dokumenttiprojekti

Pe 23.10.2009 @ 10:00Iikka Vehkalahti

Kuva ja kuva

Meillä Dokumenttiprojektissa on jatkuva ongelma. Dokumenttien still-kuva tarjonta on poikkeuksetta joko huonoa tai keskinkertaista. Ja kuitenkin juuri yksi kuva parhaimmillaan kertoo elokuvasta niin paljon ja ratkaisee myös usein kuinka paljon dokumentti saa palstatilaa esimerkiksi televisiolähetyksen yhteydessä.  
To 10.09.2009 @ 23:27Iikka Vehkalahti

Lassen leffa

Lasse Naukkarinen on kuvannut uusimman dokumenttinsa vuosien aikana omalla asuinalueellaan Espoon Tuomarilassa. Yksinkertaisella tasolla se kertoo tutun tarinan: miten asuinalue pirstoutuu. Mutta paljon mielenkiintoisempi on elokuvan peruskysymys. Miten ihminen kiinnittyy asuinalueeseensa, kokee sen kotiseudukseen ja onko se tärkeää.
Ma 13.07.2009 @ 18:00Iikka Vehkalahti

Uudet tuulet

Pessimisti on kokenut viimeiset viisitoista vuotta dokumenttielokuvan kuolevan. Optimisti näkee koko ajan uusien tuulien tulevan. Ilmeisesti kuulun optimisteihin. Niin kauan kuin muistan, olen kuullut lauseita: " olemme television viimeisiä dinosauruksia", " dokumenttielokuva ei tule säilymään television tullessa entistä kaupallisemmaksi", " koskaan ei rahoitus ole ollut yhtä vaikeata kuin nyt", " jne..
Ti 07.07.2009 @ 09:05Iikka Vehkalahti

Ei nimi miestä pahenna ?

Niin luulisi, mutta mediatuotteiden määrän räjähdysmäisen kasvun takia nimi on tullut entistä tärkeämmäksi. Monestakin syystä. BBC:n Storyvillen vetäjä Nick Fraser muotoili nimen merkityksen hyvin käytännöllisesti. "BBC:ssä katsotaan, että nimen pitäisi kertoa dokumentin sisältö. Muuten katsoja ja ohjelmien sijoittajatkaan eivät niitä löydä".

Sivut

Subscribe to RSS - dokumenttiprojekti