|
13.1.2004 Arviolta 10-15 % lapsista kärsii jonkinasteisesta aistihäiriöstä, jotka johtavat kouluvuosina helposti oppimisvaikeuksin, käytöshäiriöihin, itsetunnon vaarantumiseen ja syrjäytymiseen. Nämä lapset hyötyisivät selkeästi erillisistä opetusryhmistä, joissa olisi paljon taito- ja taideaineita ja liikuntaa.
Akuutti vieraili yhdessä valtion kahdeksasta aistihäiriöisille lapsille ja nuorille tarkoitetussa erityskoulussa eli Jyväskylän Haukkarannan koulussa, joka on entinen kuuromykkäin koulu. Haukkarannassa on nykyisin 140 lasta, joista 2/3 on dysfaatikkoja eli heillä on erityinen kielikyvyn häiriö, mikä tarkoittaa yleensä häiriötä puheen tuottamisessa tai ymmärtämisessä. Näillä lapsilla on ennen Haukkalaan tuloa selkeä diagnoosi. Loput koulun lapsista ovat kuuroja tai kärsivät alentuneesta kuulosta. Dysfasia-lapsia on 2-3 prosenttia ikäluokastaan. Kun mukaan lasketaan lievemmät aistihäiriöt, kuten ylivilkkaiden lapsien tarkkaavaisuushäiriö ADHD, lukihäiriöt, dysleksia eli aivoperäinen lukemisvaikeus, autistiset tai Aspergerin oireyhtymästä kärsivät lapset sekä epäselvemmistä aivo-ongelmista kärsivät lapset, alkaa tavallisessa suomalaisessa koululuokassa olla 1-3 ”erityistä oppijaa”, joiden koulutien turvaamiseen ei riitä enää heijastin. Haukkarannassa on pantu huolestuneena merkille, että huolimatta lisääntyneestä tiedosta ja toisaalta kasvaneista ongelmista, yrittävät kunnat sinnitellä pienenevillä erityisopetuksen resursseilla omin päin yhä pidempään. Tämä näkyy niin, että Haukkalaan tulee yhä useammin erittäin pahasti koulukelkasta tippuneita, murrosiässä tai sen kynnyksellä lapsia, yleensä poikia. Kunnissa on satsattu suhteellisen hyvin esi- ja alkuopetukseen - siitä eteenpäin toivotaan kaiken menevän omalla painollaan ja vähäisellä tuki- ja erityisopetuksella, mutta eipä menekään: -Vaikeudet alkavat tulla esille 4-5 –luokilla, mikä näkyy meillä niin, että 5-7 –luokille on tulossa erittäin huonon lukutaidon omaavia oppilaita. Se mikä eniten ihmetyttää, ovat lähes lukutaidottomat 7-8 –luokkalaiset, kertoo Haukkarannan koulun rehtori Tuula Vähäkainu-Kujanen.
Haukkarannan opettajat kertovat koskettavia tarinoita lapsista, joiden elämä on ahdistuksen ja häpeän lamaannuttama. Murrosikäinen poika ei yllättäen halua mennä bussilla kaupungille, ja kun asiaan paneudutaan, selviää, että hän ei ymmärrä kellon digitaalisia numeroita. Viisarinäytöstä hän olisi vielä selvinnyt, mutta dysleksia, aivoperäinen lukemisvaikeus estää numeroiden ymmärtämisen. Kun lapsi tippuu muun opetuksen kelkasta omassa luokassaan, on se aina vakava kolaus hänen itsetunnolleen. Haukkarantaan saapuvat lapset ovat usein joutuneet kehittämään erilaisia strategioita tilanteista selvitäkseen ja itsetuntonsa rippeitä suojellakseen. Näyttää siltä, että tytöt reagoivat vetäytymällä ja piiloutumalla, pojat useammin reaktiivisesti eli haistattamalla pitkät kaikelle. Kouluvaikeuksista kärsivät nuori on helposti ylimielinen ja välinpitämätön, vaikka sielu huutaa apua ahdistavaan elämäntilanteeseen. Aiemmin lapset tulivat yleisemmin Haukkarantaan jo koulutiensä alussa, jolloin omassa ryhmässä ponnistelu suojasi ja kehitti lapsen itsetuntoa ja antoi hänelle realistisemman otteen elämästään. Näiden lasten järjenjuoksussa ei ole yleensä mitään vikaa, kyse on aivojen ”sensomotorisen integraation” häiriöstä, joka häiritsee aistien välittämien viestien järkevää tulkintaa. Lapsen huomio kiinnittyy viestin sijaan omiin aistimuksiinsa. Moni aistihäiriöinen lapsi kehittyy jollakin muulla alueella, jos puheperäisen opetuksen seuraaminen onkin vaikeaa. Haukkarannassa saattaa olla 10-vuotias, jonka puhe on 5-vuotiaan tasolla, mutta visuaaliset taidot 15-vuotiaan. Yhteiskunnan teknologisoituminen ja koko ajan kasvava ärsyke- ja kuvatulva kuormittaa yhä pahemmin lapsen aisteja ja on osaltaan johtamassa tarpeeseen pohtia poikkeavien oppijoiden aseman turvaamista koko koululaitoksessamme. Muuten on vaara, että meillä on pian keskuudessamme iso joukko aistiensa vuoksi työelämästä syrjäytyneitä aikuisia, joilla ei tämän päivän tylyillä työmarkkinoilla löydy enää tehtävää. Oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia ja nuoria lasketaan olevan jo 20-25 %, jolloin mukana on myös muita kuin aistihäiriön vuoksi vaikeuksiiin joutuneita. Jotain kertoo sekin, että erityisopetukseen siirrettyjen oppilaiden määrä on kaksinkertaistunut kahdeksassa vuodessa,1995-vuoden 2,9 prosentista 2002-vuoden 5,7 prosenttiin. Osa-aikaista erityisopetusta sai 2002 tilastojen mukaan joka viides peruskoulun oppilas eli yhteensä 119 500 oppilasta. Mukana laskuissa ovat lyhyetkin erityisopettajan käytöt. Tällä määrällä Suomi johtaa OECD-maita.
Haukkarannan kokemusten mukaan erityisiä oppijoita auttaisi, jos he voisivat työskennellä omissa ryhmissään rauhalliseen tahtiin ja niin, että koulupäivässä olisi mahdollisimman paljon taito- ja taideaineita sekä liikuntaa. SAMAA SUKUA: PUHE JA LIIKE Neljä viidestä aistihäiriöisistä lapsesta on myös kömpelö. Motoriset vaikeudet ovat yksilöllisiä ja näkyvät eri lapsilla eri havaintomotoriikan osa-alueilla. Tutkijoita kiinnostaa se, voidaanko kielihäiriöistä lasta auttaa motorisilla harjoituksilla. Näin näyttäisi olevan, vaikka vielä ei ole selkeää tutkimusnäyttöä, että yhteys on suora, jolloin treenaus parantaisi kielen ymmärtämistä ja tuottamista. Sen sijaan epäsuorempi yhteys on ilmiselvä: parantuneet motoriset taidot nostavat lapsen kehotuntoa ja -hallintaa, mikä auttaa keskittymisessä ja muussa oppimiskykyjen mobilisoimisessa. Ja ennen kaikkea lisääntyneet liikunnan taidot nostavat lapsen itsetuntoa. - Me on huomattu, että mitä enemmän liikuntaa, sitä enemmän se tukee lapsen kokonaiskehitystä, sanoo toimintaterapeutti Taina Kuittinen Haukkarannan koulusta. Koulussa on kehitetty erityinen motoriikka-rata harjoituksen tueksi. Harjoitusten vaikutus ei ole dramaattinen, mutta tulee vuoden puolentoista kuluessa esille. Usein on kyse juuri itsetunnon kohentumisesta, kun lapsi oppii uuden taidon, vaikkapa hyppäämään näyttämöltä alas.
Motorisia harjoituksia kannattaisi tehdä jo tarha-vaiheessa, koska silloin lapset ovat vastaanottavaisimmillaan, onhan lapsen kehitys seitsemänteen ikävuoteen asti sensomotorista, mikä tarkoittaa sitä, että lapsi tulee leikin ja liikkeen avulla tietoiseksi kehostaan ja ympäristöstään. Kielen haltuunotto tapahtuu näihin aikoihin paljolti motorista tietä: kielessä ja liikkeessä on samanlaista sarjallisuutta ja rytmisyyttä, mikä tuottaa aistihäiriöiselle lapselle ongelmia. TAIDE- JA TAITOAINEET: MINÄ OSAAN! Oppimisvaikeuksissa olevan lapsen itsetunto vaatii vahvistusta. Tässä tulevat kädentaidot ja taideaineet liikunnan lisäksi avuksi. Haukkarannan koulussa puhutaan ”puukkoterapiasta”, mikä tarkoittaa sitä, että ylä-asteen pojat tekevät itse puukon käsityötunneilla eli takovat terän ja valmistavat helan, kahvan ja tupen. Erityisopettajat Jarmo Raitanen ja Mikko Niskala ovat huomanneet käsityötunnit ja konkreettisten töiden tekemisen elintärkeäksi henkireiäksi, joka kannattaisi ottaa kaikessa kouluopetuksessa huomioon
- Jos oppilaalla on aistihäiriöitä, ne vain korostuvat, kun pitää istua tunti toisensa perään suuressa luokassa kuuntelemassa. Kun lisätään taito- ja taideaineita ja liikuntaa, se näkyy heti positiivisesti näiden oppilaiden koulunkäynnissä, kertoo Jarmo Raitanen, joka työskenteli ennen Haukkarannan erityiskoulua tavallisen koulun luokanopettajana. - Monet lapset eivät osaa ilmaista itseään riittävästi muuta kuin kädentaitojen ja tuotosten avulla. Käden tuotokset tuovat esiin syvää identiteettiä ja rakentavat siten lapsen minäkuvaa. Ne antavat oivalluksen: minä osaan! kertoo puolestaan Mikko Niskala. Hän sanoo väliin opettavansa matematiikka suoraan käsityötunnilla, koska näin voidaan hyödyntää suoraan rentoa ja luokkahuonetta parempaa tunnelmaa. Suomenkielen sana ”käsittää” tulee kädestä. Tämän oivalsi jo kansankoulumme isä Uno Cygnaeus, joka halusi kouluun paljon käsityötä. - Ei ole sattumaa, että kättä vastaava aivojen alue on suuri. Kulttuurimme on selvinnyt käden varassa vuosituhansia. Nyt tuntuu, että emme ruoki tarpeeksi aivojen tätä aluetta, miettii Mikko Niskala. - Ihmisarvo on muutakin kuin akateemista osaamista. Meidän pojista tulee taitavia ammattilaisia. Ja kun täällä käsityötunnilla ensin onnistutaan, on paljon mukavampi siirtyä lukuaineiden pariin, sanoo Jarmo Raitanen. Hän kertoo, että Haukkalassa pyritään löytämään jokaiselle oppilaalle joku vahva alue, jota hyödyntämällä lähdetään rakentamaan itsetuntoa. Kun lapsi onnistuu jollakin alueella, lukuaineissa ”epäonnistuminen” ei ole enää niin musertavaa. Suhteellisuudentaju kasvaa ja lapsi voi suojella minuuttaan hyvillä kokemuksilla ja oppimillaan taidoilla. Samalla tavalla vaikuttaa taide. Haukkalan käytävillä näkyy ällistyttävän hienoja maalauksia ja mosaiikkitöitä. Näilläkin tunneilla periaate on sama kuin käsityössä: tehdään loppuun asti ja työ pannaan näytteille. Työllä on käyttöä, se on hyödyllinen kuten tekijänsäkin. Tekniikoiden valintaan kiinnitetään huomiota, jotta em. tavoitteet toteutuisivat.
Myös tanssi ja näyttämötaiteet auttavat lasta. Ne houkuttelevat häntä esiin ja ilmaisemaan itseään, ehkä ensimmäistä kertaa vahvan häpeäkerroksen alta.
Lisää tietoa: -Ayres:
`Kun lapsi ei opi leikkimään`. |
