niin millainen olisi se ihanteellinen hammastahna?

- Minusta hammastahna voisi olla hyvin yksinkertainen koostumukseltaan. Hammastahnan tärkein ainesosa on ehdottomasti fluori. Lisäksi hammastahnassa tulisi olla mukana riittävästi ksylitolia. Eli tahnassa ei periaattessa tarvitse olla muuta kuin hiukan makuaineita, hankaavia aineita, fluoria ja ksylitolia, kertoo professori Jorma Tenovuo.

Toimittaja: RIIKKA HEIKKILÄ