osallistuminen

Suomalaisten kiinnostus vuorovaikutukseen ja osallistumiseen on kasvussa

Suomalaisten muuttunut mediakäyttö ja internetin tarjoamat osallistumisen ja vuorovaikutuksen mahdollisuudet luovat odotuksia myös perinteisille medioille, kuten televisiolle ja radiolle, lisätä osallistumisen ja vuorovaikutuksen mahdollisuuksia nykyaikaisin keinoin.
To 18.12.2014 @ 07:35Nuppu Gävert ja Ville Tikka

Miten Yle voisi auttaa meitä saamaan äänemme paremmin kuuluviin?

Suoran demokratian toimintatavat ovat tulleet oletusarvoisiksi tavoiksi osallistua yhteiskunnan toimintaan, minkä esimerkiksi kansalaisaloite on käytännössä mahdollistanut lainsäädännön tasolla. Olemme siis keskellä yhteiskunnan perusrakenteita ja instituutioita muuttavaa vallan ja resurssien hajautumista, joka vahvistuu hyppäyksin edelleen lisääntyvän digitalisaation ja globalisaation myötä.
La 24.10.2009 @ 11:37Aija Salovaara

Yhteistä

Olen tämän syksyn aikana käynyt useassa seminaarissa ja tilaisuudessa, joissa kaikissa on käsitelty yhteisöllisyyttä eri näkökulmista. Syyskuussa Tampereella sosiaalinen media kulttuurimarkkinoinnissa-seminaarissa käsiteltiin sosiaalisia medioita ja mm. yleisötyötä, lähinnä teatterin näkövinkkelistä.
La 24.10.2009 @ 11:36Aija Salovaara

Yhteistä

Olen tämän syksyn aikana käynyt useassa seminaarissa ja tilaisuudessa, joissa kaikissa on käsitelty yhteisöllisyyttä eri näkökulmista. Syyskuussa Tampereella sosiaalinen media kulttuurimarkkinoinnissa-seminaarissa käsiteltiin sosiaalisia medioita ja mm. yleisötyötä, lähinnä teatterin näkövinkkelistä.
Subscribe to RSS - osallistuminen