Ti 07.07.2009 @ 13:53Marko Maunuksela

"Oon hulluna tangoon"

Heips!

"Oon hulluna tangoon" ja hyvä niin, sillä alkaa olla tangon aika. Kaikki on edennyt suunnitelmien mukaisesti, lukuunottamatta kurkkukipua, joka iski viime viikon lopulla. Eiköhän se lääkekuurin avulla ole kunnossa, kun torstaina astutaan seuraavan kerran tärkeään koitokseen. Vimeistä, eilen tullutta kappaletta tässä kovasti yritän takoa ajatukseen, ja ehkäpä se pala palalta sinne jääkin.. toivottavasti ;)

Sain kilpailutangoksi torstaille "Hulluna tangoon". Tykkään kappaleesta tosi paljon ja oikein jo kihelmöi ajatus, että kohta pääsee isolle yleisölle esittämään tuon kyseisen kappaleen. Tykkään tosi paljon esittää koskettavia kauniita balladeja, ja vähän jopa toivoin saavani tähän lähetykseen jonkun rauhallisen, hitaan tangon. Mutta arpa näköjään suosii kovasti tällä hetkellä tätä vauhdikkaampaa puolta :), ja pidän kyllä yhtä lailla siitäkin.

Torstain lähetyksessä on myös uutta mukana, sillä siirrymme hetkeksi kokonaan pois tangosta ja esitämme tunnettuja pop/rock kappaleita. Itse päädyin Anssi Kelan kappaleeseen 1972.

Tunnelma on hyvä, ruoho leikattu, pakkaamiset käynnissä, ja odottavan levollisin mielin kohti Seinäjoen tangohuumaa. Kävin Satumaa-päivien avajaisissa eilen maanantaina Seinäjoen torilla ja siellä jo aisti hyvin, mitä tuleman pitää, siis tango-huumaa!!

Kiitos ja näkemisiin... missä milloinkin ja milloin missäkin!
Muistathan käyttää valtaasi ja äänestää torstaina, sillä yleisön sana on nyt painavin!

Hulluna tangoon,
Marko
 

3 kommenttia

Mahtava kappale on osunut kohdallesi, tsemppiä!

Bileporukka kannustaa paikanpäällä 15hölöä ja loput kotua!! Onnen potkun persuksille ja peukut pystyyn.....

Moi!

Sinussa on potkua! Laula myös englanniksi. Pls.

Tangoblogi

Tangoblogi on paikka, jossa Tangomarkkinoiden finalistit kertovat viimeisimpiä uutisia ja miten valmistautuminen Seinäjoen finaalilähetyksiin etenee.

Finalistit

 Lue lisää Tangomarkkinoista