28.10.2003
PUOLET SYÖPÄPOTILAISTA
KUOLEE YHÄ

Lääketieteen edistysaskeleet syöpähoidoissa saavat paljon huomiota. ”Puolet syöpäpotilaista paranee” on aina hyvä uutinen. Uusista täsmälääkkeistä ja solunsalpaajista puhuminen ahdistaa kuitenkin niitä syöpäpotilaita, joilla on kuolema vääjäämättä edessään.

Erikoislääkäri Rita Janes työskentelee syöpätautien klinikalla Helsingissä HUS:n Meilahden sairaalassa. Hän muistuttaa, että puolet syöpäpotilaista kuolee yhä. Ongelma ulottuu hoitaviin lääkäreihin asti. Kun kaikki haluaisivat elää ikuisesti, lääkäri saattaa kokea potilaan kuoleman henkilökohtaisena epäonnistumisena.

– Jos kuolema on vain tappio, elämä käy sietämättömäksi. Kuolemaa vastaan ei pidä taistella hinnalla millä hyvänsä, Rita Janes sanoo.

KUOLEVAN IHMISEN TAHTO UNOHTUU

Omaiset vaativat hoitoa omaiselleen, ja lääkärit haluavat kiihkeästi hoitaa häntä. Kaikki osapuolet käyttävät herkästi paljon energiaa siihen, että kuolemasta ei puhuta mitään. Rita Janesin mukaan usein on kyseessä kaksoissalaus, jossa omaiset näyttelevät uskovansa hoitoihin ja kuoleva ihminenkin näyttelee samaa läheistensä takia. Potilas saattaa ottaa turhia mutta tuskaisia hoitoja vain läheistensä mieliksi.

– Jotkut syöpätaudit etenevät hitaasti. Jos hoidoista ei saa mitään hyötyä, niistä saa kuitenkin aina haitat. Hoito voi jopa nopeuttaa kuolemaa, Janes toteaa.

KUOLEVAT JAKAANTUVAT KOLMEEN RYHMÄÄN

Erikoislääkäri Rita Janes kouluttaa HUS:n henkilökuntaa kohtamaan kuolemaa työssään. Hän näkee ihmisten jakaantuvat kolmeen ryhmään silloin, kun tieto lähestyvästä kuolemasta on varma.

1. Koiran kanssa kotiin kuolemaan
   Tämä ryhmä haluaa elää ehkä jopa elämänsä parasta aikaa. Turhia hoitoja ei oteta, ehkä vain kipulääkitystä. Aikaa käytetään paljon hyvästelyihin, anteeksiantoon ja rakkauteen.
   
2. Saappaat jalassa
   Nämä potilaat saattavat kieltäytyä jopa parantavista hoidoista. Eletään täyttä elämää sairaudesta huolimatta ja kuollaan mieluummin vaikka nopeammin kuin virutaan yhtään turhaa hetkeä sairaalassa.
   
3. Ei koskaan
   Kolmas ryhmä on valmis kokeilemaan kaikki mahdolliset konstit, turhatkin hoidot. Kuoleman mahdollisuuskin kielletään. Tavallaan on mahdollista ikään kuin kuolla itseltään salaa.

LOPPUAIKA YHDESSÄ ÄIDIN KANSSA

Pauliina Sarvilahden äidin kuolemasta on aikaa viisi vuotta. Kun äiti sai tietää pitkälle edenneestä haimasyövästä, hänellä oli enää puolisen vuotta elinaikaa jäljellä. Hän oli kuollessaan 59-vuotias, tytär 23-vuotias.

– Äiti oli käynyt kiinalaisella lääkärillä Turussa, ja tämä oli suositellut yhtä klinikkaa Pekingissä. Niin me lähdettiin Kiinaan ja siitä lähtien minulle oli ihan selvää, että olen äidin kanssa koko ajan. Nyt oli minun vuoroni olla vahva, Pauliina Sarvilahti kertoo.

Pauliina oli äitinsä rinnalla ihan loppuun asti, kaksi viimeistä viikkoa sairaalassa. Kiinalainen hoitokaan ei auttanut.

– Äiti ei missään vaiheessa antanut periksi, mikä on ollut minulle jälkikäteen raskasta. Vielä sairaalassa lääketokkurassa äiti nousi ylös ja sanoi, ettei halua kuolla, että miksi minun pitää mennä.

Toimittaja: MARITA SALONEN

Kuolemaan liittyviä eettisiä kysymyksiä:
www.etene.org/dokumentit/Sem01f.pdf