Pe 02.06.2006 @ 06:50admin

Joukko ennen dokumentoimattomia kasetteja lisätty

Jarmo Jylhä avusti minua ja katsoi kaikki arkistoja Jp-musiikilta ja Overdiscilta ja toimitti listat niistä minulle.
Saimme lisättyä monia sellaisia kasetteja mitä ei löydy esim Haapasen tai Jyväskylän Yliopiston luetteloista.
Monet artistien discografioitten pitäjät joutuvat tarkistelemaan uudelleen listojaan, joillekkin olen ilmoittanut heiltä puuttuvista kaseteista.

Nyt vielä etsimme muutamia tekijätietoja kaseteissa oloeviin kappaleisiin.

Haluaisin kiittää Jarmoa saamastani informaatioavusta.

1 kommentti

Tuli JP-musiikin kaseteista mieleen, että taannoin näin levymessuilla eräällä keräilijällä ko. firman julkaiseman kasetillisen pahojen poikien lauluja. Levyn toisella puolella oli kappaleita Junnu Vainion Pahojen poikien lauluja -levyiltä. Kappaleiden nimiä oli muutettu, vaikka versiot kuulemma samoja. Eli esim. Pohjolan pidot oli muodossa Pidot pohjolassa etc. Kasetin toisella puolella taas oli Isojen poikien lauluja (siis niitä jotka Finnlevy aikoinaan Shokki-merkillä julkaisi).

Onko tuollaisen kasetin historiasta mitään tietoa? Esim. Junnu Vainio -keräilijät eivät pääasiassa taida tietää sen olemassaolosta enkä itsekään ole tuohon koskaan aiemmin törmännyt.

terv.
Juha Rantala,
POP-lehti
http://blogit.pop-lehti.fi

Äänilevytietokanta

Olli-Pekka Puranen on salolainen musiikinharrastaja, joka ylläpitää netissä YLEn Äänilevystön suojissa Suomen äänilevytietokantaa vuosilta 1901 - 1999.

Tilaa blogilista.fi:n suosikiksi (toimii vain blogilistalle kirjautuneena)

Blogiarkisto