liikajuominen

Pe 12.02.2010 @ 01:46Rita Trötschkes

Tipaton sankari hinkuu viinaa

Olen ylpeä siitä, että YLE nostaa alkoholiongelmat näkyviin faktaohjelmissaan vuonna 2010. Tähän asti liikajuominen onkin ollut enemmän esillä YLEn draama- ja sketsiohjelmissa, sillä mikä muu voi naurattaa meitä enemmän kuin juovuksissa oleva näyttelijä. Kun suomalaista näyttelijää pyydetään imitoimaan juopunutta, osaa jokainen tehdä sen.
Ke 21.03.2007 @ 12:57admin

Voisiko viinalaskuri valvoa juomahimoasi?

Kautta aikain ihmiset ovat halunneet tavalla tai toisella päänsä sekaisin. A-klinikkasäätiön mukaan uusimmat alkoholitutkimukset kertovat karua kieltä. Vuonna 2004 tehty alkoholiveron alennus ja sitä seurannut alkoholijuomien halpeneminen näkyy nyt alkoholin kulutuksen jyrkkänä kasvuna, vaikka hallituksen alkoholiohjelman tavoitteena on kääntää alkoholin kokonaiskulutus laskuun vuoteen 2007 mennessä. 
Subscribe to RSS - liikajuominen