2003  Tammikuu   Helmikuu   Maaliskuu   Huhtikuu   Toukokuu 


Kuivilla

Huumeinen aika -teemaohjelmistoon kuuluva ranskalaisdokumentti uusintana

Ohjaaja Didier Nion on tuntenut kuvattavan kohteensa, Marcin jo vuodesta 1990 ja seurannut tämän tietä irti huumeista ja Marcin elämää ilman huumeita.

Lähtölaukauksena rosoiselle ja intiimille henkilökuvalle oli Marcin putoaminen veneestä, kun he purjehtivat yhdessä Atlantilla. Kuvat Marcin kuiville kiskomisesta olivat Didierille kuin peilejä Marcin sekavasta, huumeidentäytteisestä elämästä. Keikarinelkeisen Marcin ei pitäisi epäonnistua mistään, mutta varjona roikkui huumeriippuvuuden vaara.

Marcin henkilökuva on enemmänkin monologi kuin haastattelu. Tiiviit kuvat näyttävät Marcin tunnetilojen vaihtelut tämän kasvoissa ja elävä kieli ja hyvän tarinankertojan lahjat piirtävät kuvan kiehtovasta persoonasta.

Kuivilla (Le Soleil en Plein Hiver/Clean Time) on valmistunut 1997 ja filmin valmistumisen aikaan Marc oli ollut kuivilla 7 kuukautta ja 7 päivää. Marc työskentelee säännöllisesti tv- ja elokuvabisneksessä. Ehkä Marcin tarina auttaa jonkun toisenkin selviämään. Elokuvan on toteuttanut Mille et une Film.

Kuva: TV2 Tiedotus



[Takaisin]