Iso Katekismus (Suomen kirkon tunnustuskirjat):
Oma ruumiimme, aviopuolisomme ja ajallisen omaisuutemme lisäksi meillä on vielä yksi aarre, jota ilman me emme myöskään voisi tulla toimeen, nimittäin kunnia ja hyvä maine. Tässä on kysymys siitä, ettei kenenkään tarvitse elää ihmisten parissa julkisesti häväistynä ja kaikkien halveksimana. Yhtä vähän kuin Jumala tahtoo, että lähimmäisen rahaan ja omaisuuteen kajotaan, yhtä vähän hän tahtoo, että tämän maine, kunnia ja nuhteettomuus riistetään tai saa kolhuja. Jokaisen tulee saada esiintyä vaimonsa, lastensa, palvelusväkensä ja naapureidensa silmissä kunniallisena miehenä. Tämä käsky viittaa ensinnäkin aivan kirjaimellisesti ja sananmukaisesti - "älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi" - julkiseen oikeudenistuntoon, jossa miesparkaa aiheetta syytetään ja missä väärien todistajien ahdistaessa rangaistus uhkaa häntä, hänen omaisuuttaan ja kunniaansa.
Nyt tosin näyttää siltä, että tämä asia koskee meitä varsin vähän. Juutalaisten keskuudessa sellaista kuitenkin esiintyi erittäin usein. Tuon kansan hallinto oli näet hyvin täsmällisesti säädelty, ja missä vain on senlaatuinen hallinto, siellä ei tässä käskyssä mainittu synti ole vältettävissä. Siihen on syynä maailmassa luonnostaan lankeava käytäntö: aina kun tuomari, pormestari, ruhtinas tai joku muu esivallan edustaja istuu oikeutta, silloin ei mahtavia haluta loukata, vaan imarrellaan ja asiat puhutaan suosion, rahan toiveiden ja ystävyyssuhteiden värittäminä. Tästä seuraa, että köyhän on pakko joutua sorretuksi, jäämään tappiolle ja kärsimään rangaistus. Maailmaa vaivaa yleisesti se vitsaus, että oikeutta istuvat harvoin kunnon ihmiset. Siksi tuomarin pitää ennen kaikkea olla oikeamielinen mies, eikä pelkästään oikeamielinen, vaan myös viisas, arvostelukykyinen ja päälle päätteeksi arkailemattoman rohkea. Samoin kuuluu myös todistajan olla arkailematon ja ennen kaikkea oikeamielinen mies. Sillä se, jonka on määrä tuomita kaikissa asioissa oikein ja viedä päätöksensä lävitse, joutuu usein suututtamaan hyviä ystäviään, sukulaisiaan, naapureitaan, rikkaita ja mahtimiehiä, sellaisia jotka voivat olla hänelle suureksi avuksi tai vahingoksi. Siksi hänen on suljettava silmänsä ja korvansa, oltava täysin sokea kaikelle muulle, nähtävä ja kuultava vain mitä hänelle asiassa esitetään, ja tehtävä ratkaisunsa sen mukaan.
Tämä käsky vaatii siis ensinnäkin jokaista auttamaan lähimmäistään, että tämä saisi oikeutensa. Sitä ei saa sallia estettävän tai vääristettävän, vaan itsekunkin - oli hän sitten tuomari tai todistaja - on edistettävä ja valvottava sitä tarkasti, olipa kysymys mistä tahansa. Näin on siis erityisesti arvoisille juristeillemme annettu selvä tavoite. Heidän on pidettävä huoli, että käsittelevät asioita oikein ja vilpittömästi, antavat oikean pysyä oikeana eivätkä toisaalta vääristele tai peittele mitään eivätkä vaikene mistään. He eivät saa antaa rahan, omaisuuden, kunnian eikä vallan vaikuttaa ratkaisuihinsa. Tässä on yksi ja kaikkein kirjaimellisin esimerkki tämän käskyn merkityksestä. Kysymys on siitä, mikä tapahtuu tuomioistuimen edessä.
Toiseksi. Käskyn vaikutuspiiri laajenee erittäin paljon, jos sitä sovelletaan hengelliseen oikeuteen eli hallintavaltaan. Sen alueellahan jokainen todistaa väärin lähimmäistään vastaan. Missä näet vain onkin hurskaita saarnaajia ja kristittyjä, maailman mielipiteen mukaan he ovat harhaoppisia ja luopioita tai suorastaan parantumattomia kapinoitsijoita ja ilkiöitä. Jumalan sanakin joutuu kestämään mitä häpeällisintä ja myrkyllisintä vainoa ja pilkkaa. Sitä moititaan valheellisesti ja väännellään, ja sitä venytetään ja tulkitaan väärin. Mutta asia olkoon niin kuin on. Sillä sokealle maailmalle on ominaista juuri se, että se tuomitsee ja vainoaa totuutta ja Jumalan lapsia eikä tietenkään pidä menettelyään minään syntinä.
Kolmanneksi. Kaikkiin meihin kohdistuen tämä käsky kieltää jokaisen kielen synnin, joka suinkin voi lähimmäistä vahingoittaa tai loukata. Tapahtuuhan väärän todistuksen lausuminen juuri kieltä käyttäen. Jumala tahtoo estää kaiken lähimmäistä vahingoittavan kielenkäytön, olipa sitten kysymys valhesaarnaajien kieroista opeista, väärien tuomareiden ja todistajien aikaansaamista tuomiosta tai muista, oikeusistuimen ulkopuolella lausutuista valheista ja parjauksista. Tässä yhteydessä on erityisesti mainittava panetteleminen ja mustaus, tuo masentava ja häpeällinen pahe, johon Perkele meidät riivaa. Siitä olisi paljon puhumista, sillä se on yleinen ja tuhoisa vitsaus. Jokainen kuulee lähimmäisestään mieluummin pahaa kuin hyvää. Ja vaikka me itse pahuuteen piintyneinä emme voi sietää kenenkään kertovan meistä hitustakaan epäedullista, vaan jokainen haluaisi, että koko maailma puhuisi hänestä pelkkää hyvää, me emme kuitenkaan kestä kuulla, että toista oikein kehutaan.
Välttääksemme siis tällaisen pahan tavan meidän on syytä huomata, ettei kellään ole valtuutta julkisesti tuomita ja rangaista lähimmäistään, vaikka näkisikin tämän kestävän syntiä. Vain siinä tapauksessa, että joku on määrätty tuomariksi ja rankaisijaksi, hän voi sen tehdä. Synnin tuomitseminen ja synnin tietäminen ovat nimittäin kaksi eri asiaa. Voit ehkä sen hyvinkin tietää, mutta et saa sitä tuomita. Voin hyvin nähdä ja kuulla lähimmäiseni tekevän syntiä, mutta minulla ei ole mitään oikeutta saattaa sitä muiden tietoon. Jos sitten tartun asiaan, käyn tuomitsemaan ja arvostelemaan lankean syntiin, joka on suurempi kuin se mistä kerroin. Mikäli tiedät synnin, tee aivan päinvastoin. Sulje se korviisi kuin hautaan ja luo se umpeen, kunnes sinut valtuutetaan tuomariksi ja joudut rankaisemaan virkasi puolesta.
Panettelijoita ovat siis ne, jotka eivät jätä asiaa siihen, että sen tietävät. He jatkavat eteenpäin, kuuluttavat tuomion julki etukäteen, ja jos he hitusenkaan tietävät, he juoksevat uutisineen joka loukkoon. Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät. Tuollainen menettely merkitsee suoraa puuttumista Jumalan tuomiovaltaan, tuomitsemista ja rankaisemista ankarimman mitan mukaan. Eihän kukaan tuomari voi rangaista kovemmin ja mennä pitemmälle kuin sanoa: tämä on varas, murhaaja ja pettäjä. Siksi jokainen, joka rohkenee sanoa lähimmäisestään tuollaista, ulottaa valtansa yhtä pitkälle kuin keisari ja koko esivalta. Sillä vaikka et kannakaan miekkaa, käytät kuitenkin myrkyllistä kieltäsi lähimmäisesi häpeäksi ja vahingoksi.
Siksi Jumala on tahtonut kieltää kaikilta panettelun. Kukaan ei saa puhua toisesta pahaa, vaikka tietäisikin hyvin tämän todella olevan syyllinen, saati kun ei tiedä asiasta mitään muuta kuin korviin kantautunutta kuulopuhetta. Kysyt kuitenkin: "Enkö saa kertoa silloinkaan, kun se on totta?" Miksi sitten et vie asiaa julkiselle tuomarille? Enhän minä voi sitä julkisesti todistaa, saan ehkä vain kuulla kunniani, ja minut ajetaan tylysti ulos.
Kas vain, ystävä, alatko jo haistaa palaneen käryä? Jos et uskalla astua viranomaisten eteen puheistasi vastaamaan, niin pidä suusi kiinni. Mutta jos tiedät, että asia on tosi, säilytä se omana tietonasi äläkä levitä sitä. Sillä jos kerrot sen edelleen, joudut käymään valehtelijasta, vaikka asia olisi kuinka tosi tahansa. Ethän pysty osoittamaan sitä todeksi. Kaiken lisäksi on käytöksesi roistomaista. Keneltäkään ei nimittäin saa riistää hänen kunniaansa eikä hyvää nimeään, ellei sitä ole jo aikaisemmin viran puolesta tehty. Väärää todistusta on siis kaikki sellainen sanominen, mitä ei voida osoittaa todeksi. Sen vuoksi ei kukaan saa julkistaa eikä väittää todeksi mitään sellaista, mistä ei ole ilmeistä ja riittävää näyttöä. Kaiken vielä kiteyttääkseni: Salassa oleva on myös pidettävä piilossa ja siitä on salassa nuhdeltava, kuten kohta kuulemme. Missä siis vain tapaatkin jonkun suupaltin, joka on ottanut toisen hampaisiinsa ja parjaa tätä, esitä vastalauseesi rohkeasti vasten kasvoja, niin että hän punastuu häpeästä. Sillä tavalla oppii tukkimaan suunsa moni sellainen, joka muuten pilaisi jonkun ihmisparan maineen. Maineen menetyksestä on erittäin vaikea selviytyä. Sillä kunnia ja hyvä nimi riistetään nopeasti, mutta niiden takaisin saaminen käy hitaasti.
Ymmärrät siis sen, että on ehdottomasti kielletty puhumasta lähimmäisestä mitään pahaa. Poikkeuksen tästä säännöstä muodostavat kuitenkin maallinen esivalta, saarnaajat sekä isä ja äiti. Tämä käsky on siis käsitettävä niin, ettei paha silti jää rankaisematta. Tässä menetellään samoin kuin viidettä käskyä sovellettaessa. Sen mukaan on toisen ihmisen ruumiillinen vahingoittaminen kielletty kaikilta muilta paitsi pyöveliltä. Hänhän ei virkansa puolesta tee lähimmäiselleen mitään hyvää, vaan pelkkää vahinkoa ja pahaa. Kuitenkaan hän ei riko Jumalan käskyä vastaan, koska Jumala on tuon viran asettanut itseään edustamaan. Jumala on näet ensimmäisessä käskyssä lausumansa lupauksen mukaisesti pidättänyt itselleen oikeuden rangaista mielensä mukaan. Samoin siis tässä: yksityishenkilönä ei kukaan saa toista tuomita eikä kirota, mutta jos tuomarin virkaan asetetut eivät niin tee, he syyllistyvät yhtä pahaan rikkomukseen kuin se, joka tekee niin omin päin, ilman virkaa. Tätä virkaa hoidettaessa on nimittäin välttämättä puhuttava pahasta, nostettava kanteita, esitettävä syytteitä, kuulusteltava ja todistettava. Aivan samoinhan pitää lääkärinkin toisinaan potilasta hoitaessaan tutkia ja kosketella piilossa pidettäviä paikkoja. Tällainen velvoitus koskee myös esivaltaa, isää ja äitiä, jopa veljiä ja sisaria tai muutoin hyviä ystävyksiä. Heidän on puolin ja toisin nuhdeltava pahaa, mikäli se on välttämätöntä ja hyödyksi.
= = =
