Etelä-afrikkalainen Moeletsi Mbeki on kirjoittanut ajatuksia herättävän kirjan köyhyydestä ("Architects of Poverty") ja siitä miksi Afrikan kapitalismin on muututtava. Kirja auttaa ymmärtämään miksi Afrikka tarpoo alikehityksen suossa ja miksi uutiset nälänhädästä, köyhyydestä tai sisäisistä konflikteista eivät ota loppuakseen.
Mbekin keskeinen viesti on, että talouden lamaantumisen ja köyhyyden syyt ovat Afrikan maitten poliittisessa eliitissä. Tämä poliittinen eliitti ei kuitenkaan hallitse taloutta eikä sitä edes yritä, vaan sitä vastoin monikansalliset yritykset. Eliitti on tyytynyt olemaan kuluttaja tuottajan sijaan - ja siksi taloudellista kehitystä ei tapahdu. On rikkaat, jotka makuuttavat rahojaan ulkomaisissa pankeissa luksuselossaan ja köyhät ihmiset, joitten päivät kuluvat ruuan hankkimisessa. Puuttuu yritteliäisyyttä, puuttuu laaja keskiluokka, puuttuu maatalousväestön puolestapuhujat, puuttuu pääoma investointeihin… 40 prosenttia Afrikan yksityisestä varallisuudesta on sijoitettuna ulkomaille kun taas Aasiassa reilusti alle kymmenen prosenttia.
Miten tähän on tultu? Ongelmien juuret menevät siirtomaavallan aikoihin, jolloin Afrikasta lastattiin orjia. Merkantalistisessa kapitalismissa – jota Lenin kutsui imperialismiksi- laivoihin lastataan öljyä ja muita raaka-aineita. Teollistumisen suhteen on vain kaksi poikkeusta: Etelä-Afrikka ja Mauritius. Mutta siirtomaavalta teki muutakin. Kuten esimerkiksi sen, että se hajotti afrikkalaisten omat hallinnolliset kulttuurit ja synnytti keinotekoiset valtiolliset rajat 1800-luvulla eurooppalaisessa pöydässä sulle mulle- periaatteella. Afrikkalainen nationalismi, joka johti maitten itsenäistymiseen 1960-luvulla, ei pystynyt ylläpitämään suhteitaan murrettuun kansalaisyhteiskuntaan, koska sellaista ei yksinkertaisesti ollut eikä oikein ole vieläkään.
Etelä-Afrikan kapitalismi lepää kaivosteollisuudessa, energiaintensiivisyydessä ja halvassa työvoimassa. Taloudellisen kehityksen kannalta investoiminen sosiaaliseen pääomaan olisi tärkeätä – siis koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Näin osaavaan työvoimaan perustuva teollistuminen voisi ottaa spurtin. Kiinan kasvava merkitys kauppakumppanina on päinvastoin edistämässä teollisen tuotannon rapautumista. Kiinasta tulevat tuotteet, Etelä-Afrikasta raaka-aineet.
Yrittäjyys – Mbekin manaama kehityksen moottori - liittyy myös Suomeen yleisellä mutta myös pienellä yksittäisellä tavalla. Suomi- Etelä-Afrikka seura, jonka puheenjohtaja olen, on pyörittänyt viiden vuoden ajan mikroyrittäjyyden edistämishanketta, koska uskomme, että juuri yrittäjyyden pienistä puroista voi syntyä kestävää kehitystä. Mutta tästä samasta oivalluksesta on syytä pitää kiinni myös Suomessa.
Uudet tavat tehdä ja toimia syntyvät yrittäjyyden kylkiäisinä. Suomessa käytetään OECD-maista toiseksi eniten rahaa tutkimus- ja kehittämistoimintaan, josta suurten yritysten osuus on merkittävä. Innovaatiot syntyvät usein sattumalta, vaikkakin on tärkeätä huolehtia niitä synnyttävistä rakenteista kuten yliopistojen tutkimustoiminnasta. Yhtä tärkeää on edistää yrittäjyyttä.
Poliittisen vasemmiston on syytä pikaisesti päivittää suhtautumisensa yrittäjyyteen. Yksinyrittäjien ja pienten yritysten pyörittäjistä löytyvät ne, jotka tekevät pitkää päivää ja taistelevat erilaisten määräysten viidakossa huomatakseen, että velvollisuuksien lista on pitkä ja oikeuksien lyhyt.
Mikä kekseliäisyyden – uusien innovaatioiden – potentiaali olisikaan yrittäjyyden edistämisessä, jos vain kannustus- ja tukiverkkojen silmäkoko olisi sama niin yrittäjillä kuin palkansaajillakin. Yksi huoli vähemmän raivaa tilaa uudelle ajattelulle. Kaiken lisäksi ajattelijat Karl Marxista Milton Friedmaniin ovat ainakin yhdestä asiasta yhtä mieltä: yksityinen yrittäjyys on modernien talouksien kehityksen moottori. Tämä pätee niin Afrikassa kuin Suomessakin.
Arja Alho
(Ajankohtaisen Ykkösen kolumni 17.11.2009 YLE Radio 1)
