Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

16.3.2004
MAKSALÄISKÄT

Auringonvalon ihanuus ja kavaluus lienee jo useimmilla tiedossa. UV-säteilylle itsensä paljastava altistaa ihonsa monenlaisen reaktion kohteeksi. Parhaimmillaan tuloksena on kaunis rusketus, pahimmillaan ihosyöpä. Yksi täysin vaarattomaksi luokiteltu mutta kuitenkin piinallinen vaiva on maksaläiskä.

- Meillä on ihossamme pigmenttiä tuottavia soluja eli melanosyyttejä. Jostakin syystä joillain ihmisillä näiden melanosyyttien toiminta on kiihtynyt. Silloin ruskeaa pigmenttiä syntyy kiihtyvästi ja se näkyy ihossa ruskeana läiskänä, epätasaisena rusketuksena, kertoo ihotautilääkäri Ritva Strand.

Maksaläiskän nimi on harhaanjohtava. Tiettyihin maksasairauksiin voi tosin liittyä maksaläiskiä, mutta pääasiallinen syy näihin kosmeettisesti häiritseviin värimuunnoksiin on auringonvalo. Niille herkistyminen on kuitenkin myös yksilöllistä. Taustalla voi vaikuttaa esimerkiksi raskaus, erilaiset hormonihäiriöt tai hormonilääkitys kuten ehkäisypillerit.

Ruskeita, epämääräisen mallisia ja kokoisia läiskiä saavat helpommin siis hedelmällisessä iässä olevat naiset, kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen ikäiset. Läiskät ilmestyvät pääasiassa kasvoihin heti auringonvalon lisääntyessä ja häviävät useinmiten sen vähetessä eli talven tullen. Jos vahvistunut pigmentti sijaitsee syvemmällä ihon verinahassa, läiskä on ja pysyy. Hoitokeinoja voi hakea ihotautilääkäriltä tai kosmetiikkateollisuuden puolelta.

- Reseptillä saatavissa hoitovoiteissa tretinoidi, hydrokinoini sekä atselaidhappo hajottavat jo olemassa olevaa pigmenttiä tai estävät sen syntymistä. Pitkällä ajalla eli kuukausien kuluessa ne voivat auttaa, mutta sanotaan sellaista nopeasti auttavaa lääkettä näihin ei ole olemassa, Strand sanoo.

Osa ihotautilääkäreistä mutta myös kosmetologit tekevät iholle kuorintoja, jotka nekään eivät aina yllä poistamaan syvemmällä ihossa istuvia pigmenttejä. Eli, jos tiedätte kokemuksesta, että auringon ottaminen kääntyy kohdallanne toisinpäin, aurinko ottaakin teidät ja jättää jälkeensä ikävät maksaläiskät, tehokas ennaltaehkäisy on silloin paras puolustus. Keväällä auringonvalon lisääntyessä aurinkosuojavoiteet esiin ja niitä säännöllisesti pitkin kesää käytettynä, voi yrittää välttyä liian tummaksi äityviltä maksaläiskiltä.

Toimittaja: SIRKKU KIANTO


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Muksun mukana
Lääkäri vastaa
Alkuun Sivun alkuun