luomu

Ke 16.11.2011 @ 16:14Taina Kanerva

Taina-täti ja jouluhiilarit

Mummo eli tädin äiti on juuri siirtänyt viestikapulan tädille ja koko laaja suku tulee joulupöytään. Täti otti heti kovat paineet siitä, osaako täti tehdä lanttulaatikon tai paistaa kinkun oikein. Mutta täti ei tiennyt, että joulupöydän antimissa tärkeintä ei ole se, miltä ruoka maistuu, vaan se, mitä pöydässä ei missään nimessä saa olla.

Yhdysvaltain kertakäyttökulttuuri ärsyttää

Poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa Yhdysvalloissa tuottamastani jätemäärästä. Jätettä kertyy viikossa helposti säkillinen. Ulkona ruokailu on yksi pahimpia jätegeneraattoreita. Kertakäyttöastioita on melkein mahdoton välttää, vaikka haluaisikin. Myös pakkausjätettä syntyy, sillä jenkeillä on käsittämätön tarve pakata lähes kaikki moninkertaisesti.
Ke 14.10.2009 @ 23:30Maarit Roiha

Go organic eli mielenrauhaa luomusta

Luomuruuasta on tullut todellinen buumi Yhdysvalloissa, erityisesti edistyksellisessä Kaliforniassa. Luomuna saa nykyisin käytännössä kaikkea yksinkertaisista raaka-aineista valmiisiin aterioihin. Kaikki luomuna mainostettava tuntuu lisäksi menevän kaupaksi kuin vettä vaan. Syy lienee siinä, että moni uskoo ja toivoo luomun olevan perinteisesti tuotettua ruokaa turvallisempaa.
Subscribe to RSS - luomu