Olen pohtinut viime viikkoina journalismia ja sen yhteiskunnallista roolia. Tämän pohdinnan takana on ollut kolme asiaa.
Ensinnäkin Julkisen sanan neuvoston viimeviikkoinen päätös niin sanotusta Vanhasen lautakasa-asiassa, toisaalta Oikeutta Eläimille -yhdistyksen salaa sikatiloilla ottamien kuvien käsittely mediassa ja sokerina pohjalla omaan työhön liittyvä, viikkojen takainen lääketeollisuuden löylytys televisiossa erilaisesta tautitehtailusta ja muusta vastaavasta pahanteosta.
Noin sata vuotta sitten journalismi vaikutti valtavasti kansakunnan syntyyn Suomessa. Silloin perustettiin paljon lehtiä ja lehdissä nostettiin esiin yhteiskunnan epäkohtia. ja lehdistö oli voimakkaasti mobilisoimassa kansalaisia toimimaan yhteiskunnan muuttamisen puolesta.
Lehtien kanssa samaan aikaan syntyi paljon järjestöjä ja myös niitä puolueita, jotka toimivat tämänkin päivän Suomessa. Nyt lehtien levikit ovat alenemassa, erikoistoimittajista luovutaan kaikissa toimituksissa ja seurauksena tuntuu olevan välillä pelkkää melua, ei juurikaan taustoitusta eikä varsinakaan ongelmien ratkaisuvaihtoehtoja.
Olen itse ajatellut, että ratkaisujen etsiminen onkin varmasti toisten tahojen kuin journalistien tehtävä. Journalisminkin haasteena on kuitenkin se, että sama perinteisten vaikuttamistapojen kriisi, joka näkyy lehtien levikissä tuntuu myös puolueissa ja perinteisissä järjestöissä.
Siksi annoinkin viime viikolla ison pisteen perinteisimmästä perinteisimmälle MTK:lle, joka yllätyksekseni tuomitsi kohusikaloiden olot ja tuli rohkeasti ulos keskustelemaan selkärankaisesti Oikeutta Eläimille -yhdistyksen esittämistä syytöksistä.
Se oli mielestäni aika hienoa tässä ajassa toimimista, ja jotenkin ajattelen, että meidän muidenkin, niin lääketeollisuuden, pääministeri Vanhasen esikunnan kuin kaikkien toistenkin yhteiskunnallisten toimijoiden pitäisi kertoa, vastata huutoihin ja kertoa ratkaisuista silloin kun ongelmia otetaan esille mediassa.
Suvi-Anne Siimes
Ajankohtainen Ykkönen 15.12.2009 YLE Radio 1
