2003  Syyskuu   Lokakuu   Marraskuu   Joulukuu 


Menestyksen salaisuus

Keskiviikko 15.10.2003 TV2

Dokumenttiprojektissa nähdään tänään kaksi kiinalaista ohjelmaa, joissa nuoret ohjaajat ovat päässeet toteuttamaan näkemyksiään tämän päivän Kiinasta.

Ensimmäisessä dokumenteista kuljetaan pieneen Fanshenin kylään Koillis-Kiinaan. Kylän asukkaat ovat valmistautumassa kansankomitean vaaliin. Taistossa vastakkain ovat poliitikko, herra Lu Guohua ja suorasanainen kyläpäällikkö, rouva Li.

Vaalien keskiöön nousee kysymys syntyvyyden säännöstelystä. Kylässä noudatetaan tiukkaa yhden lapsen periaatetta. Vain silloin, jos ensimmäinen lapsi on tyttö, on vanhemmilla lupa yrittää toista lasta, poikaa.

Vaalien alla kahden tytön äiti karkaa kylästä, koska hän on jälleen raskaana. Kyläneuvostossa mietitään erilaisia keinoja saada äiti tekemään abortti: keinot vaihtelevat suostuttelusta aina uhkailuun ja pelotteluun saakka. Tunteet kyläneuvostossa käyvät välillä kuumina, kun tapahtuneelle etsitään syyllistä. Perhesuunnittelun epäonnistuminen on vakava asia, ja kaikki asianosaiset ovat vaarassa menettää työnsä, mikäli tilanteeseen ei puututa.

Lu Guohua pitää rouva Litä epärehellisenä, ja yhdessä liittolaistensa kanssa hän alkaa juonia vaalivoittoa omalle ehdokkaalleen, Tanille.

Amsterdamin elokuvajuhlilla palkittu dokumentti kuuluu mm. BBC:n, ARTE:n ja YLE:n yhteistuottamaan Mielenkiintoisia aikoja -sarjaan. Dokumentin Menestyksen salaisuus (Interesting Times - The Secret of My Success) on ohjannut Duan Jinchuan. Tuotanto Decameron Films, Iso-Britannia, 2002.

Kuva: Decameron Films

[Takaisin]