28.10.2003
APUVÄLINEISSÄ SÄÄSTÄMINEN VASTOIN VAMMAISEN PERUSOIKEUKSIA

Monet kunnat varaavat vammaisten apuvälineisiin liian vähän rahaa. Joissakin kunnissa terveydenhuollon säästöissä on menty jopa niin pitkälle, ettei sokealle ole haluttu myöntää valkoista Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan tietoinen alibudjetointi on perustuslain vastaista. Kunnissa tilanne nähdään toisin.

- Kyllä sitä ehkä on jonkin verran tapahtunut. Tarkoituksena on ennen kaikkea viestiä terveydenhuollolle, että kuntien resurssit ovat rajalliset. Tulevaisuudessa resurssien ja mahdollisuuksien ristiriita vain pahenee, ennustaa yksikön päällikkö Matti Liukko Suomen Kuntaliitosta.

Porvoolainen Markku Vaittinen menetti näkönsä vähitellen. Kolme vuotta hän on joutunut käyttämään erilaisia apuvälineitä. Terveyskeskuksesta Vaittinen sai perusapuvälineet ongelmitta, vaikka myös Porvoossa rahat loppuvat yleensä kesken. Osastonhoitaja Merja Skogster on saanut esimiehiltään luvan ylittää budjetin ja myöntää apuvälineet.

Matti Liukko Suomen Kuntaliitosta vakuuttaa, että kunnissa peruspalvelut eivät kärsi alibudjetoinnista. Jos jonoja syntyy, niin kyse on lääkäripulasta. Rahoitusta ei ole tietoisesti kiristetty niin tiukalle, että potilaat kärsisivät.

KALLIISTA LAITTEISTA SUURIMMAT KIISTAT

Pystyäkseen toimimaan johtamiskonsulttina ja yritysvalmentajana Markku Vaittinen tarvitsi normaalisti varustetun tietokoneen, puhesyntetisaattorin, ruudunlukuohjelman ja joitakin muita apuvälineitä. Hän päätti anoa niitä, mutta ensimmäinen ongelma oli, kenelle hakemus pitää lähettää. Vastauksen hän sai Näkövammaisten Keskusliitosta.

- Työtätekevillä ihmisillä vaativista apuvälineistä kuten tietotekniset apuvälineistä ja lukutelevisioista vastaa Kela. Työelämän ulkopuolella oleville näkövammaisille vaativien ja kalliiden apuvälineiden järjestäminen on erikoissairaanhoidon eli käytännössä keskussairaaloiden vastuulla, selvittää sosiaaliturvapäällikkö Jaana Penttilä.

Markku Vaittinen laittoi hakemuksensa ohjeiden mukaan Kelaan. Apuvälineiden myöntäminen perustuu tarveharkintaan.

- Tein Kelaan varmaan viisi hakemusta. Pyrin vastaamaan heidän kysymyksiinsä, ja täydentämään anomuksia. Kaikkiin tuli kieltävä vastaus. Halusin kuitenkin katsoa prosessin loppuun oppiakseni siitä, muistelee Vaittinen.

Kun Kela ei suostunut antamaan mitään, niin seuraavaksi apuvälineanomus lähti sairaanhoitopiiriin. Koko rumba kesti kaksi ja puoli vuotta. Sen ajan johtamiskonsultti paiski töitä nauhurin ja vaimon avustuksella. Sinnikäs työ tuotti kuitenkin tulosta, sillä sairaanhoitopiiri kustansi osan laitehankinnoista. Osa oli hankittava itse. Näkövammaisten liitossa on havaittu, ettei hakuaikojen venähtäminen ole harvinaista.

- Selkeästi eniten on ollut ongelmia vaativista kalliista apuvälineistä, tietokoneista ja lisälaitteista, joita edustavat esimerkiksi pistenäytöt tai puhesyntetisaattorit, kertoo Penttilä

MYÖNTÄMISPERUSTEET YHTENÄISIKSI

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan vammaisten apuvälineiden myöntämisperusteet ovat ylipäätään sekavia. Laitteita joudutaan jonottamaan joskus kohtuuttoman pitkään ja niiden saannissa on lainvastaisia rajoituksia,.
Käytäntöjen kirjavuus myönnetään sosiaali- ja terveysministeriössä. Ensimmäinen askel tilanteen korjaamiseksi on jo otettu.

- Elokuussa saatiin apuvälineiden laatusuositukset. Ne on sosiaali- ja terveysministeriö tehnyt yhteistyönä Kuntaliiton kanssa,. Suosituksia on levitetty sekä vammaisjärjestöille että kunnille. Toivotaan, että käytäntöjä saadaan yhtenäistettyä, pohtii peruspalveluministeri Liisa Hyssälä.

Näkövammaisten Keskusliiton sosiaaliturvapäällikkö Jaana Penttilä ei ole vielä huomannut, että suositukset olisivat vaikuttaneet.
- Ne ovat vielä niin tuoreet. Nyt vielä mietitään, mitä ne ovat ja miten niitä voidaan soveltaa kunnissa. Tässä vaiheessa ei vielä voi sanoa, että ne olisivat tuoneet uutta linjausta.

Monelta uuvuttavalta paperisodalta vältyttäisiin, jos terveydenhuollon määrärahat vastaisivat tarpeita.

- Apuvälienpalveluiden saannin turvaamiseksi ihan ensimmäinen ratkaisu voisi olla, että kunnat selvittäisivät, millaisia apuvälineitä kuntalaiset tarvitsevat. Tämä vaatimus tarvekartoitusten järjestämisestä sisältyy itse asiassa voimassaolevaan lainsäädäntöön, selvittää Penttilä.

MISTÄ RAHAT UUSIIN PALVELUIHIN?

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä suosittelee kunnille yhteistyötä sairaanhoitopiirien kanssa ja kilpailuttamista.

- Meillähän oli Ruotsiin verrattuna huomattavasti kalliimmat apuvälinehankinnat, että sitä on vertailtu ja kun katsottiin mistä se johtuu, niin kilpailu oli se mikä laski hintoja.

Kuntien edustaja on yhtä mieltä ministerin kanssa, että kilpailuttaminen ja rationalisointi tuovat säästöjä monissa muissakin terveyspalveluissa. Moniongelmaisten palvelut ovat kuitenkin usein niin monimutkaisia, ettei kilpailuttaminen sovi niihin.

Matti Liukko toivoo, että suunnitellessaan uusia palveluja poliittiset päättäjät miettisivät etukäteen, mistä rahat otetaan. Aikuisten hammashuollon laajentaminen on esimerkki uusista palveluista, joiden rahoitus tekee tiukkaa kunnille.

- Nyt meillä on selvä epätasapaino, että rahoitus suunnitellaan omalla tavallaan. Poliittinen päätöksenteko järjestäisi mielellään kansalaisille kaikkea hyvää, mutta tahot eivät keskustele riittävästi toistensa, kritisoi Matti Liukko

Markku Vaittinen on tyytyväinen, että jaksoi käydä läpi hankalan hakumenettelyn. Hyötyjä ei mitata vain rahassa.

- Halusin nähdä, kuinka vaativa ja vaivalloinen tämä prosessi on. Sen lisäksi se auttoi samaistumaan apuvälineitä hakeviin ihmisiin, mistä on apua toimiessani konsulttina terveydenhuolto- ja sosiaalisektorilla. Voin konsultoida ja auttaa hakijoita vertaistukena.

Toimittaja: MARJA PAAVILAINEN