23.11.2004
LÄÄKETIETEEN HISTORIA OSA 3: SEILI – SPITAALISTEN JA HOURUJEN SAARI

”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.
Inhimillinen myötätunto kai lausuu nämä sanat, mutta siitä huolimatta ne ovat kammottavat. Sillä riistäkää ihmiseltä kaikki, mitä hän maan päällä rakastaa: isänmaa, koti, leipä, omaiset, ystävät; riistäkää häneltä rakkaus, rauha ja itse elämäkin, mutta jättäkää hänelle toivoa, niin silloin hän ei vajoa avuttomana onnettomuuden pohjattomaan syöveriin; ottakaa häneltä toivokin, niin hän menehtyy. Skjälön/Seilin kovaosaiset kurjuuden lapset, teille ei maan päällä ole enää jäljellä mitään – ei mitään!”
(Z. Topelius: Vanha kaunis Suomi, 1845)

Seilin saaren historia on suomalaisen mielisairaanhoidon varhaishistoriaa. Saarelle — Turusta kolmisenkymmentä kilometriä Nauvoon päin — perustettiin vuonna 1619 leprosoorio ja houruinhoitola. Sairaalasaarelle eristettiin satoja ihmisiä sen 350-vuotisen historian aikana.

SAARI SAIRAALAKÄYTTÖÖN KUNINKAAN KÄSKYSTÄ

Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin tiedon mukaan spitaalitauti leviää voimakkaasti Suomessa synnin rangaistuksena ja tähän tautiin sairastuneet kulkevat ympäri terveiden joukossa ja asuvat heidän luonaan. Sen tähden kuningas tahtoo, voidakseen mikäli mahdollista eristää tällaiset onnettomat kanssaihmisistään ja valmistaakseen heille olinpaikan, nähdä oikeaksi ja kohtuulliseksi rakennuttaa heitä varten jollekin yksinäiselle saarelle hospitaalin.

Tämä käskykirje vuodelta 1619 aloitti Seilinhistorian sairaalasaarena. Yleisen tavan mukaan sairaalat sijoitettiin kauas kaupungin rajojen ulkopuolelle, joten Seilin sijaintikeskellä avointa merenselkää oli suotuisa. Myös saaren maasto oli sopivaa:siellä oli pehmeä hiekkainen maaperä, johon vainajat oli helppo kaivaa.

- Siihen asti näitä hoidokkeja oli hoidettu Turussa, Turun Pyhän Yrjön hospitaalissa ja Turun Pyhän Hengen huoneessa. Ilmeisesti hoitopaikat alkoivat kuitenkin käydä vähiin ja kruunu halusi taata sen, että tarttuvaa tautia sairastavat siirretään pois muun väen keskuudesta, kertoo amanuenssi Anne Wilenius Turun yliopiston saaristomeren tutkimuslaitokselta.

- Turun Pyhän Hengen huoneen hoidokkikunta muodostui aika kirjavasta joukosta eli siinä oli sokeita, kuuromykkiä, köyhiä, entisiä kruununpalvelijoita ja mielenvikaisia eli se oli todella kattava otos sen ajan laitapuolenkulkijoista.

SAARI ILMAN PALUUTA

Papit ja virkamiehet passittivat saarelle kaikkiaan 663 spitaalista ja lepraepäiltyä puolentoista vuosisadan aikana.

- Heitä varten oli Seilin Kirkkoniemeen rakennettu 4 asuinrakennusta leivintupa ja saunarakennus, jotka muodostivat varsinaisen hoitolaympäristön ja sitten oli kirkkorakennus. Näiden rakennusten väliin oli varattu tila hautausmaalle.

- Hoidokithan tiesivät tänne tullessaan, että he jäävät tänne loppuelämäkseen. Heidät velvoitettiin maksamaan elinikäinen hoitomaksu ja myös varaamaan mukaansa ruumisarkku tai laudat ja naulat arkun tekemistä varten.

Seilin leprapotilaat ovat ilmeisesti saaneet tulla toimeen miltei omin voimin. Pääsairaalan puolelta toimitettiin elintarvikkeet, joitten varassa elämä jatkui. Hoitokeinoina olivat Jumalan sana, paloviina ja Kupittaan lähdevesi.

- Pääasiallinen hoitomuoto oli sielunhoito eli tänne perustettiin tuomiokapitulin päätöksellä papin virka suurin piirtein samaan aikaan kun hoidokitkin saapuivat. Seiliin tuotiin Turusta Turun pyhän Yrjön hospitaalin pieni puukirkko vuonna 1624.

- Alkuvaiheessa Seiliin ei ilmeisesti saatu kovin helposti värvättyä hoitohenkilökuntaa. Toisaalta kruunu oli varmaan tukeutunut siihen, että Seilin pääsaarella oli vanha kruununtalonpoikien viljelemä tila, josta saatiin apua huoltopuoleen, Wilenius kertoo.

- Vasta vuosien kuluttua tämä suhtautuminen spitaalitautisiin pikkuhiljaa muuttuu niin, että tänne saadaan värvättyä myös henkilökuntaa.

SPITAALISET JA PUHTAAT

Kastijako spitaalisiin ja puhtaisiin oli ehdoton. Spitaaliset eivät saaneet olla tekemisissä muiden saarelaisten kanssa. Kirkossakin länsisiipi erotettiin aidalla ja portilla muusta tilasta, ja siellä istui se tautinen kansa. Ehtoollisensa he saivat pitkän kepin nokasta puhtaitten puolelta. Kun leprapotilaiden päädyssä olevaan kellotapuliin tarvittiin uutta kellonsoittajaa, ei halukkaita ilmaantunut.

- Spitaalitautisiahan pidettiin jumalan rankaisemina ja spitaalia yleensä jumalan rangaistuksena ihmisen tekemistä synneistä, eli siinä oli tarttuvaa sekä moraalittomuus että itse tauti.

Kerrotaan, että Seiliin joutui myös täysin terveitä ihmisiä. Papit saattoivat tehdä lepradiagnoosin ihottumasta tai leimata erilailla käyttäytyvän vaimon mielisairaaksi.

MIELISAIRAALA

Spitaali väheni nopeasti 1700-luvun alkupuolella ja Ison Vihan jälkeen Seiliin siirrettiin lähinnä mielisairaita.

- Mielisairauksiin yritettiin samaa lääkettä kuin aikaisemmin lepratautiin eli katumuksen harjoittamista, jumalan sanan kuuntelemista ja toisaalta turvan takaamista ihmisille, joilla ei välttämättä ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä oman ajan yhteiskunnassa. Seilin sairaalan nimi oli yhdessä vaiheessa hyvin kuvaava: se oli Seilin turvalaitos parantumattomasti mielisairaille.

Mielisairaita hoidettiin Seilissä hyvin yksinkertaisilla ja edullisilla keinoilla. Jumalan sanan ohella hoitoina käytettiin työntekoa, viinaa ja kylmiä kylpyjä. Huoneiden seinille maalattiin symmetrisiä kuvioita rauhoittamaan potilaita.

- Silloin ajateltiin, että symmetriset ruutukuviot potilashuoneiden seinissä rauhoittavat potilaita. Käsittääkseni tämä ajattelutapa on tullut Saksassa.

- Seilissä kokeiltiin kaikkia sellaisia hoitomuotoja, jotka olivat halpoja. Kun ei ole ollut paljon varoja, kannatti kokeilla sitä, mikä on edullista ja vaaratonta, ja oli edullista maalata seinät tietyn väriseksi.

ERISTÄMISEN AIKA OHI

- Ilmeisesti jo aika varhaisessa vaiheessa 1900-luvun alkupuolella alettiin kyseenalaistaa eristämishoitoa ja sitä, että potilaat viedään kotiseudultaan muualle. Asiasta keskusteltiin Lääkintöhallituksessa ja vuonna 1955 syntyi lopullinen päätös, että sairaalan toiminta Seilissä loppuu. Vuosi 1962 on sairaalan viimeinen toimintavuosi.

Sairaalan lopetettua heidät siirrettiin muihin sairaaloihin ja joissain harvoissa tapauksissa kotiutettiin.

Viimeisenä vuonna Seilissä hoidettavana oli 41 potilasta, joista 29 oli ollut Seilissä yli 10 vuotta, yksi potilaista oli elänyt saarella 33 vuotta.


Asiantuntija: ANNE WILENIUS, amanuenssi, Turun yliopiston saaristomeren tutkimuslaitos

Toimittaja: TIIA VÄRE