2004  Syyskuu   Lokakuu   Marraskuu   Joulukuu 


Asta E

Köyhän kaupunkilais- ja maalaiselämän kuvaus Romaniasta

Ohjaaja Thomas Ciulei on vienyt ryhmänsä pieneen Sulinan kylään, keskelle köyhintä Romaniaa. Asta E -elokuvan sankareina ovat rupiraadollisen elämän ympäröimät ihmiset, joille arki on niin kovaa, että suurimman osan ajasta he ovat juovuksissa.

Ciulei ei ole tyytynyt vain objektiiviseen seuraamiseen, vaan antaa kuvattaviensa olla hyvinkin tietoisia kamerasta. Arkisen touhuamisen tai vain oleskelun ohella useampi puhkeaa laulamaan. Jotkut jaksavat vielä muistella tai murehtia tulevaisuutta. Jotkut elävät vain päivän kerrallaan.

Elokuvan pääosissa ovat muun muassa Toni ja Varvara, ennen aikojaan vanhentunut aviopari. Tonin päivä kuluu ryypiskellessä ja Varvaran päivä kuluu miestään haukkuessa. Ionut puolestaan on viidentoista ja hankkii elantonsa varastamalla kuparia laivanhylystä ja myymällä sitä eteenpäin. Hän jakaa asunnon juopon isänsä kanssa.

Elokuva alkaa ja päättyy Palin seurassa. Hän on iätön mies, jolla on ollut aikaa ajatella. "Kun on tottunut elämään pitkään eristyksissä, ihmisestä tulee villi, eikä hän tarvitse toisia ihmisiä." Melkein kaikki tämän elokuvan sankareista ovat riippuvaisia jollakin tavoin tai lähes kokonaan luonnosta ja elävät kädestä suuhun. Useimmat yksin.

Elokuvan on tuottanut Europolis Films srl, Romania, 2001.

Kuva: TV2 Tiedotus



[Takaisin]