Kirjallisuuskeskusteluissa moni on ilmaissut ihmetyksensä sen vuoksi, että Kristina Carlsonin tämänsyksyinen romaani ”Herra Darwinin puutarhuri” ei ole Finlandia-palkinnon ehdokaslistalla. Minä en voi ottaa kantaa, koska olen lukenut niin harvan tämänvuotisen romaanin. ”Herra Darwinin puutarhurin” olen lukenut. Se on erinomainen. Tässä yhteydessä haluan kiinnittää vain yhteen seikkaan huomiota: tuon romaanin kuulee sisäisessä korvassaan puheena. Ja kuin musiikkina, romaanin kerronnan tavat muodostavat musiikillisen, kuoromaisen rakenteen. Romaanin englantilainen kyläyhteisö 1800-luvun loppupuolella kertoo, puhuu, väittelee, juoruilee, opettaa, rukoilee, keskustelee monella äänellä ja monessa akustisessa ympäristössä herra Darwinin teoksen ”Lajien synty” aikaansaaman ajatusten turbulenssin ja epävarmuuden maailmassa, siitä miten tuo jumalaton kirja, romaaniksi sitä monet kutsuvat, ei tee hyvää kenellekään joka sen lukee ja alkaa uskoa siinä kerrottuun kehitysoppiin. Tieteeseen. Herra Darwinin puutarhuri Thomas Davies tuntee teoksen. Tästä tiedeuskostako johtuu, että hänen elämäänsä ovat kohdanneet suuret vastoinkäymiset. Kuin raamatun Jobia.
Herra Darwinin puutarhuri tuo minun mieleeni walesilaisen Dylan Thomasin (1914-1953) kuunnelman Under Milk Wood (Maitometsän alla), jossa myös moniääninen kerronta kuvaa yhteisön, tässä tapauksessa kalastajakaupungin, elämää loisteliaalla kielellä ja moniäänisenä kuorona. Pari-kolmekymmentä henkilöä kertoo ja keskustelee, väittelee ja rukoilee, opettaa ja uhkailee. Dylan Thomasin kuunnelma uudisti 1950-luvun alussa tämän taiteenlajin ilmaisua siirtämällä sitä reilusti pois teatterinkaltaisuudesta. Under Milkwood täytti radion erilaisten ihmisten äänillä, kuunnelma hylkäsi realistisen konfliktinrakentamisen pää- ja sivuhenkilöineen. Paitsi puheen sisällöt ja näyttelijöiden erilaiset äänet, myös tekstin kirjalliset rytmit, äänteelliset ja kielelliset taituruudet tekivät kuunnelmasta korvaa hivelevän. Richard Burton oli BBC:n kantaesityksessä kertojana unohtumaton.
Yksi kuunnelman teistä kulkee juuri tässä maastossa, minne Kristina Carlson lukijansa vie. Kieli kaikkine ominaisuuksineen ja vivahteineen sekä kokonaisrakenne rinnastuksineen ja leikkauksineen, etäännytyksineen ja pysäytyksineen, lintuperspektiiveineen ja yksityiskohtineen kutoo äänellisen verkon sisäisten korviemme ympärille.
Muuten kymmenkunta vuotta sitten ohjasin Radioteatterille Kristina Carlsonin kuunnelman ”Kahdesti kuollut”. Hän oli kirjoittanut sen romaaninsa ”Maan ääreen” pohjalta. Tuo romaanihan voitti vuonna 1999 Finlandia-palkinnon.
