Skip navigation.
Home

Teatteri on menettänyt yhteiskunnallisen merkityksensä

Teatterissa ei huudeta enää iskulauseita, mutta se ei tarkoita, etteivätkö teatterintekijät yhä tekisi mielestään poliittista taidetta.

Dramaturgi-ohjaaja Katariina Nummisen mielestä taiteen tehtävä on kyseenalaistaa ja horjuttaa vallitsevaa todellisuutta. Nummisen mielestä poliittista on vaikkapa talouskriisiin liityvien mantrojen kyseenalaistaminen teatterin lavalla. Keinoja tähän voivat olla esimerkiksi parodia, stereotypioilla leikkiminen tai asioiden esittäminen uudessa yhteydessä.

Taiteen vaikuttavuutta on hankala todentaa. Nummisen mukaan teatteri ei vaikuta laajoihin joukkoihin vaan pimeään teatterisaliin kokoontuneisiin katsojiin suoraan ja syvälle. "Teatteri vaikuttaa tihkumalla", hän sanoo.

Ennakkoluuloja YLE Radio 1:ssä torstaina 19.11. klo 13.40. Toinen lähetys perjantaina 20.11. klo 18.00. Toimittajana on Janne Junttla.