työllisyys

Lasten paivahoitoa cuzcolaisittain

Guzco, Peru Nuori tarjoilija riiputtaa vajaan vuoden vanhaa lastaan kasivarrellaan ja esittelee perheravintolan ruokalistaa. Jyrkkia toisen kerroksen kierreportaita laskeutuu arviolta nelivuotias tytto kurkistamaan asiakkaita. Jos Peru olisi EU:n jasen, niin ravintola tuskin tayttaisi maarayksia, vaikka keitto onkin hyvaa ja ravitsevaa. Suomalaiset lastenvalvojatkin saattaisivat raapìa korvallisiaan lasten paivahoidon jarjestamisesta. Mutta Guzcossa tallainen paivahoito on aivan tavallista ja toimivaa.

Vanha lama ei paljon opettanut työttömän kannalta

Jos vertaa 1990 – luvun alun lamaa nykyiseen työttömän työnhakijan näkökulmasta, niin eipä paljon ole muuttunut. Nuorten ja ikääntyneitten on edelleen yhtä vaikea päästä työn syrjästä kiinni. Kovin paljon ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta tukijärjestelmissäkään. Ne ovat edelleen osin passivoivia. Itsensä auttajaa lyödään halolla päähän.

Hullunkuriset poliittiset perheet

Kun seuraa nykyisessä taloustilanteessa kotimaisia uutisia, niin tuntuu kuin seuraisi Hullunkurisia perheitä. Siis sitä peliä, jota moni on lapsena pelannut.  Talouden syöksyessä kuin laskettelijat alas Rukan rinteitä (ennen lakkoa), niin lakkouhkia on vähän joka puolella. Palkkaneuvottelut takkuavat. Samaan aikaa myös maan ylin poliittinen johto kinastelee julkisuudessa kuka tiesi ja milloin Afganistanin rauhanturvaajien kotiinpaluun ajasta.

Vielä huonomminkin voisi olla

Kun nuoret toimittajat tekevät kauhistelevia juttuja nykyisistä työttömyysluvuista, niin kannattaisi vilkaista 1990 – luvun synkkiä tilastoja. Työttömyys on vain puolet vuoden 1994 huippuluvuista. Silloisen laman pohjilla työttömiä oli noin 408 00. Tilastokeskuksen prosentteina se on 16,6.Nyt, elokuussa 2009, työttömiä oli noin 203 000 ja työttömyysprosentti 8,8. Tosin nykylaman pohjaakaan ei ole vielä saavutettu.
Subscribe to RSS - työllisyys