Tulossa: A2 Special - Räjäytetty elämä

Suuri kiitos

Kirjoittanut: Juhani Keskitalo 04.01.2011 - 23:01

Pyydän toimittajia välittämään ohjelmassa esiintyneille uhreille suuren kiitoksen, että jaksoivat valaista kohtaloaan meille muille. Kiitos myös ohjelmaa tukeneille sairaanhoidon ammattilaisille. Ohjelman opetus on, että suurinkan ahdistus ei oikeuta aiheuttamaan tuskaa muille.

• vastaa
• ilmoita asiattomasta viestistä

Räjäytetty elämä

Kirjoittanut: Suvi 04.01.2011 - 23:22

Kiitos suuresti Karille ja muille dokumenttiin osallistuneille. Itsekin olen ollut onnettomuudessa ja siitä on neljä vuotta aikaa. Niin haavat on paikattu, mutta viime kesä oli yhtä hel......, ei fyysisesti, vaan henkisesti. Sitä syyttää muita, miksi kukaan ei auta, mutta todellisuudessa kyse siitä, ettei halua apua tai kehtaa sitä pyytää. Sitten kaikki luulee, että kaikki on ok ja alkavat elää "normaalia" elämää, susta piittaamatta tai ainakin uskot itse niin. Välillä sitä miettii, että olisiko ollut parempi, ettei olisi saanut haavoja, jotka johtivat lukuisiin leikkauksiin. Silloin olisi varmaan henkistä puolta hoidettu paremmin. Minun tapauksessani sitä ei katsottu tarvittavan, koska haavojen katsottiin tarvitsevan pikaista hoitoa. Ei edes kysytty, miten jaksaisin tästä henkisesti. Mutta se oli se kuori (hyvin kuvattu Kari), joka esti minua tuomaan sisintäni esille. Viime kesänä se repesi, mutta hyvä niin. Nyt kaikki asianomaiset tietävät missä mennään. Koskettava juttu ja kun omakin lehmä oli tässä mukana, niin SUURKIITOKSET sakki. Toivottavasti myös meidän läheiset näki tämän.

• vastaa
• ilmoita asiattomasta viestistä

Surkea ohjelma

Kirjoittanut: Tabletti 05.01.2011 - 04:15

Nyt kyllä YLE veti pohjanoteerauksen tällä ohjelmalla. En vieläkään tiedä, miksi tällainen ohjelma tehtiin. Haiskahti jo mukavasti mainoskanavien tirkistelydokumenteilta! Haastateltava valittaa kokonaisen tunnin pelkojaan ja pahaa oloaan, käy lekureilta kuin ”kyselemässä” lupaa parantua, ja sitten lopuksi yllättäen sanoo olevansakin onnellinen ihminen. What? Did I miss something? Vierustoverini sanoi, että ohjelmassa oli 1 hyvä kohta ja se oli silloin, kun haastateltava puhalsi hernekeiton ulos tölkistä!

Joku sanoi kerran: ”Silloin, kun ihmiset elävät yltäkylläisesti, ei kuule muuta kuin valitusta ihan kaikesta. Suomenkin pitäisi taas joutua sotaan, jotta suomalaisten ajatusmaailma arvoineen palautuisi normaaliksi.” Tätä dokkaa katsoessa ei voinut kuin yhtyä em. lainaukseen.

Myyrmannin tapauksesta on pian 10 vuotta! Kuinka kauan sitä pitää analysoida ja vatvoa? Ajatelkaa välillä edes hetki tämän räjäyttäjän vanhempia. Heillä on sekä suru että häpeä. Nyt puuttuu vaan, että Renny tai joku muu tekee tästä vielä leffan jenkkityyliin. Tuottajana vois´ olla Hjallis ja pääosaan valittakoon joku BB-tähti tai Jasper Pääkkönen.

Ja sinulle Turunen sanon ihan maallikkokallonkutistajana: Move on! Ohjelman alussa sanoit pelkääväsi, että pienet lapsesi menettävät isänsä. No, eikös niin käynyt? Lähes 10 vuoden päästä onnettomuudesta hiipparoitset vielä sytyttelemässä kynttilöitä Myyrmannin edessä. Maailmassa on kuules paljon kuppasemman kohtalon omaavia ihmisiä kuin sinä. Eikä heille kukaan anna minkäänlaista sympatiaa. Täysin ilmaiseksi annan nyt tämän neuvon, toisin kuin psykoterapeutit ja –logit, älä käy ostoksilla Myyrmannissa. Älä myöskään käy sytyttelemässä ko. kohteen pihalle kynttilöitä, älä vietä millään tavoin tapahtuman muistopäivää – edes mielessäsi. Hyväksy tosiasia, että sinulle ja perheellesi kävin näin. Ja että siitä on jo kauan aikaa. MUTTA ja tarkkana nyt kaikki: Sinä olit hemmetin onnekas! Tässä on se pointti: sinä olit hemmetin onnekas! Jos tämän olisit ymmärtänyt jo siellä sairaalassa, muutama kallonkutistaja olisi hitusen köyhempi. Ei myöskään tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että selvisit hengissä, sillä niin kuuluikin käydä. Joskus ihmisillä tuntuu olevan kova tarve asettua suurempaan uhrin asemaan, jotta ei tarvitsisi nähdä asioiden todellista laitaa.

Mikä meidän yhteiskunnassamme on vialla, kun suru ja pelko, paha mieli, pettymys, vastoinkäymiset, kuolema eivät saisi ollenkaan koskettaa elämäämme? Sitten, kun pakostakin kohtaamme nämä ihmiselämään normaalisti kuuluvat asiat, tarvitaan vuosien ja vuosikymmenten terapiaa. Ajatelkaa nyt: ennen esim. sodissa nuoriakin ihmisiä kuoli tai haavoittui ihan toiseen tahtiin, eikä siitä tehty suurta numeroa. Nykyihmisen elämään eivät sairaus ja kuolema saa kuulua ollenkaan. Vanhat ihmiset köijätään sairaaloihin pois silmistä, koska he ehkä ”saattavat” kuolla. Minun mielestäni ennenaikaista kuolemaa ei ole olemassakaan, vaan kaikki täältä lähdetään konstilla tai toisella silloin...

• vastaa
• ilmoita asiattomasta viestistä

jatkoa

Kirjoittanut: Tabletto 05.01.2011 - 04:17

...kun on tarkoitus.

Ei se, että jatkaa omaa elämää tragedian jälkeen tarkoita sitä, että olisi esim. unohtanut ko. tapahtuman, oman osuutensa siinä, kuolleen rakkaansa. Usein vaan oikein märehditään sillä, että kun mikään ei enää palaa ennalleen. Haloo, elämän ei kuulukaan palata ennalleen, vaan me kokemuksista muuttuneena ja rikkaampana jatketaan matkaa eteenpäin surun kanssa. Elämän siis kuuluu mennä eteenpäin läpi haaksirikkojen eikä olla yhtä jouluaattoa. ELETÄÄN siis elämää, johon paha mieli kuuluu. Ei siitä tarvitse yrittää päästä eroon saati tehdä ohjelmaa. Mutta se, että vieläkin kymmenen vuoden kuluttua onnettomuudesta elämä on ihan pirstaleina, eikä suru ole väistynyt taka-alalle, on jo itsesäälissä piehtaroimista.

En puolustele Myyrmannin räjäyttänyttä poikaa, enkä tietenkään hyväksy hänen tekoaan. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin hänkin oli uhri.

• vastaa
• ilmoita asiattomasta viestistä