Obama

Pyhää Patrikia juhlimassa

Yksi Yhdysvalloissa asumisen hyvä puoli on kulttuurien kirjo ja sen mukanaan tuomat monenlaiset riennot. Kiinalaisten uusi vuosi oli ja meni, ja tällä viikolla on ollut irlantilaisten vuoro juhlia suojeluspyhimystään Pyhää Patrikia. Railakas ilonpito piti sisällään laulua, tanssia ja oluenjuontia. Ja irlantilaiset jos ketkä osaavat pitää hauskaa eli iirin kielellä craicia!

Läski käy Yhdysvalloille yhä kalliimmaksi

Jännään Yhdysvalloissa lentäessäni usein sitä, kenen viereen joudun koneessa istumaan. Toivon aina, ettei vierustoverikseni sattuisi pahasti ylipainoista henkilöä. Lentokoneiden istuimet ovat muutenkin sen verran ahtaat, että puolelleni tahtomattaan höllyvän kanssamatkustajan seura ei houkuttele. Todennäköisyys saada vierustoveriksi iso ihminen on kuitenkin melkoinen, sillä jo kaksi kolmasosaa amerikkalaisista on ylipainoisia ja sairaalloisen lihavien osuus kasvaa koko ajan.

(Laittomat) siirtolaiset pyörittävät Kalifornian taloutta

Syön sanfranciscolaisessa ravintolassa lounassalaatin ja tajuan, että se on tuotettu alusta loppuun siirtolaistyövoimalla. Siirtolaisia syytetään amerikkalaisten töiden varastamisesta, vaikka he tekevät lähinnä töitä, jotka eivät kelpaa amerikkalaisille. Kysynpähän vaan, että mistä amerikkalaiset saisivat ruokansa ja kuka siivoaisi sotkut ilman siirtolaisia!
Subscribe to RSS - Obama