Ti 13.10.2009 @ 10:24Anna Tulusto

Metsä silmissä ja sielussa

Huhtikuun toinen päivä vuonna 2008. Sotkamossa on kuulas talvinen päivä. Bussi ajaa lumisessa maalaismaisemassa. Pikkukaupungit ja kirkonkylät muistuttavat kaikkialla Suomessa toisiaan, ainakin ensisilmäyksellä. Kun paikkoihin ja niiden ihmisiin tutustuu paremmin, ne paljastavat oman luonteensa. Kainuulaisista sanotaan, että heillä on metsä sielussaan ja silmissään.

Bussissa tuttu porukka. Anna, Reidar, Sakke, Hamu ja kaksi Jounia. Tavallisen kokoinen ryhmä Kirjamaan kuvauksissa: kaksi haastattelee, yksi ohjaa, yksi (ja välillä kaksi) kuvaa, yksi äänittää ja yksi ajaa bussia. Vitsaillaan. Reidar ja minä pidämme pelleilemällä itseämme virkeinä. Olemme menossa tapaamaan Veikko Huovista, filosofista humoristia ja satiirikkoa. Tiedämme, että Huovista kutsutaan mestariksi. Olemme lukeneet lehdistä juttuja ärhäkästä Huovisesta. Minua ja Reidaria alkaa jännittää. Mitä jos Veikko on meille äkäinen?

Ajamme Huovisten pihaan. Hilkka-vaimo vilkuttaa ikkunasta, ottaa valokuvia. Tuntuu vähän samalta kuin tulisi mummolaan. On aina hämmentävää mennä kuvaamaan tv-ohjelmaa ihmisten kotiin. Eteinen täyttyy lampuista, kameroista ja johdoista. Ravataan ulos ja sisään, siirrellään huonekaluja. Mietitään pidetäänkö kengät jalassa vai ollaanko sukkasillaan. Puhutaan niitä näitä, ettei vahingossa vain tulisi purettua liian aikaisin sitä, mistä haastattelussa on tarkoitus puhua. Veikko ei ole äkäinen, mutta minua ja Reidaria jännittää silti.

Istumme Reidarin kanssa vierekkäin, vastapäätä Veikkoa. Yhtäkkiä tuntuukin luontevalta. Haastattelun lopussa puhumme vähän kirjasta Pojan kuolema. Veikko katselee ulos ikkunasta, maisemaa, jota hän on katsellut koko ikänsä.

Haastattelun jälkeen syödään viinereitä ja juodaan kahvia. Hilkka-vaimo pitää seuraa, Veikko katselee ulos. Maisemaa, jota hän on katsellut koko ikänsä. Veikko ei ole koskaan harkinnut muuttavansa Sotkamosta. Nyt tuntuu siltä, että Veikolla oli metsä sielussaan ja silmissään.

 

Tänään 13.10. me muistamme Kirjamaassa Veikko Huovista ja matkaa Kainuuseen klo 20.20. Uusinnat ke 14.10. klo 15.50 ja la 17.10. 14.30.
 

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Kirjamaamerkkejä

Anna bussissa

Kirjamaa on YLE Teeman maata kiertävä kirjallisuusohjelma. Kirjamaan juontaja ja toimittaja Anna Tulusto raportoi elämästä ohjelman keikkabussissa. Mitä tapahtuu, kun bussistudio parkkeerataan uuteen paikkaan? Luvassa vahvoja lukuelämyksiä ja mietoja kulttuurishokkeja.

Kirjamaa

Kirjamaan syksyn ohjelmisto

Kulttuurikunto

Tiesitkö, että jo puoli tuntia kulttuuria kolme kertaa viikossa riittää ylläpitämään kulttuurikuntoa?

Lue lisää Kulttuurikunnosta