työttömyys

EU ja talouden lait. Ohjelma on uusinta. Se on lähetetty aiemmin 9.10 2013)

Minkälaisia talouden ohjauskeinoja on käytettävissä EMU-maissa, kuten esim Suomessa ja mitkä ovat näiden keinojen seuraukset? Aiheesta keskustelemassa ovat tutkija Lauri Holappa politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta Helsingin yliopistosta ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen.

EU ja talouden lait

Onko EMU-maissa syytä lisätä työn tarjontaa? Vai onko nyt järkevämpää lisätä työn kysyntää esimerkiksi elvyttämällä? Vai tehdä kumpaakin? Keskustelemassa ovat tutkija Lauri Holappa politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta Helsingin yliopistosta ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen

Kallasvuon työttömyyskorvaus yli 2000 € päivässä

Jos Nokian erotettu toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on älynnyt liittyä Yleisen tyttömyyskassan YTK http://www.ytk.fi/ jäseneksi, niin työttömyyskorvauksena tulee kassan päivärahalaskurin mukaan runsaat 2300 euroa työpäivässä eli noin 50 000 euroa kuukaudessa ennen veroja.   Olli-Pekka Kallasvuo. Kuva YLE

Vanha lama ei paljon opettanut työttömän kannalta

Jos vertaa 1990 – luvun alun lamaa nykyiseen työttömän työnhakijan näkökulmasta, niin eipä paljon ole muuttunut. Nuorten ja ikääntyneitten on edelleen yhtä vaikea päästä työn syrjästä kiinni. Kovin paljon ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta tukijärjestelmissäkään. Ne ovat edelleen osin passivoivia. Itsensä auttajaa lyödään halolla päähän.
Ke 25.11.2009 @ 18:08Ari Hakahuhta

SDP kytki itsensä työttömyyteen

SDP:n johto on kytkenut puolueen lamasta seuranneen työttömyyden hoitoon. Huolta työttömistä ja työttömyysuhan alla elävistä on kannettu ja toimenpiteitä hallitukselta vaadittu. Toinen asia on, toivooko puolue, että työttömien asialla omakin asia hoituisi eli kannatus kääntyisi nousuun. Siis työttömät kärjessä eduskuntavaaleihin 2011!

Hullunkuriset poliittiset perheet

Kun seuraa nykyisessä taloustilanteessa kotimaisia uutisia, niin tuntuu kuin seuraisi Hullunkurisia perheitä. Siis sitä peliä, jota moni on lapsena pelannut.  Talouden syöksyessä kuin laskettelijat alas Rukan rinteitä (ennen lakkoa), niin lakkouhkia on vähän joka puolella. Palkkaneuvottelut takkuavat. Samaan aikaa myös maan ylin poliittinen johto kinastelee julkisuudessa kuka tiesi ja milloin Afganistanin rauhanturvaajien kotiinpaluun ajasta.

Vielä huonomminkin voisi olla

Kun nuoret toimittajat tekevät kauhistelevia juttuja nykyisistä työttömyysluvuista, niin kannattaisi vilkaista 1990 – luvun synkkiä tilastoja. Työttömyys on vain puolet vuoden 1994 huippuluvuista. Silloisen laman pohjilla työttömiä oli noin 408 00. Tilastokeskuksen prosentteina se on 16,6.Nyt, elokuussa 2009, työttömiä oli noin 203 000 ja työttömyysprosentti 8,8. Tosin nykylaman pohjaakaan ei ole vielä saavutettu.
Su 07.06.2009 @ 12:27Matti Laitinen

Why don´t Republicans believe in the Finnish welfare state?

Miksi republikaanit epäilevät suomalaista hyvinvointivaltiota? (this is audiofile, find it further down) (löydät audiotiedoston alempaa) Suomalaiset pitävät omaa hyvinvointivaltiotaan ehkä maailman parhaana järjestelmänä. Amerikkalaisia se mietityttää, varsinkin republikaaneja. Miksi? Finns like to think that their system is the best in the world. Americans, especially Republicans, are not so sure about this. Why so?

Sivut

Subscribe to RSS - työttömyys